hero_image.alt

Me Itse ry

Me Itse on kehitysvammaisten ihmisten valtakunnallinen kansalaisjärjestö.

Me Itse ry on olemassa siksi, että voimme toimia yhdessä.
Yhdistyksessä saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta.
Se auttaa meitä vaikuttamaan itse omiin asioihimme.

Haluatko tulla mukaan toimintaan?
Lisätietoa Me Itse ry:n jäsenyydestä löytyy tästä linkistä.

Me Itse ry:ssä on tärkeää vaikuttaa niin,
että ihmisoikeudet toteutuvat
kehitysvammaisten ihmisten elämässä
ihan tavallisessa arjessa.

Jäsenet päättävät itse yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Toimintaa ohjaa tavoite- ja toimintaohjelma
“Meikäläisissä on voimaa!”

Toiminnan tavoitteena on
kehitysvammaisten ihmisten omaa elämää ja yhteiskuntaa
koskevan osallistumisen ja vaikuttamisen tukeminen.

Yhdistys on toiminut nyt jo lähes 20 vuotta.
Jäseniä on yli tuhat.
Lisätietoa Me Itse ry:n jäsenyydestä löytyy tästä linkistä.

Mikäli haluat tukea toimintaamme, katso lisätietoja täältä.

0 Ostoskori