Glut1-puutos

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 30.9.2025

ORPHA:71277
ICD-10: G40.4
OMIM: 606777

Avainsanat: Glut1 deficiency syndrome, GLUT1-DS1, Encephalopathy due to GLUT1 deficiency, Glucose transporter type 1 deficiency, De Vivon tauti

Lyhyesti

Glukoosin siirtäjä tyyppi-1 (Glut1) puutoksessa (Glucose transporter type 1 deficiency syndrome, GLUT1-DS) glukoosin normaali siirtyminen verenkierrosta veri-aivoesteen läpi aivoihin on estynyt glukoosin kuljettajaproteiinin (Glut1) normaalin toiminnan estymisen vuoksi. Glukoosi on aivojen pääasiallinen energialähde ja sen puute keskushermostossa aiheuttaa oireyhtymän neurologiset oireet. Glut1-puutos voidaan luokitella epileptiseksi enkefalopatiaksi eli epileptiseksi aivosairaudeksi, jossa epilepsia aiheuttaa erilaisia neurologisia haasteita. Oirekuva vaihtelee yksilöllisesti, eikä tässä kuvattuja oireita ole kaikilla, joilla on Glut1-puutos. Vastaavasti oirekuvaan voi liittyä myös joitakin muita piirteitä, joita ei tässä kuvauksessa ole mainittu.

Oireet ja löydökset

Perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen kuvaa varhaislapsuudessa tai pian sen jälkeen ilmeneviä epileptisiä enkefalopatioita seuraavasti: ”Varhaislapsuudessa ilmenevät epileptiset enkefalopatiat ovat vaikeita keskushermoston sairauksia, joiden ensimmäisinä oireina on vastasyntyneenä tai varhaislapsuudessa alkava epilepsia. Epileptisiin enkefalopatioihin liittyy usein kehitysviiveitä silloinkin, jos epilepsia onnistutaan hillitsemään lääkkein. Aikaisemmin epileptisiä enkefalopatioita luokiteltiin oirekuvan perusteella, mutta nykyään yhä useammin oireiden aiheuttajaksi löytyy mutaatio jossakin tietyssä geenissä. Geenien nimen perusteella luokiteltuja epileptisia enkefalopatioita tunnetaan jo lähes sata erilaista. Kun epileptinen enkefalopatia luokitellaan sitä aiheuttavan geenin mukaan, on mahdollista, että geenimuutos aiheuttaakin useampia toisistaan poikkeavia oireistoja. Tästä johtuu, että oireyhtymän kirjo ja oireiden vaikeusaste voivat poiketa henkilöstä toiseen.”

Kohtauksittaiset (paroksysmaalinen) silmien ja pään liikkeet voivat olla ensimmäiset näkyvät oireet Glut1-puutoksessa. Ensimmäiset epilepsiakohtaukset ilmenevät usein 1–4 kuukauden iässä. Usein epilepsia hallitsee lapsuutta. Epilepsia on usein vaikeahoitoinen ja kohtaustyypit vaihtelevat ykislöllisesti ja voivat olla monenlaisia, kuten yleistyneitä toonisia tai kloonisia, myokloonisia, epätyypillisiä poissaolokohtauksia, atoonisia ja luokittelemattomia epilepsiakohtauksia. Myös epilepsiaa laukaisevat tekijät sekä kohtausten toistuvuus vaihtelevat yksilöllisesti. Joillakin lapsilla kohtauksia voivat edeltää edellä mainitut epätyypilliset pään ja silmien liikkeet. Osalla epilepsia katoaa kokonaan lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa.

Lapsen kehityksessä aletaan nähdä viivettä. Lapsen kallon kasvu hidastuu, mikä voi johtaa mikrokefaliaan eli pienipäisyyteen. Lapsella havaitaan kohtauksenomaisten silmien ja pään liikkeiden lisäksi myös muita liikehäiriöitä, jotka voivat olla kohtauksettaisia. Yleisiä liikehäiriöitä ovat ensin ataksia ja dystonia ja myöhemmin mahdollisesti myös korea. Ataksialla tarkoitetaan tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiohäiriötä. Dystonia on puolestaan aivojen liikesäätelyn häiriö, jossa esiintyy lihasjäntevyyden muutoksia. Ne voivat kohdistua mihin tahansa tahdonalaiseen lihakseen tai lihasryhmään ja aiheuttaa poikkeavia asentoja ja nykiviä liikkeitä. Koreassa ilmenee nykiviä, nopeita, epärytmillisiä ja tarkoituksettomia raajojen ja kasvojen pakkoliikkeitä.

