Some tuo kaverit lähelle

Netin some-palveluissa voi vaihtaa kuulumisia vanhojen ystävien kanssa − ja löytää uusia kavereita.

Sosiaalinen media, eli lyhyemmin some, tarkoittaa kaikkia verkkopalveluita, joihin käyttäjät itse tekevät sisällöt. Somessa jokaisella on mahdollisuus kertoa omista kuulumisistaan ja ottaa kantaa itselle tärkeisiin asioihin.

Sosiaalisen median käyttäminen alkoi yleistyä nopeasti vuoden 2007 tienoilla. Kymmenen vuotta myöhemmin suosituimmalla some-palvelulla, eli Facebookilla oli yli kaksi miljardia käyttäjää − yli neljäsosa maapallon kaikista asukkaista. Sosiaalisen median käyttäminen on pääsiassa maksutonta, sillä palvelut saavat tulonsa mainoksista.

Some on tehnyt mahdolliseksi monta tärkeää ja hienoa asiaa. Siellä voi etsiä ja löytää kavereita, joihin yhteys olisi muutoin katkennut. Somessa pysyy perillä ystävien ja sukulaisten kuulumisista silloinkin, kun heitä ei pääse tapaamaan. Somesta voi löytää myös aivan uutta samanhenkistä seuraa. Siellä saa tietoa kivoista tapahtumista ja tärkeistä uutisista. Jokaisella on mahdollisuus ilmaista itseään somessa haluamallaan tavalla. Some on siis portti maailmaan.

Postaa harkiten

Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin myös huonot puolensa. Netissä viestittely ei saisi korvata kokonaan kavereiden tapaamista oikeassa elämässä. Some voi joskus aiheuttaa pahaa mieltä ja kateutta, sillä siellä ihmiset esittävät elämästään yleensä vain parhaat puolet. Moni on huolestunut tietoturvastaan eli siitä, voivatko omat tiedot joutua vääriin käsiin.

Lisäksi some on lisännyt niin kutsuttua vihapuhetta. Yksin oman koneen ääressä on helpompi olla epäkohtelias kuin kasvotusten. Hyvät tavat ja huomaavaisuus pitää siis muistaa myös sosiaalisessa mediassa. Kaikenlainen kiusaaminen on ehdottomasti kielletty. Kannattaa lisäksi muistaa, ettei kaikki somesta luettu ole välttämättä totta.

Harkitse siis pieni hetki aina ennen kuin laitat vaikkapa Facebookissa kuvan tai kommentin kaikkien nähtäville. Hyvä ohje on, että jos oma postaus arveluttaa, sitä ei luultavasti kannata tehdä. Kerran julkaistua materiaalia voi olla vaikea saada enää pois.

Löydä oma some-kanavasi

  • Maailman suosituin some-palvelu on yhteisösivusto Facebook. Siellä voit pitää yhteyttä kavereihin, liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa vaikkapa kiinnostavista tapahtumista.
    Facebookissa on tapana esiintyä oikealla nimellä. Muuten voit päättää vapaasti, minkä verran haluat itsestäsi kertoa tai millaisia kuvia Facebookiin lataat. Voit myös itse valita, kerrotko Facebookissa ahkerasti kuulumisistasi vai keskitytkö lueskelemaan muiden postauksia.
    Yksi suosituimmista Facebookin ominaisuuksista on ryhmien luominen. Uuden ryhmän voi perustaa kuka tahansa. Ryhmät voivat olla kaikille avoimia tai vain rajatulle joukolle tarkoitettuja.
    Tukiliiton Facebook-sivu on osoitteessa: www.facebook.com/Tukiliitto.
  • Instagram eli IG on Facebookia uudempi some-palvelu, ja se on erityisesti nuorten suosiossa. Instagram sopii erityisesti valokuvien jakamiseen. Palveluun voi ladata omia kuvia tai videoita ja liittää niihin lyhyen tekstin. Lisäksi Instagramissa pystyt tykkäämään muiden kuvista ja kirjoittamaan niistä kommentteja.
    Tukiliiton Instagram-kuvat ja viestit ovat osoitteessa: www.instagram.com/tukiliitto.
  • Yhteisöpalvelu Twitteriin kirjoitetaan niin kutsuttuja twiittejä eli korkeintaan 280 merkin mittaisia lyhyitä tekstejä. Twitter on avoin palvelu, eli jokainen twiitti näkyy kaikille käyttäjille. Valtaosa käyttäjistä ei twiittaile itse vaan lukee muiden viestejä ja jakaa niitä eteenpäin.
    Monet julkisuuden henkilöt kertovat Twitterissä elämästään ja esittävät mielipiteitään ajankohtaisista asioista. Heillä saattaa olla miljoonia seuraajia kaikkialta maailmasta. Eräs kuuluisimmista twiittaajista on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
    Tukiliiton Twitter-tilin löydät osoitteesta: www.twitter.com/tukiliitto.
  • Myös pikaviestipalvelu WhatsApp lasketaan sosiaalisen median palveluksi. WhatsAppia käytetään älypuhelimella internetin välityksellä. Palvelussa on helppo luoda ryhmiä, ja siellä voi lähettää viestejä, kuvia, videoita tai tiedostoja yhdellä kertaa monelle vastaanottajalle. Viestejä voi lähettää myös yhdelle henkilölle.
  • Snapchat eroaa muista some-kanavista siten, että palvelussa lähetetyt viestit, kuvat ja videot näkyvät vastaanottajalla korkeintaan kymmenen sekuntia. Tämän jälkeen ne katoavat. Snapchat viestin vastaanottaja voi kuitenkin halutessaan ottaa ruutukaappauskuvan viestin sisällöstä, minkä vuoksi on mahdollista, että viesti säilyy pidempään. Palvelu ilmoittaa viestin lähettäjälle, jos hänen viestistään otetaan ruutukaappauskuva.
  • YouTube on suosittu videopalvelu. Käyttäjät voivat lisätä YouTubeen omia videoitaan, katsoa muiden videoita ja kommentoida niitä. Suosituimmilla tubettajilla on Suomessakin tuhansia seuraajia.
    Tukiliiton oma kanava löytyy sivulta: www.youtube.com/user/Tukiliitto.
  • Periscopessa voi lähettää omalta älypuhelimelta tai tabletilta verkkoon videota samaan aikaan, kun kuvaa sitä. Muut käyttäjät voivat seurata ja kommentoida tätä livelähetystä.

Verkko voittaa välimatkat -tekstit Mari Vehmanen ja kuvat Laura Vesa.