IOSCA-oireyhtymä

Harvinaiskeskus Norio, Johanna Rintahaka, FT., 14.8.2025

ORPHA: 1186
ICD-10: G11.1
ICD-11: LD90.Y
OMIM: 271245

Avainsanat: Imeväisiässä alkava pikkuaivo- ja selkäydinperäinen ataksia, Infantile Onset SpinoCerebellar Ataxia (IOSCA),
Ohaha syndrome, Ophthalmoplegia-hypotonia-ataxia-hypoacusis-athetosis syndrome

Lyhyesti

Imeväisiässä ilmenevä pikkuaivo- ja selkäydinperäinen ataksia eli IOSCA-oireyhtymä on perimästä johtuva neurologinen oireyhtymä. Se on osa suomalaista tautiperintöä. IOSCA-oireyhtymän etenevät oireet johtuvat sekä ääreis- että keskushermoston rappeumasta. Ensioireet ilmenevät usein reilun vuoden ikäisellä lapsella. Niihin lukeutuvat mm. hypotonia eli alentunut lihasjänteys, ataksia eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiohäiriöt, atetoosi eli etenkin sormien ja varpaiden hidas polveileva liikehdintä. Leikki-iässä ilmenee kuulovamma ja ensin silmälijashalvaus ja myöhemmin näköhermon surkastuminen. IOSCA-oireyhtymä johtaa vaikeaan vammautumiseen aikuisuuteen mennessä.

Oireet ja löydökset

Vastasyntyneet vaikuttavat terveiltä ja he kehittyvät aluksi normaalisti. Ensioireet ilmaantuvat noin 10–24 kuukauden iässä. Silloin ilmenee kömpelyyttä ja kävelytaidon heikkeneminen tai sen menetys sekä tasapainohäiriöitä. Muita oireita ovat syvien jänneheijasteiden katoaminen, hypotonia eli alentunut lihasjänteys ja pakkoliikkeet, kuten ataksia eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiohäiriöt ja atetoosi, jossa etenkin varpaissa ja sormissa esiintyy hidasta ja polveilevaa liikehdintää. Liikuntakyky heikkenee mm. ataksian ja ääreishermon rappeuman takia, ja myöhemmin liikkumisen apuvälineet ovat välttämättömiä.

Aivokuvantamisessa ei aluksi löydetä poikkeavuuksia, vaikka lapsella selviä oireita jo olisikin. Myöhemmässä vaiheessa magneettikuvissa nähdään surkastumaa pikkuaivojen, aivorungon ja selkäytimen alueella.

Kouluikään mennessä kuuloaisti ja silmänliikkeet alkavat heiketä. Ajan myötä kehittyy oftalmoplegia eli silmälihashalvaus ja sensorineuraalinen eli sisäkorvaan liittyvä kuulonalenema ja sittemmin kuurous. Silmälihashalvauksessa silmiä ei pysty liikuttamaan, joten katseen kohdistamiseksi muualle, on käännettävä päätä. Myöhemmin todetaan näköhermon etenevä surkastuminen, mikä vaikuttaa näkökykyyn ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Toisinaan IOSCA-oireyhtymää sairastavaa voidaan luulla kehitysvammaisiksi esimerkiksi heidän kuulovammansa tai pakkoliikkeidensä vuoksi, vaikka vain osalla oirekuvaan saattaa kuulua älyllistä kehitysvammaisuutta. Hermostorappeuman edetessä myös kognitiiviset eli tiedonkäsittelytaidot voivat kuitenkin muuttua haastavammiksi.

Ääreishermoston oireet ilmenevät yleensä murrosiässä. Näihin oireisiin voivat lukeutua mm. asento-, kosketus- ja liiketunnon häiriöt sekä virtsarakon ja suolen poikkeava toiminta. Polyneuropatian eli ääreishermoston rappeutumisen edetessä etenkin tuntohermojen hermosignaalien johtumiskyky hidastuu. Lisäksi pohjeihohermon koepalassa nähdään tavallista vähemmän myeliinituppea, joka nopeuttaa hermoimpulssien kulkua hermostossa. Alaraajojen lihaksiston surkastuessa liikkumisessa joudutaan turvautumaan pyörätuoliin. Tämä tapahtuu usein murrosiän jälkeen.

Tytöillä murrosiän kehitys jää kesken, eikä kuukautisia yleensä ilmaannu tai sekundaarisia sukupuoliominaisuuksia kehity. Murrosikäisillä tytöillä todetaan hypergonadotrooppinen hypogonadismi. Pojilla murrosiän kehitys on normaali.

Lähes kaikille kehittyy skolioosi eli selkärangan sivuttainen vinouma. Useimmilla todetaan myös jalkaterän ryhtivirhe, pes cavus eli korkea kaariholvi.