Liikehäiriöiden tyypissä, tiheydessä, vaikeusasteessa ja laukaisevissa tekijöissä on suuria yksilöllisiä eroja. Toisilla esimerkiksi paasto ja liikkuminen voivat lisätä liikehäiriöiden ilmaantuvuutta. Toisinaan kylpyys voi laukausta kohtauksittaisen liikunnan aiheuttaman dyskinesian (engl. Paroxysmal exercise-induced dystonia, PED). Oirekuvassa on usein myös vapinaa ja spastisuutta eli lihasjäykkyyttä. Useimmilla liikehäiriöt korostuvat erityisesti iän myötä.

Kehitysviive motorisissa eli liikkumisen perustaidoissa on monilla ilmeinen. Lapsi oppii tavanomaista myöhemmin ryömimään, istumaan, kävelemään ja suoriutumaan hienomotorisista tehtävistä.

Glut1-puutokseen liittyy dysartria eli keskus- tai ääreishermoston vauriosta johtuva puhe- ja ääntämishäiriö. Sen on todettu vaikeutuvan useimmilla murrosiän myötä ja hankaloittavan elämää myös aikuisuudessa.

Kognitiivisissa taidoissa on suuria eroja: joillakin voi esiintyä lieviä oppimisvaikeuksia, kun taas jotkut lapsista ovat vaikeasti kehitysvammaisia. Usein kognitiivisten taitojen aste myötäilee muita Glut1-puutoksen oireiden vaikeusasteita. Kognitiiviset taidot näyttäisivät säilyvän vakaina, kunkin omalla tasolla, läpi elämän. Viitteitä kognitivisten taitojen taantumisesta ei siis ole Glut1-puutoksessa.

Henkilöt, joilla on Glut1-puutos, ovat eteviä mukauttamaan sosiaalista käyttäytymistään (social adaptive behaviour). Omien liikkeiden ohjaus näkötiedon avulla sekä avaruudellinen hahmottaminen ovat usein heikompia kuin kielelliset taidot, kuten puhutun ymmärtäminen.

Glut1-puutoksessa voi olla myös muita kohtauksenomaisia (paroksysmaalisia) ei-motorisia oireita. Tällaisia ovat esimerkiksi migreeni, käyttäytymispulmat, jaksottainen pahoinvointi ja oksentaminen sekä unijaksot (engl. sleep episodes). Niitä voivat laukaista tunneperäinen stressi, kuume, väsymys, riittämätön ketoosi (ks. hoito), unenpuute, lämpötilaerot ja jotkin lääkkeet.

Osalla Glut1-puutoksessa ilmenee unihäiriöitä, kuten uniapneaa eli unenaikaisia hengityskatkoksia tai uneliaisuutta.

Glut1-puutoksesta murrosiässä tiedetään toistaiseksi vähän. Osalla kohtauksettaiset liikehäiriöt ja dysartria voivat pahentua. Kolmasosalla (n. 30 %) myös epilepsiakohtauksia voi ilmetä aiempaa tiheämmin. Murrosiässä voi puhjeta migreeni ja ilmaantua tavanomaista enemmän mielialanvaihtelua.

Glut1-puutoksen epätyypillisiä ja harvinaisia oireita ovat kirjoituskouristus (engl. writer’s cramp), ajoittainen ataksia (intermittent ataxia), koko kehon halvaantuminen, parkinssonismi ja yölliset kivuliaat jalkakrampit. Parkinssonismilla tarkoitetaan oireistoa, johon liittyy lihasten jäykkyyttä, liikkeiden hitautta, ryhdin muutoksia ja/tai vapinaa. Myös monia muita epätyypillisiä oireita on kuvattu yksittäisillä henkilöillä, joilla on Glut1-puutos.

Elinkaaritietoa Glut1-oireyhtymästä on kertynyt verrattain vähän. Epilepsia väistyy useimmilla lapsuuden jälkeen ja liikehäiriöt alkavat korostua. Aikuisuudessa monilla ilmenee kohtauksittaista liikunnan aiheuttamaa dyskinesiaa (engl. Paroxysmal exercise-induced dystonia, PED).

Glut1-puutosta on pyritty luokittelemaan eri alatyyppeihin, esim. klassiseen Glut1-puutokseen. Glut1-puutos tyyppi-2 on lievempi kuin Glut1-puutosoireyhtymä tyyppi-1. Monia oireyhtymiä, kuten esimerkiksi Dystonia-9, Dystonia-18, dystonia-SLC2A1:tä pidetään nykyisin Glut1-puutoksen eri muotoina.

