Aicardi–Goutierèsin oireyhtymä

Perinnöllisyyslääkäri Sirpa Ala-Mello, 4.1.2010, päivitetty 14.6.2023 perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen

ORPHA: 51
ICD-10: G31.8

Avainsanat: Aicardi–Goutierèsin oireyhtymä, AGS, Pseudotoxoplasmosis oireyhtymä, Cree enkefaliitti

Lyhyesti

Aicardi–Goutierèsin oireyhtymällä tarkoitetaan ryhmää harvinaisia vastasyntyneenä tai myöhemmin ilmaantuvia geneettisiä sairauksia, joihin tyypillisesti liittyy monenlaisia keskushermoston oireita (ärtyisyyttä, kehityksen viivästymistä, epilepsiaa), pään kasvun hidastumista, kehitysvammaisuutta, kuumeilua ja paleltumia muistuttavia ihovaurioita. Nämä vaihtelevat oireistot voivat syntyä eri geenien muutosten seurauksena ja periytyä eri tavoin.

Oireet ja löydökset

AGS voidaan karkeasti jakaa kahteen muotoon: neonataaliseen, heti syntymän jälkeen ilmenevään ja myöhempään muotoon, jossa kehitys on vaihtelevasti normaali ensimmäisistä elinpäivistä muutamiin kuukausiin.

Taudinkuvaan kuuluu varhainen aivotoiminnan häiriö, enkefalopatia, joka ilmenee ärtyisyytenä, epilepsiakohtauksina, huonona syömisenä ja yleisenä huonovointisuutena sekä henkisen ja fyysisen kehitykset hidastumisena. Lämmönnousua voi esiintyä ilman mitään taustalla olevaa infektiota. Pään kasvunopeus hidastuu. Noin 50%:lle kehittyy epilepsia, tavallisimmin yleistyneitä toonis-kloonisia kohtauksia tai fokaalisia toonisia kohtauksia. Lapsille kehittyy raajojen jäykkyyttä (spastisuutta) ja tahatonta liikehdintää (dystoniaa) etenkin yläraajoihin, ja vartalon hallinta sekä päänkannatus on pysyvästi heikkoa.

Noin 40%:lle kehittyy tavallisimmin ensimmäisen ikävuoden jälkeen sormiin, varpaisiin ja korvalehtiin erikoisia ihomuutoksia, jotka muistuttavat paleltumavammoja.

Kuulo on yleensä normaali. Näkökyky vaihtelee normaalista aivoista johtuvaan sokeuteen. Silmien rakenteissa ei yleensä ole poikkeavuutta.

Suurimmalle osalle kehittyy aivojen MRI-tutkimuksessa nähtäviä tyvitumakkeiden (putamen, globus pallidus ja thalamus) kalkkeutumia, joita usein nähdään myös valkeassa aineessa. Kaikille kalkkeutumia ei synny, mutta osalle ne kehittyvät jo sikiökaudella. Aivojen valkeassa aineessa voidaan nähdä kystamaisia muodostumia. Ensimmäisen ikävuoden aikana pään kasvu hidastuu ja lapselle kehityy mikrokefalia. Esiintyy myös aivokudoksen surkastumista, aivoatrofiaa, joka useimmiten ilmenee isoaivokudoksessa, mutta jota voidaan joskus nähdä myös aivorungon ja pikkuaivojen alueella.

Selkäydinnesteessä todetaan poikkeavasti valkosoluja ja interferoni-alfan (IFN-alfa) ja neopteriinin pitoisuudet ovat lisääntyneet. Nämä selkäydinnestemarkkerit ovat selkeimmin koholla taudin alkuvaiheessa ja niillä on taipumus normaalistua taudin edetessä muutaman ikävuoden kuluessa. Kuitenkin arviolta 10%:lla nämä markkerit pysyvät normaaleina taudin alkuvaiheessakin eli normaalit arvot eivät poissulje taudin diagnoosin mahdollisuutta.

MRI-löydökset ovat samantapaisia kuin joissakin sikiöaikaisissa infektioissa kuten sytomegalo-, toxoplasma-, rubella- ja herpes simplex-infektioissa, mitkä muodostavat erotusdiagnostisesti tärkeän tautiryhmän, etenkin kun 20%:lla esiintyy syntymän jälkeen muitakin samantapaisia oireita kuin sikiöaikaisissa infektioissa (hepatosplenomegalia, kohonneet maksaentsyymit ja trombosytopenia).

