Gaucherin tauti

Gauherin tauti on aineenvaihduntasairaus, jossa vanhentuneiden solujen tiettyjä solukalvonosasia ei pystytä hajottamaan. Näiden aineenvaihduntatuotteiden kertyminen elimistöön aiheuttaa Gauherin taudin oirekuvan, joka vaihtelee huomattavasti yksilöstä toiseen.

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 5.1.2022

ORPHA:355
ICD-10: E75.2
 
Avainsanat: Acid-beta-glucosidase deficiency, Glucocerebrosidase deficiency, Sfingolipidoosi 1

Lyhyesti

Gaucherin oireyhtymä kuuluu lysosomaalisiin kertymäsairauksiin. Gaucherin taudista on olemassa kolme eri päämuotoa (1-3) sekä Gaucherin oireyhtymän sikiöaikainen ja sydänoireinen muoto. Kliiniset oireet vaihtelevat eri tautityyppien välillä hyvin paljon.

Oireet ja löydökset

Gaucherin oireyhtymän tyyppi-1 käsittää suurimman osan Gaucherin tautitapauksista (90 %). Tyyppi-1:n oireet ovat usein kroonisia eli pitkittyneitä ja vaihtelevat suuresti yksilöstä toiseen. Myös oireettomat tapaukset ovat mahdollisia. Oireet voivat ilmetä heti ensimmäisten elinviikkojen aikana tai vasta myöhemmin. Lääketieteellinen kirjallisuus mainitsee esimerkiksi potilaasta, joka sai oireyhtymän diagnoosin vasta yli 80-vuotiaana. Gaucherin tyyppi-1:een ei liity neuronopaattisia oireita, kuten tyyppi-2:een ja -3:een. Tyyppioireina on hepatosplenomegalia eli suurentuneet maksa ja perna. Myös luustossa havaitaan poikkeavuuksia, kuten luustokipua ja osteonekroosia eli luukudoksen kuolemaa sekä osteoporoosia eli luukatoa murtumineen. Gaucherin oireyhtymään voi liittyä ihon pigmentoitumista ja hematologisia eli vereen liittyviä muutoksia, kuten verihiutaleiden ja punasolujen vähyyttä. Verihiutaleiden vähyys voi johtaa helposti mustelmiin ja punasolujen vähäinen määrä anemiaan ja krooniseen väsymykseen. Silmän sidekalvossa, sarveiskalvon reunassa, voi esiintyä ruskeita rasvakudostäpliä (pinguecula).

Gaucherin tyyppi-2 on akuutti eli äkillinen neuronopaattinen tauti, joka havaitaan vastasyntyneillä tai varhaislapsuudessa. Ensioireiden joukossa on vatsan alueen suureminen, joka aiheutuu hepatosplenomegaliasta. Usein maksan ja pernan suurentuminen on todettavissa kuuden kuukauden ikään mennessä. Maksan suurenemista ei kuitenkaan aina havaita Gaucherin oireyhtymän tyyppi-2:ssa. Lapsi voi menettää ajan myötä aikaisemmin oppimansa motoriset eli liikkumiseen liittyvät perustaitonsa. Karsastus, nielemisvaikeudet sekä hypotonia eli alentunut lihasjänteys ja spastisuus eli lihasjänteyden kohoaminen kuuluvat oirekirjoon. Tyyppi-2:n Gaucherin oireyhtymä etenee nopeasti ja siihen liittyy aivorungon toimintahäiriö. Tyyppi-2 johtaa kuolemaan usein toisen ikävuoden loppuun mennessä.

Gaucherin oireyhtymän tyyppi-3 ilmenee lapsilla tai nuorilla subakuutisti eli puoliäkillisesti. Neuronopaattisiin oireisiin kuuluvat mm. etenevä enkefalopatia eli aivosairaus, jolle ovat ominaisia mm. epilepsia, dementia, supranukleaarinen silmälihashalvaus, silmien liikkeiden koordinaatiovaikeudet (ocular motor apraxia), ataksiat eli liikkeiden koordinaatiohäiriöt ja spastinen paralegia. Tauti etenee hitaammin kuin tyyppi-2:ssa. Koko elimistöä koskettavat oireet ovat samanlaiset kuin Gaucherin oireyhtymä tyyppi-1:ssä. Elinikä Gaucherin tyyppi-3:ssa on yleensä noin 20-vuotta, mutta lievissä tapauksissa myös 30-40 -vuotiaita potilaita on kuvattu lääketieteellisessä kirjallisuudessa.

