Teemaviikon taloudellinen tuki (haku)

Jos yhdistyksenne, ryhmänne tai asumisyksikkönne järjestää tapahtuman tai tempauksen teemaviikon aikana, voitte saada sille pientä tukea.

Tukiliitto myöntää kehitysvammaisten viikon tapahtumille pientä taloudellista tukea. Haku päättyy vuosittain lokakuun lopussa.

Jos yhdistyksenne, ryhmämme tai asumisyksikkönne järjestää tapahtuman tai tempauksen teemaviikon aikana, voitte saada sille pientä tukea. Olemme tehneet tuen hakemisen mahdollisimman helpoksi.

Tuen hakuaika

Taloudellista tukea voi hakea 31.10. saakka. Tukea haetaan linkistä avautuvalla lomakkeella: hae tukea Teemaviikon tapahtumiin.

Päätökset tuen myöntämisestä pyritään tekemään mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä. Tuki voidaan poikkeuksellisesti maksaa heti päätöksen jälkeen. Järjestäjille lähetetään raportointilomake, joka tulee täyttää toteutuneesta tapahtumasta. Lomake löytyy myös Teemaviikon etusivulta joulukuussa.

Tuen antavat Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Tukiliitto myöntää tuen Pieni ele -keräyksen tuotosta.

Vinkkejä tuen hakijoille

Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti tukiyhdistysten ja paikallisten Me Itse -ryhmien yhteisiin tapahtumiin. Hakijana voi olla myös muu paikallinen yhdistys tai yhteisö.

Tuen myöntämisessä kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Teeman huomioiminen. Tutustu Me Itse ry:n julkilausumaan, jonka mukaisesti vuoden teema on valittu.
  • Kehitysvammaisten ihmisten ja Me Itse -ryhmien osallistuminen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
  • Vaikuttaminen ja näkyminen omalla paikkakunnalla, alueella tai paikallisessa yhteisössä.
  • Yhteistyö eri toimijoiden kesken.
  • Perinteisten tapahtumien ”uudistaminen”.
  • Tapahtumien kulut.

Hakeminen

Taloudellinen tuki jaetaan hakemuksen perusteella. Tuen määrä on arviolta 200–300 euroa tai harkitusti tilaisuuden kulujen mukaan. Tuen hakuaika päättyy 31.10. Tukea voidaan myöntää myös etukäteen.

  1. Tutustu Teemaviikon materiaaleihin
  2. Tee hakemus oheisella hakulomakkeella>  Hakulomake
  3. Lähetä hakemus ajoissa

Lisätietoja: teemaviikko@tukiliitto.fi

Vaihtoehtoinen tapa hakea tukea

Jos et halua käyttää lomaketta,
vaan haet tukea vapaamuotoisella hakemuksella, kerro

  • kuka järjestää,
  • mitä, missä ja milloin,
  • kuinka paljon osallistujia arvioidaan olevan ja
  • tapahtuman kulut.

Lisäksi tarvitaan

  • järjestäjän yhteystiedot,
  • postiosoite materiaalipostitusta varten ja
  • tilinumero tuen maksamiseen.

Lähetä hakemus joko sähköpostilla osoitteeseen teemaviikko@tukiliitto.fi tai postitse osoitteella:

Teemaviikko
Kehitysvammaisten Tukiliitto / Mari Hakola
Pinninkatu 51
33100 Tampere

Esimerkkibudjetti (korttikampanja)

Voit käyttää hakemuksen teossa tukena esimerkkitalousarviota. Esimerkissä asumisyksikössä on korttitempaus, johon osallistuu 10 henkeä.

Kulut

  • Postimerkit 21 euroa (esimerkissä lähetetään 10 korttia)
  • Pientä naposteltavaa ja juotavaa 120
  • Korttipohjat Tukiliitosta 0,0
  • Värejä, harjoituspaperia 30,00
  • Tilan koristelu 20,00
  • Mahdolliset monistekulut 9,00 (mainoksia omassa yksikössä)
  • Kuvaus ja sometus 0,0

Esimerkkimme korttitempauksen talousarvio on yhteensä 200 euroa.

Raportointi

Tuki maksetaan hakemuksessa mainitulle tilille. Tuen saajille lähetämme joulukuussa lomakkeen raportointia varten. Voit myös vastata lomakkeeseen tästä . Raporttien avulla saamme tietoa teemaviikon tärkeydestä yhdistyksille ja muille viikon tapahtumien järjestäjille. Voit lähettää myös valokuvia tapahtumasta. Tositteita kuluista emme tarvitse.

Tarvittaessa ota yhteys Teemaviikon työryhmään sähköpostilla
teemaviikko@tukiliitto.fi