Taudin taustalla olevasta geenistä riippuen oirekuva voi olla erittäin vakava johtaen vaikeaan kehitysvammaisuuteen tai joskus paljon lievempi niin, että lapsi oppi puhumaan ja kävelemään.

Oireyhtymän syy ja periytyvyys

Oireyhtymän taustalla voi olla useita eri geenejä. Suurimmalla osalla potilaista on molemmilta vanhemmilta perittynä mutaatio jossakin seuraavista geeneistä: ADAR, RNASEH2A, RNASEH2B, RNASEH2C, SAMHD1, tai TREX1. Tällöin tauti periytyy kyseisessä perheessä peittyvästi, mikä merkitsee 25%:n toistumisriskiä perheen jokaisessa raskaudessa. Joissain tapauksissa taudin taustalla on vain yksi mutaatio TREX1- tai ADAR-geenissä tai joskus IFIH1-geenissä. Tällöin kysymyksessä on useimmiten ns. uusi, vain yhdessä sukusolussa tapahtunut mutaatio ja taudin toistumisriski tulevilla sisaruksilla on erittäin pieni. On mahdollista, että taudin taustalta löytyneiden geenien määrä edelleen kasvaa. Jotkut yllä mainituista geeneistä ovat sellaisia, että niiden toisenlaiset mutaatiot saattavat johtaa muunlaisiin oirekuviin.

Diagnoosi ja hoito

Kun imeväisellä/lapsella on vakavia keskushermoston ja muun elimistön oireita, on tapana etsiä taudin mahdollista geneettistä syytä laajoilla geenitesteillä. Lääkäri voi esim. pyytää laboratoriosta geenitestipaneelia, jossa tutkitaan ”kaikki” epilepsiaan liittyvät geenit tai ”kaikki” mikrokefaliaan liittyvät geenit. Usein tutkitaan koko eksomi (whole exome sequencing, WES), jolloin tutkitaan kaikki tunnetut tautigeenit. Siten taudin diagnoosi vai löytyä, vaikkei sitä oirekuvan perusteella olisi osattu epäillä. Joskus kuitenkin kokenut lääkäri voi osata vahvasti epäillä juuri tätä tautia oireiden perusteella, mutta silloinkin diagnoosi varmistetaan geenitestillä.

Joskus oirekuvan voidaan katsoa sopivan Aicardi–Goutierèsin oireyhtymään, mutta tautia selittävää geenimutaatiota ei löydetä. Tämä on mahdollista, koska geenitutkimukset eivät toistaiseksi pysty aina tunnistamaan esimerkiksi geenin säätelyalueen mutaatioita.

Tautiin ei ole olemassa parantavaa tai taudinkulkua hidastavaa lääkitystä tai hoitoa. Hoito perustuu oireiden hoitoon ja lapsen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Epilepsiaa hoidetaan yleisten hoitolinjojen mukaisesti. Fysioterapialla on kuntoutuksessa tärkeä osuus virheasentojen kehittymisen ehkäisemiseksi. Riittävästä ravitsemuksesta huolehtiminen on tärkeää. Potilailla esiintyy joskus nestetasapainon häiriöön johtava diabetes insipidus, joskus myös nuoruusiän diabetes ja silmänpaine saattaa olla koholla. Nämä seikat on hyvä huomioida seurannassa.

Eliniän ennuste

Koska Aicardi–Goutierèsin oireyhtymä on ryhmä sairauksia ja oireyhtymää aiheuttavat erilaiset mutaatiot eri geeneissä, on ennusteessakin vaihtelevuutta. Taudin vaikein, neonataalinen muoto aiheuttaa vaikean kehitysvamman ja johtaa usein kuolemaan lapsuusiässä. Myöhemmin alkavien muotojen oireisto ja ennuste ovat vaihtelevampia.

Oireyhtymän historia ja yleisyys

Ranskalaiset lastenneurologit Jean Aicardi ja Francoise Goutierès kuvasivat oireyhtymän ensimmäisen kerran vuonna 1984 viiden perheen kahdeksalla lapsella. Tauti on harvinainen eikä sen yleisyyttä tiedetä. Kansainvälisissä yhteistyöjulkaisuissa on onnistuttu kokoamaan noin sata tapausta eri puolilta maailmaa.

Tukipalvelut

Vertaistukea voi tiedustella Harvinaiskeskus Noriosta. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Lähteet

Orphanet: Aicardi–Goutierès syndrome

GeneReviews: Aicardi–Goutierès syndrome