Mieli myllertää
Mieli Myllertää projekti toteutettiin vuosina 2005-2008 Ray:n rahoituksella. Projektin tavoitteena oli löytää keinoja tukea perheitä, joiden kehitysvammaisella perheenjäsenellä on mielenterveyteen liittyvää tuen tarvetta.
Mieli myllertää
Mieli Myllertää projekti toteutettiin vuosina 2005-2008 Ray:n rahoituksella. Projektin tavoitteena oli löytää keinoja tukea perheitä, joiden kehitysvammaisella perheenjäsenellä on mielenterveyteen liittyvää tuen tarvetta.
Projektin toiminta
- kuntoutuskurssit
- ammattihenkilöstön verkostoituminen
- tukihenkilöiden koulutus
- tutkimus
Yhteistyökuntina olivat Salo, Pielavesi ja Vammala. Lisäksi Haapavedeltä ja Rantsilasta oli osallistujia kuntoutuskursseilla.
Yksi projektin tavoite oli auttaa kuntien eri työntekijätahojen verkostoitumista mielenterveyttä tukevien järjestelmien kehittämiseksi. Kuntien työntekijöille järjestettiin koulutusta työntekijöiden omien toiveiden mukaisesti. Projektiin liittyi tutkimusosuus. Tutkimukseen osallistui 12 henkilöä, jotka kertoivat omista kokemuksistaan ja näkemyksistään.
Näiden sivujen sisältö ja materiaalit perustuvat pääosin Mieli Myllertää projektin tuotoksiin ja kokemuksiin.
Mieli myllertää – Opas kehitysvammaisen ihmisen mielenterveyden tukemiseen.
Mielenterveys on voimavara
Mielenterveys on inhimillinen voimavara. Siihen vaikuttavat yksilökohtaiset ja yhteiskunnalliset asiat.
Aina ei ole kyse sairaudesta
Vaikka kehitysvammaisilla ihmisillä on paljon mielenterveysdiagnooseja, on mielenterveyteen liittyvien ongelmien tunnistaminen ja arviointi vaikeaa.
Kun arki ahdistaa
Kehitysvammaiset ihmiset eivät saa mielenterveyspalveluja tarvitsemallaan tavalla, eivätkä perheet saa tukea arjen pulmatilanteisiin.