Pitt-Hopkinsin oireyhtymä

Pitt-Hopkinsin oireyhtymän oireet ilmenevät monissa eri elimissä. Kognitiiviset kyvyt ovat usein paremmat kuin mitä yleensä ajatellaan tai kirjallisuudessa kuvataan. Suurin osa henkilöistä eivät kykene puhumaan, mutta he ymmärtävät puhetta ja kommunikoivat elein, muutamin sanoin tai lyhyin lausein.

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 18.1.2022

ORPHA:2896
ICD-10: Q87.0
OMIM: 610954

Avainsanat: Pitt-Hopkins Syndrome, PTHS

Lyhyesti

Pitt-Hopkins oireyhtymä on harvinainen ja monia eri elimiä koskettava oireyhtymä. Sille tyypillisiä piirteitä ovat keskivaikea tai vaikea kehitysvammaisuus, oireyhtymälle luonteenomaiset kasvonpiirteet, vain valveillaoloaikaan esiintyvät hengitysvaikeudet, ummetus, refluksitauti eli mahan sisällön nouseminen ruokatorveen ja vaikea likinäköisyys. Oireet eivät ole eteneviä, ja ne vaihtelevat huomattavasti yksilöstä toiseen. Kaikkia alla esiteltyjä oireita ei siis esiinny kaikilla henkilöillä, joilla on Pitt-Hopkinssin oireyhtymä.

Oireet ja löydökset

Varhaislapsuudessa esiintyy usein hypotonisuutta eli lihasvelttoutta, joka voi hankaloittaa esimerkiksi lapsen syömistä. Vauvoja saatetaan kuvailla hiljaisiksi ja paljon nukkuviksi. Vauvat ja taaperot oppivat yleensä normaalia myöhemmin tarttumaan esineisiin, kääntymään kyljelleen, ryömimään, istumaan ja kävelemään. Lapsen itsenäinen kävely voi olla epävakaata, hankalaa tai mahdotonta. Oireyhtymään liittyy toistuvaa liikettä, kuten esimerkiksi käsien taputtamista ja/tai niiden suuhun laittamista sekä kehon keinuttamista ja hampaiden narskuttelua. Lapset voivat olla myös erityisen kiinnostuneita lelun tai esineen tietyistä yksityiskohdista.

Varhaislapsuudessa tai aikuisuudessa alkavat hengitysvaikeudet (55-60 % tapauksista) ilmenevät vain valveillaolon aikana. Hengitysvaikeuksille on tyypillistä hyperventilaatio eli liikahengitys, jota seuraavat hengityskatkokset sekä ihon ja limakalvojen syanoosi eli sinerrys. Hyperventilaation voivat laukaista voimakkaat tunteet tai väsymys.

Pituuskasvu jää usein ikäistään lyhyemmäksi, ja oireyhtymään voi liittyä mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä. Kasvoissa voi esiintyä pieniä oireyhtymälle tyypillisiä poikkeavuuksia, kuten muita perheenjäseniä korkeammat poskipäät, leveämpi suu ja paksummat huulet, jotka ovat muodoltaan erilaiset. Hammasvälit voivat olla tavanomaista suuremmat ja alaleuka voi olla hiukan eteenpäin työntynyt. Oireyhtymälle ominaiset kasvonpiirteet korostuvat lapsen vanhetessa. Näköhäiriöt, kuten karsastus ja myopia eli likinäköisyys, ovat yleisiä löydöksiä.

Ruuansulatuselimistön pulmat, kuten ummetus (75 % tapauksista) ja refluksitauti (< 50 %) ovat myös hyvin tavanomaisia. Selkärangan skolioosi eli selkärangan sivuttainen vinouma ts. kiertoryhtivirhe (25 %) ja esimerkiksi kampurajalka (20 %) tai pes planus eli jalkaterän matala jalkaholvi ovat mahdollisia. Lähes kaikilla todetaan nilkan hyperpronaatio eli nilkan tavallista suurempi sisäänpäin kallistuminen. Miehillä voi esiintyä mm. piilokivekset.

Pitt-Hopkinsin oireyhtymään liittyy useita neurologisia oireita. Kehitysvammaisuus voi olla keskivaikeaa tai vaikeaa. Kognitiiviset taidot ovat usein laajemmat kuin mitä yleensä ajatellaan ja yleisessä kirjallisuudessa esitetään. Suurin osa henkilöistä, joilla on Pitt-Hopkins-oireyhtymä, eivät puhu. He kuitenkin ymmärtävät puhetta ja kommunikoivat elein, jotkut muutamin sanoin tai lyhyin lausein.

