Zellwegerin oireyhtymäkirjo, PBD-ZSS

Zellwegerin oireyhtymäkirjo koostuu kolmesta eri fenotyypistä eli ilmiasusta: Zellwegerin oireyhtymästä, neonataalisesta adrenoleukodystrofiasta ja lapsuusiän Refsumin taudista. Kaikissa niissä oireet aiheuttaa peroksisomi-nimisten soluelinten toimintahäiriö.

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 27.1.2022

ORPHA:79189
ICD-10: Q87.8

Avainsanat: Zellweger spectrum disorder (ZSS), Peroksisomi biogeneesi oireyhtymäkirjo, Peroksisomi biogeneesin häiriö (PBD)-Zellwegerin oireyhtymän kirjo (PBD-ZSS)

Lyhyesti

Zellwegerin oireyhtymäkirjo (PBD-ZSS), on joukko tauteja, joissa toimivien peroksisomi-nimisten soluelinten muodostuminen eli biogeneesi, on häiriintynyt. Peroksisomit ovat soluelimiä, joissa tapahtuu mm. rasva-, amino- ja virtsahappojen hajotusaineenvaihduntaa, mutta myös mm. rasva-aineiden, kuten plasmalogeenien ja sappihappojen rakennusaineenvaihduntaa. Puutteet peroksisomien toiminnoissa johtavat joukkoon erilaisia oireita eri puolilla elimistöä. PBD-ZSS:n piirteisiin kuuluvat usein mm. psykomotorinen kehityksen viiveet, mahdollinen kehitysvamma, hypotonia eli alentunut lihasjänteys, kuulon menetys, silmäpoikkeavuudet, jotka voivat johtaa eriasteiseen etenevään näkökyvyn menetykseen sekä useiden elinten, kuten maksan ja munuaisten toimintahäiriöt.

Oirekirjon luokittelu

Zellwegerin oireyhtymäkirjoon kuuluu kolme eri fenotyyppiä eli havaittaviin ominaisuuksiin liittyvää kokonaisuutta: Zellwegerin oireyhtymä (ZS), neonataalinen adrenoleukodystrofia (NALD) ja lapsuusiän Refsumin tauti (IRD – infantiilinen Refsumin tauti). Oirekirjo vaihtelee lievästä vaikeaan. Zellwegerin oireyhtymä on näistä kaikkein vakavin ja IRD lievin. Kliiniset kuvat, etenkin NALD:n ja IRD:n välillä ovat usein päällekkäiset ja vaikeasti erotettavissa toisistaan, kun taas Zellwegerin oireyhtymä on oirekuvaltaan yhteneväisempi eri henkilöiden välillä. Toisinaan runsas pipekoolihappoisuus (hyperpipecolic acidemia) luetaan osaksi Zellwegerin oireyhtymäkirjoa.

Oirekirjo

Zellwegerin oireyhtymäkirjon ensioireet ilmenevät usein pian syntymän jälkeen tai lapsuudessa. Neurologisina oireina ovat mm. vastasyntyneiden epilepsia, kehitykselliset viiveet ryömimisen, istumisen, kävelyn ja puheen oppimisessa. Oirekirjoon voi kuulua myös hypotonia eli alentunut lihasjänteys, josta seuraa mm. vauvan hengitys- ja syömisvaikeuksia. Oireyhtymäkirjoon liittyy usein poikkeavat kallon ja kasvonpiirteet, kuten litteät kasvot, laajat aukileet ja leveä nenänselkä. Nämä piirteet ovat selkeät Zellwegerin oireyhtymässä, mutta niitä voidaan havaita myös NALD:ssa ja IRD:ssä.

Zellwegerin oirekirjon tyypillisiä oireita ovat myös maksan ja munuaisten toimintahäiriöt, verkkokalvon rappeuma sekä vanhemmilla lapsilla sensorineuraalinen eli sisäkorvaan liittyvä kuulonalenema. Toisinaan oirekirjoon liittyy lisämunuaisten vajaatoiminta, kalsium-oksalaatista muodostuneet munuaiskivet sekä ajoittaiset verenvuodot, jotka voivat olla myös kallonsisäisiä. Kallonsisäiset verenvuodot ovat sekundaarisia maksan toimintahäiriölle ja koagulopatialle eli verenhyytymisen häiriölle.

Myös epätyypillisiä Zellwegerin oireyhtymätapauksia on kuvattu lääketieteellisessä kirjallisuudessa. On huomioitavaa, että erittäin harvinaisissa tapauksissa aikuisena alkanut kuulon menetys, näköongelmat tai lievä kehitysviive voivat olla ainoat havaittavissa olevat Zellwegerin oirekirjon oireet.