Syy ja perinnöllisyys

Glut1-puutoksen aiheuttaa SLC2A1-geenin mutaatio eli muutos kromosomissa 1 (1p34.2). Useita erilaisia Glut1-puutosta aiheuttavia SLC2A1-geenin mutaatioita on tunnistettu, osa SLC2A1-geeniä koodaavan alueen ulkopuolelta (introni- ja geenin 5′-UTR-alueet). SLC2A1-geenin deleetio eli häviämä voi olla myös osana laajempaa kromosomin 1p-deleetiota. SLC2A1-geenistä valmistuu glukoosin kuljettajaproteiini 1:tä (Glut1). Glut1-proteiinia on etenkin aivoverisuonten endoteelisolujen pinnoilla, jotka huolehtivat veri-aivoesteen muodostamisesta.

Glut1-puutos noudattaa pääasiassa autosomissa dominoivaa eli vallitsevaa periytymistapaa. Tämä tarkoittaa sitä, että SLC2A1-geeniparissa olevan toisen geenin oireyhtymää aiheuttava muutos on riittävä oireyhtymän kehittymiseksi. Jos vanhemmalla on perimässään SLC2A1-geenin oireyhtymää aiheuttava muutos, hän voi 50 % todennäköisyydellä saada lapsen, jolla on tämä oireyhtymä. Tämä periytymistodennäköisyys on sama raskaudesta toiseen. Lapsen oirekuva voi kuitenkin olla erilainen kuin vanhemma itsellään. Muutamia tapauksia, joissa oireyhtymä on tällä tavoin periytynyt vanhemmalta lapselle, on kuvattu lääketieteellisissä julkaisuissa. Tällainen periytyminen on kuitenkin harvinaista.

Glut1-puutos voi periytyä myös resessiivisesti eli peittyvästi. Siinä perimän molemmissa SLC1A1-geeneissä (isältä ja äidiltä perityissä) on oireyhtymää aiheuttavat mutaatiot. Tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa sitä, että lapsi on perinyt SLC2A1-geenimuutokset molemmilta vanhemmiltaan. Koska vanhemmilla on vain yksi oireyhtymää aiheuttava SLC2A1-geenimuutos perimässään, he ovat oireyhtymään suhteen oireettomia kantajia. Jos molemmat vanhemmat ovat SLC2A1-geenimuutoksen kantajia, heillä on 25 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla on Glut1-puutos ja 25 %:n todennäköisyydellä lapsella ei ole lainkaan Glut1-puutoksen aiheuttavaa perimänmuutosta. Todennäköisyys, että lapsi perii SLC2A1-geenimuutoksen vain toiselta vanhemmaltaan, on 50 %. Tällöin hän on geenimuutoksen oireeton kantaja, kuten vanhempansakin. Jos kantajuuden periytymistä tarkastellaan terveen lapsen näkökulmasta, perheen terveistä lapsista 2/3 on kantajia. Nämä periytymistodennäköisyydet ovat samat raskaudesta toiseen.

Glut1-puutos periytyy kuitenkin vain harvoin. Sen sijaan autosomissa dominantisti periytyessään se on useimmiten seurausta uudesta, niin kutsutusta de novo-mutaatiosta. Vanhempien perimäntutkimuksista ei tällöin löydetä SLC2A1-geenin muutosta, vaan se on ainutlaatuinen lapsen perimässä. De novo-muutos syntyy hedelmöitykseen osallistuvan sukusolun, munasolun tai siittiön, kypsyessä sukupuolirauhasissa tai pian hedelmöityksen jälkeen. De novo-mutaatioiden syntyyn ei voi vaikuttaa, eivätkä ne johdu mistään asiasta, jonka vanhemmat ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. De novo-mutaatioiden toistumistodennäköisyys perheessä on noin prosentin (1 %) eli yhden sadasosan luokkaa. Tämä todennäköisyys selittyy mahdollisella sukusolumosaikismilla (katso alta).

