Harjoitteluvauvanukke

Vauvan hoitamista
voi harjoitella nuken avulla.
Nukkea hoidetaan kuin
oikeaa vauvaa.

Vauvan hoitamista voi harjoitella
sellaisen nuken avulla,
jota pitää hoitaa kuin oikeaa vauvaa.
Nukkea sanotaan
Real Baby Care -nukeksi.
Sitä ohjataan tietokoneen avulla.

Nukke vaatii ruokaa,
unta ja leikkiä.
Myös sen puhtaudesta
on huolehdittava.

Nukke antaa palautetta
tietokoneen kautta siitä,
miten hänen hoitamisensa
on sinulta sujunut.
Palaute auttaa keskustelemaan
vauvahaaveista.

Kehitysvammaisten Tukiliitolla on
kolme vauvanukkea.
Ne ovat Aki, Miia ja Inkeri.
Niitä voi lainata
kahdeksi viikoksi.

Nuken lainaaja maksaa kulut,
joita tulee sen lähettämisestä
ja palauttamisesta.

Jos sinulla on kehitysvamma
tai vaikeuksia oppimisessa,
et voi lainata nukkea yksin.

Pyydä avuksi lainaamiseen
esimerkiksi asuntolan ohjaajaa,
neuvolan työntekijää,
kotikuntasi palveluohjaajaa
tai vaikka vanhempiasi.