Henkilökohtaisen avun järjestäminen

Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan. Myös henkilökohtaisen avun järjestämistavan on tuettava ja edistettävä vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja oikeutta elää yhteisössä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Hyvinvointialueen oikeutta päättää järjestämistavasta rajaa avustettavan itsemääräämisoikeus. Päätettäessä järjestämistavasta on aina huomioitava avustettavan oma mielipide ja toivomukset sekä hänen elämäntilanteensa kokonaisuudessaan. Päätökset on aina tehtävä sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakaslain edellyttämällä tavalla asiakkaan etu ensisijaisesti huomioiden.

Vammaisen henkilön mielipidettä selvitettäessä on tarvittaessa kiinnitettävä huomiota myös omaisten ja läheisten käsityksiin henkilön omasta tahdosta. Avun järjestämisen ei tule kuitenkaan perustua kokonaan muiden näkemyksiin. Vammaisen henkilön oman käsityksen selvittämiseksi on apuna tarvittaessa käytettävä tulkkausta, tuettua päätöksentekoa sekä kommunikaation apuvälineitä ja -menetelmiä.

Palvelusuunnitelmalla on korostettu merkitys henkilökohtaisen avun järjestämistapaa valittaessa. Henkilön oman mielipiteen ja toiveiden sekä elämäntilanteen lisäksi on järjestämistavasta päätettäessä huomioitava palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve.

Kolme järjestämistapaa

Henkilökohtaista apua voidaan vammaispalvelulain 8 d §:n mukaisesti järjestää kolmella tavalla, joita voidaan tarpeen tullen myös yhdistellä. Vammainen henkilö voi:

1. palkata henkilökohtaisen avustajan,
2. ostaa avustajapalvelun hyvinvojntialueen antamalla palvelusetelillä tai
3. käyttää hyvinvointialueen omana työnä tai ostopalveluna järjestämää avustajapalvelua.

Henkilökohtainen apu ei siten vaadi avustettavalta kykyä toimia avustajansa työnantajana, vaan vaihtoehtoisesti apu tulee järjestää palvelusetelin turvin, hyvinvointialueen omana työnä tai ostopalveluna, kun työnantajamalli ei tule kysymykseen.

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua kaikilla mainituilla järjestämistavoilla. Käytännössä kunnassa tulee kuitenkin olla käytössä useampi järjestämistapa, jotta kaikille avun myöntämisedellytykset täyttäville vammaisille henkilöille voidaan järjestää henkilökohtainen apu heille sopivalla tavalla.

Palvelusetelillä, ostopalveluilla ja/tai omana työnä järjestämällä mahdollistetaan henkilökohtaisen avun saaminen, vaikkei henkilö itse olisikaan kykenevä toimimaan työnantajana. Henkilökohtaisesta avusta ja järjestämistavasta tehdään aina yksilökohtainen päätös, johon voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta.

Työnantajamalli

Yksi mahdollinen ja yleinen tapa järjestää henkilökohtainen apu on työnantajamalli, jossa vammainen henkilö toimii avustajansa työnantajana, ja hänelle korvataan kaikki avustajan palkkaamisesta aiheutuvat välttämättömät kulut. Edellytyksenä työnantajamallille on vammaisen henkilön kyky toimia työnantajana sekä hänen valmiutensa omaan elämänhallintaan ja päätöksentekoon.

Hyvinvointialueen on tarvittaessa ohjattava ja autettava työnantajavelvoitteiden hoitamisessa. Tällainen tarvittaessa yksityiskohtainenkin neuvonta ja ohjaus voi tulla kysymykseen esimerkiksi palkka- ja vakuutusasioissa, työterveyshuollossa ja avustajan koulutuksessa. Työnantajana toimiva vammainen henkilö voi myös ulkoistaa osan työnantajavelvoitteistaan, kuten palkanmaksun, hyvinvointialueelle tai esimerkiksi tilitoimistolle.

Työnjohto-oikeutta ei kuitenkaan voida siirtää hyvinvointialueen hoidettavaksi. Työnjohto-oikeudella tarkoitetaan työnantajan oikeutta määrätä työn sisällöstä ja sen toteuttamisesta. Jollei vammainen henkilö kykene toimimaan työnantajana, on apu yleensä parempi turvata muilla järjestämistavoilla. Vammaisen lapsen huoltaja voi kuitenkin toimia lapsen puolesta avustajan työnantajana, ja myös aikuisen henkilön puolesta voi läheinen tai edunvalvoja nykyisen lainsäädännön puitteissa allekirjoittaa työsopimuksen.