On mahdollista, joskin erittäin harvinaista, että oireyhtymä on seurausta sukusolumosaikismista. Silloin osassa vanhemman sukusoluja on oireyhtymää aiheuttava SLC2A1-geenin mutaatio ja osassa ei. Nykyiset verikokeeseen perustuvat perimäntutkimukset eivät voi poissulkea tai vahvistaa sukusolumosaikismin mahdollisuutta. Sukusolumosaikismi nostaa jonkin verran, muttei merkittävästi, perheen todennäköisyyttä saada toinen lapsi, jolla on Glut1-puutos. Usein sukusolumosaikismista johtuvan oireyhtymän toistumistodennäköisyydeksi annetaan noin 1 % eli yksi lapsi sadasta. Sukusolumosaikismista voit halutessasi lukea Harvinaiskeskuksen sivuilta kohdasta 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: Mosaikismi.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta, tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Glut1-puutoksen yleisyydestä on olemassa joitakin arvioita. Nykyään sitä pidetään aikaisempaa yleisempänä epileptisenä enkefalopatiana. Yleisyysarviot vaihtelevat 1: 90 000 ja 1: 24 000 välillä. Toisin sanoen joka 24 000 tai 90 000 vastasyntyneellä on Glut1-puutos.

Diagnoosi ja hoito

Erotusdiagnoosissa on hyvä huomioida mm. Christiansonin oireyhtymä, joka johtuu SLC9A6-geenin toiminnanmenetys mutaatiosta (engl. loss-of-function), SLC45A1-geenin muutos ja PURA-oireyhtymä.

Kun pikkulapsella on kehityksen poikkeavuutta ja neurologisia oireita ja/tai epilepsiaa, lähetetään lapsi yleensä erikoissairaanhoitoon diagnoosin selvittämistä varten. Selkäydinnesteessä saatetaan havaita matalat glukoosi- ja mahdollisesti myös laktaattipitoisuudet, jotka voivat viitata Glut1-puutokseen. Glut1-puutoksen diagnoosia ei kuitenkaan pysty päättelemään selkäydinnesteestä tehtyjen löydösten ja pelkkien oireiden perusteella, vaan diagnoosi on yritettävä vahvistaa perimäntutkimuksin. Perimäntutkimus voidaan tehdä jollain laajemmalla geenitestipaketilla tai -paneelilla tai tutkimalla kaikki tunnetut geenit (eksomisekvensointi) tai koko genomi (genomisekvensointi). Genomisekvenssoinnilla myös geenien ulkopuoliset, niin kutsutut ei-koodaavat alueet (esim. intronit ja 5′-UTR-alueet), pystytään tutkimaan. Perimäntutkimus tehdään verinäytteestä, ja vastausten saaminen kestää yleensä pari kuukautta.

Perimäntutkimus saattaa antaa tulokseksi epävarman geenilöydöksen (variant of unknown significance; VUS). Tämä voi johtua siitä, että aivan samanlaista mutaatiota kyseisestä geenistä ei ehkä koskaan aikaisemmin ole raportoitu tietokantoihin. Jos potilaan oireet tuntuvat sopivan hyvin Glut1-puutoksen nykyään tunnettuun oirekuvaan ja lisäksi selkäydinnestenäytteessä on havaittavissa matala glukoositaso (hypoglycorrhachia), on epävarma geenilöydös mitä todennäköisimmin oireyhtymän selittävä syy. Huomioitavaa on, että potilaalla voi olla Glut1-puutos, vaikkei oireyhtymää selittävää SLC45A1-geenimuutosta löytyisikään perimästä. Tämä johtuu siitä, että SLC45A1-geenin ilmenemisen voivat vaikuttaa monet prosessit, joita nykyisillä (perimän)tutkimusmenetelmillä ei saada selville. Jos oirekuva ja selkäydinnestenäyte puoltavat Glut1-puutosta, myös tässä tapauksessa Glut1-puutoksen diagnoosi mitä todennäköisemmin asetetaan.

Diagnoosin saaminen lopettaa oireiden syiden etsimisen erilaisin tutkimuksin, selkiyttää ennustetta ja auttaa arvioimaan oireyhtymän periytymistodennäköisyyttä perheessä tai lähisuvussa.

