Tuetut lapsiperhelomat

Lomajärjestöjen tuetut lomat kehitysvammaisten lasten perheille.

Loman tarkoitus

Tuetun lomatoiminnan tavoitteena on tarjota kodin ulkopuolinen lomamahdollisuus niille perheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomaan. Perheille on tarjolla ohjattua virkistävää tekemistä sekä mahdollisuus viettää aikaa yhdessä ja rentoutua omien toiveiden mukaisesti. Loman tavoitteena on lisätä koko perheen hyvinvointia. Loman hakijana voi toimia myös lapsen isovanhempi. Lisätietoja hakuohjeista tästä linkistä.

Lomien toteutus

Lomalle pääsyn perusteet ovat taloudelliset, sosiaaliset tai terveydelliset.

Lomat toteutetaan täysihoidolla, johon sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen sekä lomaohjelma. Välipaloista, matkakuluista ja mahdollisten retkien kustannuksista lomalaiset vastaavat itse. Samanaikaisesti järjestetään harvinaisten vammaryhmien sekä omatoimisten lapsiperheiden lomat. Kullekin perhelomalle valitaan  maksimissaan 10 perhettä, jossa lapsella on kehitysvamma. Loman omavastuuosuus on 20 euroa/vrk aikuisilta, alle 17-vuotiailta ei peritä omavastuuta.

Lomat toteutetaan STEA:n tuella ja yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa.

 

Vuoden 2020 lomat perheille

Hakuaika on alkanut, haku loppuu aina 3 kuukautta ennen loman alkamista.

Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma perheille 13. – 18.6.2020
KK-Verve, Lahti
Tuetun lomatoiminnan tavoitteena on tarjota kodin ulkopuolinen lomamahdollisuus niille perheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomaan. Lue lisää sivultamme:
Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma perheille, Lahti

Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma perheille 26. – 31.7.2020

Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio
Tuetun lomatoiminnan tavoitteena on tarjota kodin ulkopuolinen lomamahdollisuus niille perheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomaan. Lue lisää sivultamme:
Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma perheille, Kuopio

Vahvistu vanhempana – tuettu perheloma 2. – 7.8.2020

Tuettu loma perheille, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta oppimisessa tai ymmärtämisessä. Tuetun lomatoiminnan tavoitteena on tarjota kodin ulkopuolinen lomamahdolliseuus niille perheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomaan. Lue lisää sivultamme: Vahvistu vanhempana – perheloma, Kuopio.

Aikuisten tuetut lomat

Kehitysvammaisten aikuisten tuetut lomat järjestetään yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa. Lomalle pääsyn perusteet ovat taloudelliset, sosiaaliset tai terveydelliset. Lue lisää:
www.tukiliitto.fi/toiminta/aikuiset/tuetut-lomat

Tuetut lomat vaikeasti vammaisille

Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminta ja Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry järjestävät lomia aikuisille, joilla on vaikea kehitys- ja liikuntavamma sekä vaikeasti vammaisten lasten perheille. Lomakohteet vuodelle 2020.