Sikiöaikaisessa tai nk. perinataalissa eli syntymänläheisessä Gauherin oireyhtymässä, sikiön liikkeet kohdussa puuttuvat tai ne ovat vähäisiä. Vaikea sikiön vesipöhö eli turvotus voi liittyä oirekuvaan. Neurologiset pulmat alkavat ensimmäisten elinviikkojen jälkeen syntymästä ja ne johtavat kuolemaan usein kolmen ensimmäisen elinkuukauden aikana. Hepatosplenomegalian lisäksi lapsella voi olla iktyoosi, joka on ihon sarveistumishäiriö, artrogrypoosi eli nivelten koukkujäykistymä ja kasvojen epämuodostumia (35 – 43 % tapauksista).

Gaucherin taudin sydänoireiseen muotoon liittyy sydämen hiippa- ja mitraaliläpän etenevä kalkkeutuminen.

Syy ja perinnöllisyys

Gaucherin oireyhtymän aiheuttaa GBA-geenin mutaatio kromosomissa 1 (1q21). GBA-geenistä tuotetaan soluissa erästä entsyymiä, beeta-glukoserebrosidaasia, joka hajottaa lysosomi-nimisissä soluelimissä glykosyylikeramideja (tai toiselta nimeltään beeta-glukoserebrosideja) keramidiksi ja glukoosiksi. Glukoserebrosidit ovat peräisin vanhentuneista tai vaurioituneista punasolujen ja valkosolujen solukalvorakenteista, joita pyritään mm. maksan ja pernan lysosomien kautta poistamaan elimistöstä. Hyvin harvinaisissa tapauksissa Gaucherin oireyhtymän aiheuttaa geenimutaatio PSAP-geenissä, joka tuottaa Saposin C-nimistä aktivaattoriproteiinia. Aktivaattoriproteiini on välttämätön beeta-glukoserebrosidaasi-entsyymin biologiseen aktiivisuuteen. Molempien geenien mutaatiot johtavat siis entsyymin aktiivisuuden vähenemiseen tai puuttumiseen. Tällöin glykosyylikeramideja kertyy etenkin maksan, pernan ja luuytimen makrofageihin, jotka ovat puolustusjärjestelmään kuuluvia valkosoluja. Aineenvaihduntatuotteiden kertyminen elimistöön aiheuttaa oireyhtymän oireet.

Gaucherin oireyhtymä periytyy autosomissa resessiivisesti eli peittyvästi. Tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa sitä, että lapsi on perinyt oireyhtymää aiheuttavan geenimutaation molemmilta vanhemmiltaan. Koska vanhemmilla on vain yksi oireyhtymän aiheuttava mutaatio perimässään, he ovat Gauherin oireyhtymään johtavan geenimuutoksen oireettomia kantajia. Jos molemmat vanhemmat ovat kantajia, heillä on 25 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla oireyhtymä on. Todennäköisyys, että lapsi perii geenimutaation vain toiselta vanhemmaltaan, on 50 %. Tällöin jälkeläinen on mutaation oireeton kantaja, kuten vanhempansakin. Jälkeläisten periytymistodennäköisyydet ovat muuttumattomat raskaudesta toiseen. Perhe voi halutessaan ottaa yhteyttä perinnöllisyysneuvontaan selvittääkseen tarkemmin oireyhtymän toistumistodennäköisyyttä jo perheensuunnitteluvaiheessa, ennen seuraavaa raskautta.