Vireystilassa esiintyy vaihtelua ilman selittävää syytä. Oireyhtymän edetessä erilaiset psykiatriset käyttäytymispiirteet lisääntyvät, kuten jumittuminen, levottomuus, ahdistuneisuus ja psykoottinen käyttäytyminen.

Monella todetaan jossakin vaiheessa sairautta epilepsia. Usein ensimmäinen epilepsiakohtaus ilmenee nuoruudessa. Epilepsia on usein vaikeahoitoinen ja heikentää entisestään aivojen toimintaa. Epilepsiakohtaukset voivat johtaa myös Status epilepticukseen eli epileptiseen sarjakohtaukseen, joka pitkittyessään yli 30 minuuttia voi olla hengenvaarallinen.

Syy ja perinnöllisyys

IOSCA-oireyhtymän aiheuttaa mutaatio eli muutos C10ORF2-nimisessä geenissä kromosomissa 10 (10q24). Geenistä valmistetaan mitokondriossa toimivaa Twinkel-nimistä entsyymiä. Sen tehtävä on ylläpitää mitokondriaalisen DNA:n määrää soluissa. Suomessa valtamutaatio on c.1523A>G, p.(Tyr508Cys), joka aikaisemmin on tunnettu nimellä c.1708A>G (p.Tyr508Cys), joka löydetään kaikilta potilailta ainakin toisesta C10ORF2-geeniparin geeneistä. C10ORF2-geenin mutaatiot johtavat mitokondrioiden perimäaineksen eli DNA:n, määrän vähenemiseen etenkin aivoissa ja maksassa, missä on paljon mitokondrioita. IOSCA-oireyhtymä luokitellaankin mitokondrio-DNA:n depleetio-oireyhtymiin, joissa siis mitokondriaalisen DNA:n väheneminen johtaa erilaisiin oireisiin. Mitokondriot ovat elintärkeitä soluelimiä, jotka vastaavat energiatuotannosta ja monista aineenvaihdunnan reaktioista.

IOSCA-oireyhtymä periytyy autosomissa resessiivisesti eli peittyvästi. Tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa sitä, että lapsi on perinyt oireyhtymää aiheuttavan C10ORF2-geenin valtamutaation ( c.1523A>G, p.(Tyr508Cys) ainakin toiselta vanhemmaltaan. Toisessa C10ORF2-geenissään lapsella on joko sama valtamutaatio tai uusi (de novo) mutaatio (ks. myöhemmin). Koska vanhemmilla on vain yksi oireyhtymää aiheuttava geenimuutos perimässään, he ovat oireyhtymään johtavan geenimuutoksen suhteen oireettomia kantajia. Jos molemmat vanhemmat ovat kantajia, heillä on 25 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla on IOSCA-oireyhtymä ja 25 %:n todennäköisyydellä lapsella ei ole lainkaan IOSCA-oireyhtymää aiheuttavaa perimänmuutosta. Todennäköisyys, että lapsi perii oireyhtymää aiheuttavan C10ORF2-geenivariantin vain toiselta vanhemmaltaan, on 50 %. Tällöin hän on C10ORF2-geenimuutoksen oireeton kantaja, kuten vanhempansakin. Jos kantajuuden periytymistä tarkastellaan terveen lapsen näkökulmasta, perheen terveistä lapsista 2/3 on kantajia. Nämä periytymistodennäköisyydet ovat samat raskaudesta toiseen.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Suomessa IOSCA-oireyhtymän yleisyys on 1:90 000 luokkaa. Jopa joka 230. suomalaisen (1:230) arvioidaan kantavan perimässään C10ORF2-geenin mutaatiota. Pirkanmaalta kotoisin olevilla mutaation kantajatiheys voi olla suurempi, noin 1:50. IOSCA-oireyhtymää esiintyy etupäässä Itä-Suomessa. Lääketieteellisessä kirjallisuudessa ei ole juurikaan mainintoja potilaista, joilla on klassisen ja suomalaiseen tautiperintöön kuuluvan IOSCA-oireyhtymän oireita muualla maailmassa.

Diagnoosi ja hoito

Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon 1) varhain puhkeavat pikkuaivoataksiat, joihin liittyy tuntohermojen aksonien vaurioita, 2) epileptiset enkefalopatiat ja 3) mitokondriosairaudet, joihin liittyy aksonien hermovaurioita, kuten Friedreichin ataksia (FRDA), perinnöllinen etenevä ulkoisten silmälihasheikkous-oireyhtymä (PEO, progressive external ophthalmoplegia), mitokondrionaalinen peittyvästi periytyvä ataksiaoireyhtymä (MIRAS, mitochondrial recessive ataxia syndrome) sekä 4) mitokondrioiden polymeraasi gamma (POLG)-geenin mutaatioita käsittävät oireyhtymät.

