Itsemääräämisoikeus | Tukiliitto
Siirry sisältöön
2017-06-10 Jyväskylä. taiteilija Elli Haverinen, kuva: Janne Ruotsalainen

Itsemääräämisoikeus

Itsemääräämisoikeus on meille jokaiselle kuuluva perusoikeus, jonka käyttämiseen tulee saada tukea.

Itsemääräämisoikeus on perus- ja ihmisoikeus, josta säädetään perustuslaissa, YK:n vammaissopimuksessa ja kehitysvammalaissa. Rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää vain poikkeuksellisesti laissa mainituissa tilanteissa. Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen on esimerkiksi kehitysvamma-alan työntekijöiden velvollisuus. Näiltä sivuilta löytyy tietoa ja materiaalia myös tuetusta päätöksenteosta, edunvalvonnasta, edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta.

Tuotteita ostoskorissa: 0 Ostoskori