Kuljetuspalvelu

Kuljetuspalveluihin on oikeus, kun ei vamman vuoksi voi käyttää julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu ja saattajapalvelu

Kuljetuspalveluiden tarkoituksena on turvata vammaisille henkilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet samoin kustannuksin kuin muille kansalaisille.

Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. Saattajapalvelu on järjestettävä silloin, kun henkilö tarvitsee toisen henkilön apua niin paljon, että taksin tai invataksin kuljettajan apu ei ole riittävä. Saattajan tarve kuljetuksen aikana ei sen sijaan ole peruste kieltäytyä myöntämästä kuljetuspalvelua, vaan myös vaikeimmin vammaisilla henkilöillä on oikeus saada kuljetuspalvelu, tarvittaessa siis saattajapalveluun yhdistettynä. Saattajapalveluun ei ole velvollisuutta käyttää esimerkiksi henkilölle myönnettyjä henkilökohtaisen avustajan tunteja.

Vaikeavammaisella henkilöllä on kuljetus- ja saattajapalveluun subjektiivinen oikeus, joten kunnan tulee myöntää palvelu kaikille laissa säädetyt myöntämisedellytykset täyttäville hakijoille riippumatta siitä, onko asiaan varattu riittävästi määrärahoja.

Kuljetuspalveluja tulee myöntää vähintään 18 yhdensuuntaista asiointi- ja vapaa-ajan matkaa kuukaudessa sen lisäksi, että työ- ja opiskelumatkat korvataan vaikeavammaiselle kokonaisuudessaan. Jos osoitetaan vammaisella henkilöllä olevan tarve lakisääteistä 18 matkan minimiä suuremmalle määrälle asiointi- ja vapaa-ajan matkoja kuukaudessa, myös näitä matkoja tulee myöntää todellista tarvetta vastaava määrä. Opiskelumatkoja puolestaan ovat esimerkiksi matkat TELMA- tai VALMA-opintoihin ja muihin opintoihin, jotka johtavat tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tai parantavat henkilön mahdollisuuksia työllistyä. Sen sijaan harrastusluonteisiin opintoihin ei opiskelumatkoja tarvitse myöntää, vaan niihin voi käyttää vapaa-ajan matkoja.

Kuljetuspalveluilla tarkoitetaan henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvia kuljetuksia tai lähikuntiin ulottuvia kuljetuksia. Lähikunta voidaan määritellä ns. toiminnallisena lähikuntana, jolloin on otettava huomioon vammasta tai sairaudesta aiheutunut tarve sellaisiin palveluihin, joita ei ole saatavissa asuinkunnan alueella. Asiointi- ja vapaa-ajan matkojen tarkoitukset ja kohteet asuin- ja lähikuntien alueilla ovat vammaisen henkilön itsensä päätettävissä. Kunta ei voi esimerkiksi yleisohjeillaan rajata tätä asiakkaan päätösvaltaa.

Kuka voi saada kuljetuspalveluita?

Vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalveluja järjestettäessä pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Pelkkä lääkärinlausunto vaikeavammaisuudesta ei ole riittävä peruste, vaan kuljetuspalveluja myönnettäessä on kiinnitettävä huomiota vammaisen henkilön omaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön (esim. missä ovat harrastukset, palvelut yms.). Arvioitavaksi tulee myös se, voiko henkilö ilman kohtuuttomia vaikeuksia käyttää joukkoliikennevälineitä (esim. etäisyys joukkoliikennepysäkille). Tarvittaessa voidaan tehdä koematka sen selvittämiseksi, aiheuttaako hakijan vamma kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää joukkoliikennettä.

Vaikeavammaisuus voi olla psyykkisistä tai fyysisistä syistä johtuvaa. Vaikeavammaisuuden kriteeri täyttyy myös silloin, kun henkilö ei pysty psyykkisten syiden vuoksi käyttämään joukkoliikennevälineitä. Henkilö ei tällöin osaa tai voi esimerkiksi hahmotusvaikeuksien, käytöshäiriöiden tai pelkotilojen vuoksi käyttää joukkoliikennevälineitä. Vaikeavammaisuuden arviointi on tehtävä aina hakijakohtaisesti.

