Meckelin oireyhtymä

Meckelin oireyhtymässä on monia vaikeita rakennepoikkeavuuksia, ja oireyhtymään liittyy värekarvojen toimintahäiriö. Oireyhtymä kuuluu suomalaiseen tautiperintöön, ja epäillys siihen voi herätä jo sikiöseulontojen aikaisissa ultraäänitutkimuksissa.

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 12.1.2022

ORPHA:564
ICD-10: Q61.9

Avainsanat: Meckel-Gruberin oireyhtymä, Gruberin oireyhtymä, Dysencephalia splanchnocystica

Lyhyesti

Meckelin oireyhtymä on hyvin heterogeeninen oireyhtymä. Se on ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen kuolemaan johtava monia epämuodostumia käsittävä oireyhtymä, joka kuuluu suomalaiseen tautiperintöön ja siliopatioihin eli värekarvojen poikkeavasta toiminnasta johtuviin sairauksiin.

Oireet ja löydökset

Oireyhtymälle tyypilliset rakennepoikkeavuudet ovat:

  • vaikeat keskushermoston epämuodostumat, kuten hermostoputken sulkeutumishäiriö, mikrokefalia, okkipitaalinen enkefaloseele eli takaraivonpuoleinen aivotyrä ts. aivojen pullistuma,
  • rakkulaiset munuaiset ja maksa (erotuksena Hydroletalusoireyhtymälle) sekä
  • monisormisuus ja -varpaisuus

Hydrokefalia eli aivo-selkäydinnesteen kiertohäiriö on harvinaista, vaikka takaraivossa esiintyy usein pullistuma, enkefaloseele eli aivotyrä. Enkefaloseele johtuu aivonesteen tai aivoaineen kertymisestä takaraivon alueelle. Synnytyksen esteeksi voi muodostua maksan ja pernan suuri koko, joka voi ylittää jopa lapsen pään koon.

Syy ja perinnöllisyys

Suomalaiseen tautiperintöön kuuluva tauti aiheutuu MKS1-geenin mutaatiosta kromosomissa 17 (17q22). Tämä mutaatio on 70 %:lla tapauksista Suomessa. Toinen valtamutaatio Suomessa liittyy CC2D2A (MKS6) -geeniin, jonka muutos aiheuttaa myös saman oireyhtymän. Tämä mutaatio on Meckelin oireyhtymän aiheuttaja 20 %:ssa tapauksista. Suomessa tunnetaan ainakin neljä muuta mutaatiota, jotka johtavat Meckelin oireyhtymään. Kansainvälisissä Meckelin oireyhtymän taustalta on löydetty ainakin kahdeksan eri geenimutaatiota.

Meckelin oireyhtymää aiheuttavia geenimuutoksia on löydetty mm. seuraavista geeneistä; B9D1, B9D2, CC2D2A, CEP290, KIF14, MKS1, NPHP3, RPGRIP1L, TCTN2, TCTN3, TMEM67, TMEM107, TMEM216, TMEM231 ja TMEM237. Koska eri geenimutaatioita on runsaasti, myös taudin oirekirjo vaihtelee.

Meckelin oireyhtymää aiheuttavat geenit ovat tärkeitä värekarvojen normaalille toiminnalle. Värekarvoja tarvitaan mm. alkuraskaudessa varhaisalkion solujen välisessä vuorovaikutuksessa, hengitys-, ruuansulatus- ja virtsa- ja sukupuolielimistössä. Meckelin oireyhtymää voidaankin pitää nk. siliopatiana eli värekarvojen toimintahäiriöistä johtuvana sairautena.

Kaikissa tapauksissa Meckelin oireyhtymän aiheuttava geenimutaatio periytyy autosomaalissa resessiivisesti eli peittyvästi. Tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa sitä, että lapsi on perinyt oireyhtymää aiheuttavan geenimutaation molemmilta vanhemmiltaan. Koska vanhemmilla on vain yksi oireyhtymän aiheuttava mutaatio perimässään, he ovat oireyhtymään johtavan geenimuutoksen oireettomia kantajia. Jos molemmat vanhemmat ovat kantajia, heillä on 25 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla oireyhtymä on. Todennäköisyys, että lapsi perii geenimutaation vain toiselta vanhemmaltaan, on 50 %. Tällöin jälkeläinen on mutaation oireeton kantaja, kuten vanhempansakin. Jälkeläisten periytymistodennäköisyydet ovat muuttumattomat raskaudesta toiseen.

Perhe voi halutessaan ottaa yhteyttä perinnöllisyysneuvontaan selvittääkseen tarkemmin esimerkiksi oireyhtymän toistumistodennäköisyyttä jo perheensuunnitteluvaiheessa, ennen seuraavaa raskautta.

Yleisyys

Suomessa taudin yleisyys on 1:9 000 luokkaa, ellei suurempikin. Meckelin oireyhtymää esiintyy enemmän Länsi-Suomessa. Muualla maailmassa oireyhtymän esiintyvyys vaihtelee; sen on arvioitu olevan 1:13 250 -1:140 000.

Diagnoosi ja hoito

Usein Meckelin oireyhtymään viittaavat piirteet, kuten aivotyrä, kystiset munuaiset ja monisormisuus, havaitaan jo varhaisraskauden ultaäänitutkimuksissa, usein jo ennen 14. raskausviikkoa.

Vanhempien luvalla tehtävä sikiön tai vastasyntyneen kromosomitutkimus on aiheellinen diagnoosin vahvistamiseksi, sillä mm. kromosomin 13-trisomia voi muistuttaa Meckelin oireyhtymää. Vanhempien niin halutessa myös heidän perimänsä oireyhtymän osalta voidaan selvittää, koska Meckelin oireyhtymä periytyy, erotuksena sattumalta syntyneisiin, ei-periytyviin epämuodostumaoireyhtymiin.

Erotusdiagnoosissa on huomioitava trisomia-13:n lisäksi Bardet-Biedlin oireyhtymähydroletalus sekä Smith-Lemli-Opitzin oireyhtymä.

Meckelin oireyhtymään ei ole hoitoa, ja on vain vähän tehtävissä lapsen pelastamiseksi vaikeiden epämuodostumien takia. Yleisin kuolinsyy liittyy keuhkojen vajaakehittymiseen.

Ennuste

Eliniänodote on hyvin heikko. Ellei vauva kuole jo kohtuun, lapsi menehtyy useimmiten pian syntymän jälkeen vastasyntyneisyyskaudella mm. munuaisten vajaatoimintaan tai hengitysvaikeuksiin.

Historia

Friedrich Meckel kuvasi oireyhtymän jo vuonna 1822. Myös G. B. Gruber tarkensi vuonna 1934 oirekuvausta, minkä vuoksi oireyhtymästä käytetään myös nimitystä Gruberin oireyhtymä tai dysencephalia splanchnocystica. Suomessa ensimmäinen Meckelin oireyhtymätapaushavainnon teki Pertti Aula vuonna 1977.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Aiheesta muualla

National Organization for rare Disorders (NORD): Meckel Syndrome

Lähteet

Orphanet: Meckel syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Meckel syndrome 1; MKS1

Kestilä Marjo, Ikonen, Elina ja Lehesjoki Anna-Elina. Suomalainen tautiperintö. Duodecim 2010:126;2311-2310.

Norio, Reijo: Suomi-neidon geenit – tautiperinnön takana juurillemme johtamassa, Otava 2000.

Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).