Yleisyys

Gaucherin oireyhtymän kaikkien oireyhtymätyyppien 1-3 esiintymistiheydeksi on arvioitu 1-9 potilasta 100 000 syntynyttä lasta kohden tai joidenkin arvioiden mukaan 1: 60 000. Gauherin oireyhtymän tyyppi-1:n esiintymistiheys voi nousta kuitenkin 1:250 aškenasijuutalaisten keskuudessa. Tyyppi-2:n esiintyvyys on 1: 100 000 ja tyyppi-3:n yleisyys 1: 50 000. Norrbottenin läänissä Ruotsissa on suhteellisen paljon (1:50 000) Gaucherin tyyppi-3:n alatyypin nk. Norrbottenin Gaucherin oireyhtymän tapauksia. Gaucherin oireyhtymää esiintyy yhtälailla sekä miehillä että naisilla.

Diagnoosi ja hoito

Kliinisen tutkimuksen lisäksi, diagnoosin asettamisessa hyödynnetään glukoserebrosidaasi-entyymin aktiivisuuden määrittämistä veren valkosoluista, ihon sidekudossoluista tai lapsivesinäytteestä. DNA-tutkimukset vahvistavat tai poissulkevat diagnoosin. Koska potilaiden oirekuva on hyvin vaihteleva, oireyhtymän diagnoosin asettamisajankohta voi vaihdella huomattavasti. Suurin osa Gauherin oireyhtymästä ovat tyyppi-1:tä (90 %).

Erotusdiagnoosissa on hyvä otta huomioon Niemann-Pickin oireyhtymä ja pseudo-Gaucherin oireyhtymä.

Hoito on kunkin potilaan oreiden mukaista. Gaucherin eri muotoihin voidaan käyttää entsyymikorvaushoitoa. Gaucherin oireyhtymän tyyppi-1:lle entsyymikorvaushoidosta on eniten apua. Tyyppi-2:n ja 3:n neuronopaattisten oireiden lievittämiseen entsyymikorvaushoidosta ei ole mainittavaa hyötyä. Myös entsyymin substraatin vähentämistä (substrate reduction therapy) on mahdollista käyttää joidenkin potilaiden hoidossa. Tämä hoitomuoto estää glukoserebrosidaasi-entsyymin toiminnalle välttämättömän substraatin eli entsyymireaktion lähtöaineen muodostumista elimistössä. Hoitomuoto ei sovellu lapsille, teini-ikäisille, raskaana oleville, imettäville äideille, iäkkäille potilaille tai niille, joilla on vaikea munuais- tai maksasairaus. Gaucherin oireyhtymässä jatkuva seuranta on tärkeää, sillä etenkin aikuisilla on riski sairastua multippeliin myeloomaan, joka on tietyntyyppinen luuydinsyöpä.

Ennuste

Oireyhtymän eliniänodote vaihtelee. Eliniän ennuste entsyymikorvausterapian ansiosta on hyvä Gaucherin tyyppi-1:ssä. Tyyppi-2 johtaa usein kuolemaan ennen toista ikävuotta. Ilman spesifistä hoitoa potilaat, joilla on Gaucherin tyyppi-3, menehtyvät oireyhtymään muutamassa vuodessa.

Historia

Ranskalainen lääkäri Philippe Charles Ernest Gaucher kuvasi väitöskirjassaan Gaucherin oireyhtymän (tyyppi-1) vuonna 1882. Gaucherin oireyhtymä on ensimmäinen lääketieteellisessä kirjallisuudessa kuvattu lysosomaalinen kertymäsairaus.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Facebookista löytyy hakusanalla ”Gaucher Disease News” oma englanninkielinen sivusto, jossa jaetaan tietoa gaucherin taudista ja viimeisimmistä uutisista aiheeseen liittyen.

Aiheesta muualla

Timo Timonen, Merja Möttönen, Tapio Nousiainen, Riitta Herva ja Eeva-Riitta Savolainen. Gaucherin tauti. Duodecim 2005; 121:2068-2076.
Socialstyrelsen: Gauchers sjukdom
Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Gaucher disease
Hide & Seek Foundation for Lysosomal Disease Research

Lähteet

Orphanet: Gaucher Disease
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Gaucher disease
National Organization for Rare Disorders (NORD): Gaucher disease
Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).