Mitkä ovat hyvinvointialueen velvollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamisessa tai poistamisessa?

Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen on ensisijaista toimeentulotukeen nähden

Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu tai terveydenhuollon palveluista maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, kun maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon tai lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamisen. Hyvinvointialue voi harkinnanvaraisesti alentaa myös tasasuuruisia terveydenhuollon maksuja.

Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen on ensisijaista toimeentulotukeen nähden. Toimeentulon on katsottava vaarantuvan jo ennen kuin toimeentulotuen edellytykset täyttyvät. Maksun huojentamisen ensisijaisuus ei silti estä toimeentulotuen myöntämistä asiakasmaksuun. Toimeentulotuki voi olla tarpeen esimerkiksi, kun haetun huojentamisen käsittely on vielä kesken.

Kun ihmiselle jää kuukaudessa vähemmän varoja kuin hän kohtuullisiin kuluihinsa tarvitsee, hänen kannattaa siis aina hakea asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista. Koska laissa ei ole säädetty tarkempia kriteereitä maksun huojentamiseen, eri hyvinvointialueilla voi olla käytössä erilaiset alentamisen ja perimättä jättämisen kriteerit. Hallinto-oikeuskäytännössä on viitattu muun muassa Tukiliiton minimikäyttövarasuositukseen 250 euroa kuukaudessa. Lisäksi on katsottu, että kohtuullisina kuluina tulisi huomioida lääkekustannukset myös käsikauppalääkkeistä.

Huojentamisen edellytykset tulee joka tapauksessa arvioida tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa myös takautuvasti.

Asiakasmaksuasioissa asiakkaan pitää saada tarvitsemansa tieto ja tuki

Asiakasmaksujen alentamista tai poistamista voi hakea hyvinvointialueelta vapaamuotoisella hakemuksella, josta käyvät ilmi omat tulot, menot sekä perustelut maksun alentamiseen tai poistamiseen. Hyvinvointialueella voi olla käytössä myös oma lomake tähän tarkoitukseen.

Hallintolain mukaan asia pannaan pääsääntöisesti vireille kirjallisesti. Viranomaisen suostumuksella asiakas voi tehdä hakemuksen asiakasmaksujen alentamisesta tai poistamisesta myös suullisesti.

Vammaisen henkilön tulee lisäksi saada asiakasmaksuasian vireillepanoon tarvitsemansa tuki ja tarpeenmukaiset kohtuulliset mukautukset. Nämä voivat tarkoittaa esimerkiksi, että viranomainen sallii asian vireillepanon henkilölle soveltuvalla kommunikaation tavalla ja tarvittaessa toisen ihmisen tuella.

Hyvinvointialueen on annettava asiakkaalle tieto, mitä asiakasmaksulaissa säädetään maksun alentamisesta ja perimättä jättämisestä. Tieto on annettava ennen ensimmäistä palvelutapahtumaa tai sen yhteydessä.

Ellei tämä onnistu, tieto on annettava viimeistään maksua perittäessä. Viranomaisen on lain mukaan oltava siis itse aloitteellinen ja kerrottava asiakkaalle mahdollisuudesta asiakasmaksujen alentamiseen tai poistamiseen.

Tieto on asiakasmaksulain mukaan annettava siten, että asiakas ymmärtää riittävästi sen sisällön. Tietoa annettaessa on otettava huomioon asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet ja mahdolliset rajoitteet. Asiakkaan on saatava riittävä apu, ohjaus ja neuvonta.

Asiakkaan on lisäksi saatava nimi ja yhteystiedot henkilölle, jolta voi pyytää tarvittaessa lisätietoja. Hyvinvointialueen on siis osoitettava taho, joka tuntee maksuja koskevan sääntelyn ja neuvoo asiakkaita. Hyvinvointialueella tulee olla valmius neuvoa myös toimintarajoitteisia asiakkaita.

Tieto on asiakasmaksulain mukaan annettava asiakkaalle henkilökohtaisesti kirjallisesti tai suullisesti. Tieto voidaan antaa myös yksilöivän sähköisen palvelun välityksellä. Jos tieto annetaan muulla tavalla kuin kirjallisesti, asiakkaalle on hänen pyynnöstään annettava tieto myös kirjallisena.

Hyvinvointialueelta voi hallintolain mukaisesti vaatia oikaisua maksua koskevaan päätökseen tai laskuun lukuun ottamatta maksukyvyn mukaan määräytyvää maksua.