Yhdenvertaisuuslaki ja muu lainsääädäntö

Ihmisoikeussopimukset ja Suomen kansallinen lainsäädäntö kieltävät syrjinnän esimerkiksi vamman perusteella.

Perustuslain 6 §:ssä ja useissa Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa kuten YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa säädetään yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta. Näitä perus- ja ihmisoikeussäännöksiä täsmentävät yhdenvertaisuuslain yhdenvertaisuuden edistämistä, syrjinnän kieltoa ja syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa koskevat säännökset. Syrjinnässä voi vakavimmillaan olla kyse myös rikoslaissa (11 luvun 11 §:ssä tai 47 luvun 3 §:ssä) sanktioidusta rikoksesta.

Uudistettu yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan 1.1.2015. Lain soveltamisalaa laajennettiin siten, että se kieltää nyt laajasti syrjinnän henkilöön liittyvän syyn kuten terveydentilan tai vammaisuuden perusteella kaikessa julkisessa ja yksityisessä toiminnassa yksityis- ja perhe-elämää sekä uskonnonharjoitusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi syrjintä sosiaali- ja terveyspalveluissa oli aiemmin kielletty vain etnisen alkuperän perusteella. Sukupuolisyrjinnästä säädetään kuitenkin edelleen erikseen tasa-arvolaissa.

Yhdenvertaisuuslakia uudistettaessa vahvistettiin myös lain yhdenvertaisuuden edistämistä koskevia viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia velvoittavia säännöksiä. Niiden on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Viranomaisilta, koulutuksen järjestäjiltä ja säännöllisesti yli 30 henkilöä työllistäviltä työnantajilta edellytetään myös kaikkia syrjintäperusteita koskevan yhdenvertaisuussuunnitelman laatimista.

Lainsäädäntö

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731

Yhdenvertaisuuslaki 30.12.2014/1325

Rikoslaki 11.12.1889/39

YK:n vammaissopimus, SopS 27/2016

Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 63/1999