Aika hakea tuetulle lomalle

20.11.2023

Järjestämme yhdessä Maaseudun Terveys ja Lomahuolto ry:n ja Malike-toiminnan kanssa perheiden tuetun vertaisloman Rokua Health & Spassa Rokualla 4.-9.3.2024. Kesäistä tuettua lomaa vietetään puolestaan Kunnonlähde Kankaanpäässä 3.-8.6.2024.

Talven tuettu loma

Tuettu vertaisloma 4.-9.3.2024 Rokua Healt & Spassa on suunnattu perheille, joissa lapsella on harvinainen diagnoosi ja siihen liittyvä vaikea liikuntavamma, jonka vuoksi hän tarvitsee toimintavälineen voidakseen osallistua loman ohjelmaan. Tuetulle vertaislomalle valitaan seitsemän perhettä, joilla on tarve lomaan, mutta ei muuta mahdollisuutta lomaan.

Tuetulla vertaislomalla lomaillaan koko perheen kesken. Malikkeen ja Harvinaiskeskus Norion henkilökuntaa on paikalla järjestämässä osan lomaohjelmasta. Talvilomalla esimerkiksi pilkitään, veistetään lunta, lasketellaan, luistellaan ja uidaan. Malikkeen toimintavälineiden avulla kaikki tämä on mahdollista myös vaikeasti vammaisille lapsille. Lomalla on kuitenkin myös aikaa vapaalle yhdessäololle.

Loman omavastuu on aikuisilta ja 17-vuotta täyttäneiltä 25 €/vrk eli koko loman ajalta 125 €. Alle 17-vuotiaat lapset lomailevat maksutta. Lomaa haetaan Maaseudun Terveys ja Lomahuolto ry:n kautta ja he tekevät myös valinnat lomalle. Hakuaika lomalle päättyy jo 4.12.2023. Siirry tästä MTLH:n sivuille lukemaan lisää ja täyttämään lomatukihakemusta.

Kesän tuettu loma

Tuettu vertaisloma 3.-8.6.2024 Kunnonlähde Kankaanpäässä on suunnattu perheille, joissa lapsella on jokin harvinainen kehitysvammaoireyhtymä. Tuetulle vertaislomalle valitaan 10 perhettä, joilla on tarve lomaan, mutta ei muuta mahdollisuutta lomaan. Vertaislomalla rentoudutaan perheen kesken, nautitaan erilaisista aktiviteeteista sekä ympäröivästä luonnosta. Osa ohjelmasta on erikseen vanhemmille ja lapsille. Tuetulla lomalla voi tavata toisia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia, jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea ja voimavaroja arjen tueksi. Harvinaiskeskus Noriosta on paikalla vetäjä ja lastenohjaajia.

Tuetusta vertaislomasta kannattaa vinkata myös tutuille vertaisille ja hakea samalle lomalle heidän kanssaan!

Loman omavastuu on aikuisilta ja 17-vuotta täyttäneiltä 25 €/vrk eli koko loman ajalta 125 €. Alle 17-vuotiaat lapset lomailevat maksutta. Lomaa haetaan Maaseudun Terveys ja Lomahuolto ry:n kautta ja he tekevät myös valinnat lomalle. Hakuaika lomalle päättyy 3.3.2024.  Siirry tästä MTLH:n sivuille lukemaan lisää ja täyttämään lomatukihakemusta.

Lisätietoja saat Harvinaiskeskus Norion Johannalta ja talven loman osalta myös Malikkeen Iralta, yhteystiedot löydät tämän sivun alaosasta. Nähdään lomalla!