
Tukiliiton kokemustoimijaverkosto
Kokemustoimintaa vaikuttamisesta kiinnostuneille aikuisille.
Mikä on verkoston idea?
Kokemustoimijaverkoston toiminta on vaikuttamisesta kiinnostuneille aikuisille.
Toiminnan ideana on, että pääset vaikuttamaan Tukiliiton toimintaan ja
osallistumaan Tukiliiton tekemään vaikuttamistyöhön.
Verkoston kautta voit vaikuttaa itseäsi kiinnostaviin asioihin,
nostaa esille sinulle tärkeitä aiheita ja saat tukea omaan vaikuttamistyöhösi.
Verkosto perustettiin, koska haluamme ottaa
kokemustoimijat mukaan suunnittelemaan Tukiliiton toimintaa.
Mitä kokemustoimijaverkosto tekee?
Kokemustoimijaverkoston kautta voi
- osallistua koko verkostolle yhteiseen toimintaan
- osallistua pienempiin työryhmiin
- vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin
Koko verkoston yhteinen toiminta
Yhteiset tapaamiset netin kautta videopuhelulla
noin kerran kuukaudessa.
Tapaamisissa keskustellaan ajankohtaisista asioista
ja vaikutetaan yhdessä.
Tapaamisia voidaan järjestää myös kasvotusten.
Perehdytystä kokemustoiminnasta järjestetään
verkoston uusille jäsenille tarpeen mukaan.
Koulutuksia eri aiheista järjestetään aika ajoin.
Koutuksen aihe voi olla esimerkiksi vaikuttaminen tai digitaidot.
Voit osallistua koulutuksiin oman kiinnostuksen mukaan.
Kokemustoimijaverkoston Facebook-ryhmä ja Facebook-live.
Voit liittyä Facebook-ryhmään, jos käytät Facebookia.
Saat sitä kautta tietoa verkoston toiminnasta.
Ryhmässä voidaan järjestää myös Facebook-livelähetyksiä ajankohtaisista aiheista.
Liven aikana voit osallistua keskusteluun.
Työryhmissä työskentely
Saat tietoa työryhmistä kokemustoimijaverkoston kautta.
Voit osallistua työryhmiin, jos niiden aihe kiinnostaa sinua
ja ne sopivat sinun aikatauluihisi.
Työryhmissä kehitetään Tukiliiton toimintaa,
esimerkiksi testataan jotain koulutusta ja
annetaan siitä palautetta,
suunnitellaan toimintaa,
kerrotaan kokemustarinoita tapahtumissa ja videolla
tai tuotetaan sisältöä Tukiliiton vaikuttamiseen.
Työryhmät ovat määräaikaisia.
Se tarkoittaa, että yksi työryhmä kokoontuu muutaman kerran
ja sitten työryhmän työskentely loppuu.
Jokin työryhmä voi tavata vain kerran,
jos tehtävä tulee kerralla valmiiksi.
Joistain tehtävistä maksetaan palkkio.
Palkkiosta sovitaan aina etukäteen.
Toimikausi
Kokemustoimjaverkoston jäsenenä voi olla kerralla 3 vuotta.
Uusi toimikausi alkaa 2024.
Miten verkostoon pääsee mukaan?
Verkostossa toimii tällä hetkellä 32 henkilöä.
Verkostoon otetaan uusia jäseniä syksyllä 2023.
Lisätietoa saat Annelta.
Voit kysyä lisätietoja verkostosta Annelta tai Annalta

Anne Vuorenpää
Hankepäällikkö
Puhelinnumero: 040 6418 025
Sähköposti: anne.vuorenpaa@tukiliitto.fi
Tehtäviini kuuluvat
Pohjois-Suomen Elämä omaksi -hanke (ESR)
ja aikuistyö.

Anna Valkama
Kokemusasiantuntija (osa-aikainen)
Puhelinnumero: 040 5830 092
Sähköposti: anna.valkama@tukiliitto.fi
Olen Tukiliiton kokemusasiantuntija.
Kokemustoimijan monet roolit
Vili Korhonen: Olen somevastaava
Vili Korhonen kertoo uudesta työstään. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa Instagram-päivitysten teko.
Lue lisää aiheesta Vili Korhonen: Olen somevastaava