Epilepsiaa ilmenee puolella (40-50 %). Jos epilepsiaa ilmenee, ensimmäiset epilepsiakohtaukset ilmenevät varhaislapsuudesta alkaen ja noin 18-ikävuoteen mennessä. Myös uniongelmia, autismikirjon häiriöitä ja ADHD:tä eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä voi esiintyä.

Luonteeltaan henkilöt, joilla on Pitt-Hopkinsin oireyhtymä, ovat iloisia ja nauravaisia. He rakastavat usein musiikkia. Kuitenkin myös aggressiivisuutta, levottomuutta ja ujoutta voi esiintyä, etenkin uusissa tilanteissa tai arjen rutiinien muuttuessa.

Syy ja perinnöllisyys

Oireyhtymä johtuu TCF4-geenin mutaatiosta tai koko geenin deleetiosta eli häviämästä kromosomissa 18 (18q21.2). TCF4-geenistä valmistetaan b-HLH transkriptiotekijää, jonka toiminta tarvitaan keskushermoston normaaliin kehitykseen.

Oireyhtymä periytyy autosomissa dominoivasti eli vallitsevasti. Toisin sanoen, yksi TCF4-geenin mutaatio on riittävä Pitt-Hopkinsin oireyhtymän kehittymiseksi kohdussa. Useimmissa tapauksissa TCF4-geenimutaatio on syntynyt biologisesti sattumalta, de novo, ja on siis täysin uusi mutaatio perheessä ja suvussa. Huomionarvoista on, että sukusolulinjan mosaikismista johtuvia tapauksia tunnetaan maailmalla. Lisää mosaikismista voit halutessasi lukea Harvinaiskeskus Norion sivuilta kohdasta: 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: Mosaikismi. Oireyhtymän syntyyn ei voi vaikuttaa, eikä se ole kenenkään syytä.

CNTNAP2– ja NRXI-geenimutaatioista seuraa Pitt-Hopkinsin kaltaisia oireita. CNTNAP2-mutaatiosta johtuvaa oireyhtymää kutsutaan Pitt-Hopkinsin-kaltaiseksi oireyhtymä tyyppi-1:ksi ja NRXI-geenimutaation aiheuttamaa oireyhtymää Pitt-Hopkinsin-kaltaiseksi oireyhtymä tyyppi 2:ksi.

Yleisyys

Pitt-Hopkinsin oireyhtymää on kuvattu ainakin 500:lla ihmisellä lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Oireyhtymän yleisyydeksi on arvioitu 1: 34000 – 1: 41 000. Sitä esiintyy yhtälailla molemmilla sukupuolilla ja eri etnisissä ryhmissä.

Diagnoosi ja hoito

Erotusdiagnoosissa on huomioitava AngelmaninRettin ja Mowat-Wilsonin oireyhtymät sekä Pitt-Hopkinsin kaltaiset oireyhtymätyypit-1 ja -2.

Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan, elektroenkefalografiaan eli EEG:hen ja aivojen magneettikuvaukseen (MRI) sekä perimäntutkimukseen. Aivokuvauksessa voidaan havaita poikkeavuuksia esimerkiksi tyvitumakkeisiin kuuluvassa häntätumakkeessa (nucleus caudatus), hippokampuksessa, aivokammioissa, ohimolohkossa ja aivokurkiaisessa. Geenitutkimusi varmistaa tai poissulkee diagnoosin.

Hoito on oireiden mukaista ja voi käsittää mm. ortopediset hoidot, refluksi-, ummetus- ja epilepsialääkityksen, toiminta-, puhe-, toiminta- ja fysioterapian. Silmälääkärin säännölliset tarkastukset ovat myös tarpeen likinäköisyyden hoitamiseksi.

Ennuste

Eliniänodote on normaali. Mahdolliseen epilepsiaan voi kuitenkin liittyä komplikaatioita, jotka voivat lyhentää elinikää.

Historia

Lääkärit Pitt D. ja Hopkins I. kuvasivat oireyhtymän vuonna 1978. Oireyhtymän taustalla olevan geenin mutaatio löydettiin vuonna 2008.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Suomalaisilla perheillä on oma Facebook-ryhmä: Pitt-Hopkins Finland

Aiheesta muualla

Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Pitt-Hopkins syndrome
National Organization for Rare Disorders (NORD): Pitt-Hopkins Syndrome
Pitt Hopkins research Foundation
Pitt-Hopkins UK

Facebookista löytyy hakusanalla ”Pitt-Hopkins Finland” suljettu keskusteluryhmä niille läheisille, joita oireyhtymä koskettaa. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Lähteet

Orphanet: Pitt-Hopkins syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Pitt-Hopkins syndrome; PTHS
GeneReviews®: Pitt-Hopkins Syndrome