Palveluseteli

Avustajapalveluiden hankkimista varten hyvinvointialue voi myöntää palvelusetelin. Palvelusetelin käyttö on vammaiselle henkilölle aina vapaaehtoista. Jos hän kieltäytyy palvelusetelin käytöstä, tulee apu järjestää muulla tavoin. Hyvinvointialue hyväksyy palveluiden tuottajat, joiden palveluja palvelusetelillä voi ostaa. Palvelusetelin arvon tulee olla kohtuullinen ja sellaiseksi mitoitettu, että sillä tosiasiassa saa hankittua päätöksessä määritellyin tavoin henkilökohtaista apua palvelusetelillä hankittavaksi päätetyn määrän.

Palvelusetelilain mukaan palveluiden tuottajan palveluiden on vastattava vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta hyvinvointialueen toiminnalta.

Hyvinvointialueen oma palvelu tai ostopalvelu

Hyvinvointialue voi järjestää henkilökohtaista apua omana toimintanaan tai yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa. Hyvinvointialue voi myös ostaa henkilökohtaisen avun muulta palveluiden tuottajalta. Järjestämistapaa valittaessa tulee huomioida se, että vammaisella henkilöllä tulee olla mahdollisimman pitkälti mahdollisuus päättää avun sisällöstä. Vammaisen henkilön yksilölliset näkemykset ja tarpeet tulee huomioida palveluita järjestettäessä ja kilpailutettaessa sekä hyvinvointialueen ja palveluntuottajan sopimuksessa ja sitä toimeenpantaessa.

Hyvinvointialueella on valvontavelvollisuus koskien myös ostamiensa palveluiden laatua ja järjestämistä, eikä tätä valvontavelvollisuutta voi siirtää yksittäiselle asiakkaalle.

Kuka voi toimia henkilökohtaisena avustajana?

Henkilökohtaisena avustajana toimiminen ei edellytä tiettyä koulutusta tai muodollista pätevyyttä. Työn vaativuus kuitenkin vaihtelee, ja työ saattaa vaatia erityisosaamista. Koska henkilökohtaisen avun tarkoituksena on henkilön itsenäisen elämän tukeminen, ei omainen tai läheinen pääsääntöisesti voi toimia henkilökohtaisena avustajana.

Kuitenkin esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa avustaminen vaatii henkilön kommunikoinnin tai vammasta johtuvien erityispiirteiden erityistä tuntemista, voi kysymykseen tulla poikkeuksellisesti myös omainen tai läheinen. Näin voi olla myös silloin, kun avun tarve voi vamman erityispiirteistä johtuen olla äkillistä, ja avun saaminen tosiasiassa estyisi, jos henkilökohtaista apua tulisi tilanteiden äkillisyydestä huolimatta ryhtyä järjestämään ulkopuolelta. Haettaessa avustajaksi nimenomaan läheistä on syytä perustella erikseen sitä, miksi tapauksessa olisi perusteita poiketa pääsäännöstä, eli ulkopuolisen henkilön käyttämisestä.

Henkilökohtainen apu on maksutonta

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 4 §:n 5 kohdan mukaan henkilökohtainen apu on saajalleen maksutonta. Jos henkilökohtaista apua järjestetään palvelusuunnitelman ja yksilöhuollon päätöksen perusteella osittain kotihoidon palveluiden avulla, ovat nämä palvelut osana henkilökohtaista apua maksuttomia saajalleen.

Koska henkilökohtainen apu on maksutonta, kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut korvataan avustettavalle tai suoritetaan muulla tavalla apua järjestävän kunnan toimesta. Tällaisia välttämättömiä kuluja voivat olla esimerkiksi avustajan matkakustannukset, kun apua annetaan matkustettaessa, tai lippukustannukset silloin, kun henkilöä avustetaan pääsymaksullisessa tilaisuudessa tai tapahtumassa.

Avustajasta aiheutuvien välttämättömien kulujen korvaamisesta säädetään laissa nimenomaisesti vain työnantajamallin osalta, mutta ne tulee korvata myös järjestettäessä apua muilla järjestämistavoilla.

Lainsäädäntöä

Vammaispalvelulaki 3.4.1987/380

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki 3.8.1982/734

Lisätietoa

Vammaispalvelujen käsikirja