Sopivan epilepsialääkityksen tai epilepsialääkeyhdistelmien löytyminen Glut1-puutoksessa ilmeneviin epilepsioihin on hyvin haasteellista. Niinpä ensisijainen oireyhtymän hoito on ikätasoon sovellettu ketogeeninen ruokavalio, joka sisältää runsaasti rasvaa ja hyvin vähän hiilihydraatteja. Ketogeenisen ruokavalion rinnalla ei voi käyttää tiettyjä lääkeaineita, kuten valproaattia, topiramaattia, tsonisamidia tai asetatsolamidia, koska ne häiritsevät ketogeenistä tilaa. Vitamiini- ja hivenainelisät ovat tarpeen, koska ruokavalio on yksipuolista. Ketogeenisen ruokavaliohoidon tulokset ovat olleet useiden potilaiden kohdalla myönteisiä, mutteivät kaikilla. Ketogeenisen ruokavaliohoidon varhainen aloittaminen on yhdistetty monilla parempaan neurologiseen hoitotulokseen, mutta liikehäiriöihin sen vaikutus Glut1-puutoksessa näyttää olevan vähäinen. Ketogeenistä ruokavaliohoitoa voidaan jatkaa vuosia niillä, joille se on tehokas. Koska usean vuoden ketogeeninen ruokavaliohoitoon liittyy myös joitakin haittoja, laboratorioarvojen seuranta sekä hoidon hyötyjen ja haittojen säännöllinen arviointi on tärkeää, myös esimerkiksi murrosiän muutoksissa. Jostakin syystä Glut1-puutoksessa osalla ketogeenisestä ruokavaliosta ei ole hyötyä jostakin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Naiset, joilla on Glut1-puutos ja jotka suunnittelevat raskautta, ketogeenisen ruokavalion jatkamisesta on tärkeä keskustella lääkärin kanssa ennen raskauden alkua.

Glut1-puutoksessa fysio-, puhe-, toimintaterapia tukevat lapsen kehitystä. Fysioterapia auttaa lasta saavuttamaan oman liikkumiseen liittyvän kehityskapasiteettinsa ja sillä voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi spastisuuden aiheuttamia virheasentoja tai kipuja. Puheterapiassa tehdään suun motoriikan harjoitteita, joilla voidaan vaikuttaa mm. artikulaatioon. Toimintaterapiasta tuetaan arjen perustaitojen omaksumista. Perheen kokonaisvaltainen tuki ja mahdollisten sisarusten huomioiminen on tärkeää.

Historia

Glut1-puutoksen kuvasi ensimmäisenä Darryl De Vivo vuonna 1991.

Kokemustietoa

Lue kokemustarina Glut1-puutosoireyhtymästä Tukiliiton tarinat-osiosta: Santun salaperäiset silmänliikkeet.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Facebookista löytyy hakusanalla ”Glut 1 DS Care and Support” oma suljettu englanninkielinen keskusteluryhmä niille, joita oireyhtymä koskettaa. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Aiheesta muualla

Terveyskylä: Glut1-puutos

Socialstyrelsen: Glukostransportprotein typ 1-brist

Glut1 Deficiency Foundation
Glut1 Deficiency Foundation: Collective Voices Project. Projekti on tarkoitettu potilaiden ja perheiden kokemusten keräämiseen, jotta ymmärrys oireyhtymästä syvenisi.

Glut1 Associazione Italiana (Glut1 yhdistys Italiassa)

EpiCARE: a European Reference Network (ERN) for rare and complex epilepsies. EpiCARE on Euroopassa toimiva verkosto, jonka tavoite on tunnistaa Harvinaiset ja vaikeat epilepsiat, selvittää niiden syitä ja edistää epilepsian hoitoa.
EpiCARE: GLUT1 patient journey
EpiCARE: GLUT1 Deficiency Syndrome leaflet

Lähteet

Orphanet: Classic glucose transporter type 1 deficiency syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Glut1 Deficiency syndrome 1; GLUT1DS1 ja Glut1 Deficiency syndrome 2; GLUT1DS2
GeneReviews: Glucose Transporter Type 1 Deficiency Syndrome
National Organization for Rare Disorders (NORD): Glucose Transporter Type 1 Deficiency Syndrome

Klepper, J., Akman, C., Armeno, M., Auvin, S., Cervenka, M., Cross, H. J., … & De Vivo, D. C. (2020). Glut1 Deficiency Syndrome (Glut1DS): State of the art in 2020 and recommendations of the international Glut1DS study group. Epilepsia open, 5(3), 354-365. https://doi.org/10.1002/epi4.12414

Klepper, J. (2025). Glut1 Deficiency Syndrome: Novel Pathomechanisms, Current Concepts, and Challenges. Journal of Inherited Metabolic Disease, 48(3), e70044. https://doi.org/10.1002/jimd.70044

Kossoff, E. H., Ojeda, S., & Steele, G. (2025). The Impact of Puberty on Children With GLUT1 Deficiency Syndrome. Pediatric Neurology, 169, 40-43. DOI: 10.1016/j.pediatrneurol.2025.05.012

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla vuonna 2018.