Diagnoosi perustuu kliinisiin oireisiin ja perimäntutkimukseen. Hermoratatutkimuksessa (ENMG, elektroneuromyografia, hermo- ja lihassähkötutkimus) havaitaan muutoksia jo parivuotiaalla lapsella. Nervus suraliksesta eli pohjeihohermosta otetusta koepalasta voidaan havaita aikainen ja nopeasti etenevä hermosolujen aksonien eli viejähaarakkeiden vaurio. Aivokuvantamisessa nähdään pikkuaivojen surkastuminen, mikä on ataksioiden pääasiallinen aiheuttaja. Geenitutkimus vahvistaa tai poissulkee diagnoosin. Jos perimästä löydetään C10ORF2-geenin valtamutaatio (c.1523A>G, p.(Tyr508Cys)), IOSCA-oireyhtymän diagnoosi voidaan asettaa. Geenitutkimus tehdään verinäytteestä, ja vastausten saaminen kestää yleensä pari kuukautta.

Diagnoosin saaminen lopettaa oireiden syiden etsimisen erilaisin tutkimuksin, selkiyttää ennustetta ja antaa tietoa mahdollisen perhesuunnittelun tueksi.

IOSCA-oireyhtymään ei ole parantavaa hoitoa, mutta sen yksittäisiä oireita voidaan hoitaa. Moniammatilliseen hoitoryhmään kuuluvat mm. lastenlääkäri, neurologi, ortopedi, psykiatri, silmäkirurgi, perinnöllisyyslääkäri, fysio-, puhe- ja toimintaterapeutti sekä sosiaalityöntekijä. Oireiden mukainen hoito voi käsittää mm. kuulolaitteen, viittomakielen ja/tai pistekirjoituksen opettamisen, ortopediset apuvälineet ja kävelytuet tai pyörätuolin, ortopedisen kirurgian sekä epilepsiaa ja psykiatrista oireilua lieventävän lääkityksen. Epilepsian hoidossa pyritään mahdollisimman hyvään hoitotasapainoon, kuten kohtaustiheyden harventamiseen tai kohtauksien lievittymiseen. Epilepsialääke valproaattia on kuitenkin vältettävä, koska se voi aiheuttaa vakavia maksavaurioita potilaille, joilla on IOSCA-oireyhtymä. Perheen kokonaisvaltainen tuki ja mahdollisten sisarusten huomioiminen on perheen arjen sujuvuuden kannalta erittäin tärkeää.

Ennuste

IOSCA-oireyhtymän ennuste on heikko, mutta vaihtelee huomattavasti yksilöllisesti. Vaikeat ja pitkittyneet epilepsiakohtaukset voivat lisätä riskiä vaikeaan aivosairauteen, enkefalopatiaan, ja/tai ennenaikaiseen kuolemaan lapsuudessa. Useimmilla eliniänodote yltää kuitenkin aikuisuutueen. Vanhin suomalainen elossa oleva henkilö, jolla on IOSCA-oireyhtymä, on 50-vuotias.

Historia

Oireyhtymän kuvasivat ensimmäisinä Anna-Kaarina Kallio ja Tapani Jauhiainen vuonna 1985. Alkuperäiseltä nimeltään tautia kutsuttiin OHAHA (oftalmoplegia, hypoakuusi, ataksia, hypotonia, atetoosi)-oireyhtymäksi. Oireyhtymän nimi kuitenkin vaihdettiin IOSCA–oireyhtymän nimeen, sillä se viittaa paremmin spinoserebellaaristen ataksioiden ryhmään, johon se luokitellaan.

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Aiheesta muualla

Terveyskylä: IOSCA-tauti

Lönnqvist, T. (2011). IOSCA: Imeväisiässä alkava pikkuaivo-ja selkäydinperäinen ataksia. Duodecim, 127(14), 1460-1469.

MedlinePlus: Infantile onset spinocerebrellar ataxia
Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Infantile onset spinocerebellar ataxia

Lähteet

Orphanet: Infantile onset spinocerebellar ataxia
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Mitochondrial DNA depletion syndrome 7

Norio, Reijo,Suomi-neidon geenit – tautiperinnön takana juurillemme. Otava 2000.

Neuroliitto: Koene, S., Smeitink, J., Wartiovaara, A., & Isohanni, P. (2016). Mitokondriotaudit: Opas sairastuneille, heidän perheilleen sekä lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille

HUS diagnostiikkakeskus: Twinkle-geenin valtamutaation DNA-tutkimus verestä

Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla vuonna 2017.