Myös hyvin pienellä lapsella voi olla oikeus kuljetuspalveluihin. Merkitystä ei siis ole sillä, pystyykö lapsi itse määrittelemään palvelujensa tarpeen. Mikäli vaikeavammainen vaikeavammainen lapsi tarvitsee joukkoliikennevälineissä liikkuessaan esimerkiksi apuvälineitä vammastaan tai sairaudestaan johtuen, voi hänen kuljettamisensa joukkoliikennevälineissä olla vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittamassa mielessä kohtuuttoman vaikeaa. Arvioitaessa lapsen oikeutta kuljetuspalveluun tulee huomioida myös se, mitä saman ikäiset lapset yleensä tekevät ja millä tavoin kuljetuspalvelut edistävät lapsen itsenäistymistä.

Kuljetuspalveluiden järjestämistavat

Kunta voi järjestää kuljetuspalvelut esimerkiksi taksikuljetuksina, kutsutaksikuljetuksina, yhteiskuljetuksina, palvelulinjoja hyödyntäen tai näitä tapoja yhdistellen. Järjestämistavan tulee kuitenkin olla sellainen, että asiakas voi tosiasiassa käyttää palvelua. Näin ollen vaikka kuljetukset järjestettäisiin pääsääntöisesti yhteiskuljetuksina ja tilauskeskuksesta tilattuina, niin asiakkaalla tulee hänen vammansa sitä edellyttäessä olla oikeus esimerkiksi saada yksinkulkuoikeus ja oikeus käyttää tuttu-/vakiotaksia. Asiakkaalla on oikeus saada kuljetuspalvelun järjestämistavasta muutoksenhakukelpoinen päätös.

Kuljetuspalvelumaksut

Kuljetuspalveluista voidaan periä asiakkaalta enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu. Jos paikkakunnalla ei ole julkista liikennettä, lähtökohta kuljetuspalveluiden omavastuuosuuden määräämisessä voi olla lähimmän paikkakunnan tai alueen julkisen liikenteen maksu. Kunta ei voi päättää periä kuljetuspalveluiden omavastuuna esimerkiksi tiettyä prosenttiosuutta matkan kustannuksista.

Lainsäädäntö tai oikeuskäytäntö ei anna selkeää vastausta sille, miten omavastuu käytännössä tulee määrittää. Sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakaslain mukainen asiakkaan edun ensisijaisuuden periaate sekä perustuslain säännökset ja maassamme noudatettava perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan periaate puoltavat kuitenkin sitä, että omavastuun määräytymisen perusteena käytettäisiin edullisinta mahdollista lippuhintaa, jonka vastaavassa tilanteessa oleva vammaton henkilö vastaavasta matkasta maksaa. Tällöin jos esimerkiksi arvo- tai kausilipulla matkan hinta on alhaisempi kuin kertalipulla maksettuna, kertalipun hinnan ei tulisi olla omavastuun määräytymisen perusteena.

Saattajapalvelu on asiakkaalle maksuton, eikä saattajan matkasta saa periä maksua.

Kuljetuspalvelun tilaamisesta ei saa periä erillistä tilausmaksua, vaan ainoastaan normaalin paikallispuhelumaksun tai vastaavan operaattorikorvauksen.

Kuljetuspalvelusta perittävät asiakasmaksut eivät saa olla sellaisia, että palveluun oikeutettu vammainen henkilö ei niiden johdosta voisi käyttää palvelua. Asiakasmaksuja tulee tarvittaessa alentaa tai poistaa ne sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 11 §:n mukaisesti.

Lainsäädäntöä

Vammaispalvelulaki 3.4.1987/380

Vammaispalveluasetus 18.9.1987/759 (4–6 §:t)

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301

Sosiaalihuollon asiakaslaki 22.9.2000/812

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki 3.8.1992/734

YK:n vammaissopimus SopS 27/2016, erityisesti art. 20 henkilökohtaisesta liikkumisesta

Lisätietoa

Lisätietoa ja oikeuskäytäntöä kuljetuspalveluista löytyy Vammaispalvelujen käsikirjasta.