Syy ja perinnöllisyys

PBD-ZSS-tapauksissa geenimutaatiot ovat PEX (peroxisomal biogenesis factor) -nimisissä geeneissä, jotka ovat peroksisomien muodostumiseen ja peroksisomien aineenvaihduntaan tarvittavia geenejä. Noin 13 eri PEX-geeniä on osallisena Zellwegerin oireyhtymäkirjoon. Potilaista noin 90 %:lla on mutaatio PEX1, -6, -10, -12 tai -26 -geeneissä. Näistä n. 70 % käsittää PEX1-geenin mutaatioita. Harvinaisempia Zellwegerin oireyhtymäkirjon aiheuttavia mutaatioita on löydetty myös PEX2, -3, -5, -11B, -12, -14, -16 ja -19 -geeneistä.

Nämä mutaatiot johtavat muutoksiin peroksisomien aineenvaihdunnassa. Esimerkiksi kehittyville hermosoluille pitkäketjuisten rasvahappojen (very-long-chain fatty acids – VLCFA) kertyminen on haitallista ja myrkylliset sappihappojen välituotteet haittaavat maksasolujen toimintaa. Muita aineenvaihdunnan muutoksia ovat mm. dokosaheksaeenihapon eli DHA:n ja plasmalogeenin vähentynyt tuotanto. Molempia lipidejä eli rasva-aineita tarvitaan soluja ympäröivissä ja solun sisällä olevissa solukalvoissa.

Tietyn PEX-geenin mutaatio ei korreloi oireyhtymän vaikeusasteeseen. Sen sijaan oireiden vaikeusasteen kannalta merkityksellistä on millainen yksittäisen geenin mutaatio on ts. kuinka paljon mutaatio estää kyseisestä PEX-geenistä valmistettavan geenituotteen syntymistä. Jos geenistä pystytään mutaatiosta huolimatta valmistamaan osittain toimivaa proteiinia, seurauksena ovat usein lievemmät oireet kuin jos geenituotteen toiminta puuttuu soluista kokonaan.

Yleisyys

Zellwegerin oireyhtymäkirjon yleisyydeksi arvioidaan Yhdysvalloissa 1:50 000. Japanissa tämä oireyhtymäkirjo on paljon harvinaisempi 1: 500 000 syntynyttä lasta kohden.

Diagnoosi ja hoito

Zellwegerin oireyhtymäkirjon diagnoosin asettaminen perustuu oireisiin ja geenitutkimuksiin. Diagnoosin asettamisessa hyödynnetään erilaisia kuvantamismenetelmiä ja biokemiallisia määrityksiä. Peroksisomien toimintaa voidaan tutkia mittaamalla elimistön nesteiden koostumusta. Veri- ja virtsanäytteiden lisäksi voidaan tehdä ihon fibroblasteista eli sidekudossoluista erilaisia biokemiallisia kokeita, jotka vahvistavat tai poissulkevat veri- ja virtsanäytteiden tuloksia. Usein potilailla havaitaan häiriöitä aivojen valkean aineen kehittymisessä. Geenitutkimukset vahvistavat tai poissulkevat Zellwegerin oireyhtymäkirjon diagnoosin.

Zellwegerin oireyhtymäkirjon erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon mm. ritsomeelinen chondrodysplasia punctata (RCDP), joka kuuluu myös peroksisomien biogeneesihäiriöihin sekä leukodystrofiat, joille on tyypillistä aivojen, selkäytimen ja ääreishermoston valkoisen aineen häiriöt.

Zellwegerin oireyhtymäkirjon hoito vaatii useiden erikoislääkäreiden ammattitaitoa. Parantavaa hoitoa ei ole ja siksi hoito keskittyy yksittäisten oireiden hoitoon. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi kun lapsen vajaaravitsemusta ei saada kuntoon, lapselle voidaan viedä vatsanpeitteiden läpi ravitsemusavanne (perkutaaninen endoskooppinen gastrostomia (PEG)-nappi). Kuulolaitteet, rasvaliukoisten vitamiinien käyttö sekä silmälasit tai silmäleikkaukset voivat olla osa tarvittavaa hoitoa. Potilaat hyötyvät usein myös fysio-, puhe- ja toimintaterapioista.

Ennuste

Zellwegerin oireyhtymäkirjon voi aiheuttaa hengenvaarallisia komplikaatioita varhaislapsuudessa ja siksi oireyhtymä voi johtaa kuolemaan jo esimerkiksi vauvaiässä. Ne, joilla Zellwegerin oireyhtymäkirjon on lievä, voivat elää aikuisikään.

Historia

Zellwegerin oireyhtymän kuvasi sveitsiläis-amerikkalainen lastenlääkäri Hans Zellweger (1909-1990) vuonna 1964. Neonataalin adrenoleukodystrofia ja varhaislapsuuden Refsumin tauti kuvattiin myöhemmin.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Facebookista löytyy hakusanalla ”Zellwegwer syndrome” englanninkielinen avoin keskusteluryhmä ”Zellweger baby support network”, josta saa lisätietoa ja vertaistukea oireyhtymästä.

Aiheesta muualla

Socialstyrelsen: Zellwegers syndromspektrum
National Organization for Rare Disorders (NORD): Zellweger Spectrum Disorders
Zellweger UK

Lähteet

Orphanet: Peroxisome biogenesis disorder
GeneReviews: Zellweger Spectrum Disorder

Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla vuonna 2018.