Jaanan ja Pasin reissupäiväkirja Mikkelin koulutusviikonlopusta

Mikkelissä järjestettiin vapaaehtoistyön koulutusviikonloppu meikäläisille. Vertaisohjaajamme Jaana ja Pasi kirjoittivat koulutuksesta reissupäiväkirjaa.
Reissupäiväkirjan tekstit blogitekstiksi koosti hanketyöntekijä Nita.

Mikkelin koulutusviikonloppu 22.-24.8.2025

Perjantai 22.8.

Jaana ja Pasi: Työt alkoivat perjantaina koulutuksen valmistelulla
ja tilojen järjestelemisellä.
Kävimme myös tiimiporukan kanssa läpi,
kuka tekee mitäkin ja milloin.

Kävimme kaupasta hankkimassa palkintoja sekä naposteltavaa iltaohjelmaan.
Perjantaina lopettelimme kello 20.00 työt.

Lauantai 23.8.

Jaana: Lauantaina aloitin työt jo klo 10.
Odottelin junassa tulijoita aulassa ja sanoin tervetuloa.
Toivotin kaikki tervetulleiksi hankkeen koulutukseen, esittelin myös työkaverit.

Pasi: Aloitin työt kello 11.00, jolloin osa porukasta oli saapunut hotelliin.
Päivä alkoi lounaalla ja kello 12 siirryimme ryhmätilaan aloittamaan koulutusviikonloppua.
Paikallaolijat olivat Kotkasta, Pieksämäeltä sekä Mikkelistä ja Jyväskylästä.

Jaana: Koulutus alkoi käymällä läpi turvallisen tilan periaatteita.
Oli mielenkiintoista kuunnella.
Sen jälkeen oli kahvit ja työkaverin puheosuus.

Pasi: Kerroin omasta vapaaehtoispolustani, miten silloin aikanaan lähdin mukaan.
Tämän jälkeen ryhdyimme tekemään unelmakarttaa.
Tässä tehtävässä jokainen sai laittaa karttaan omia haaveitaan
ja unelmiaan ja missä on hyvä.

Lauantain koulutusosio päättyi kello 16.00,
jonka jälkeen oli majoittautuminen saapuneille.

Jaana: Itse huilasin välillä,
kunnes kokoonnuimme viettämään iltaohjelmaa,
jonka minä ja Pasi olimme suunnitelleet.

Pasi: Iltaohjelmassa oli bingo, jonka Jaana veti.
Tämän jälkeen oli musavisa.
Soitettiin Jaanan ja Pasin valitsemia kappaleita pieni pätkä
ja kurssilaisten tehtävä oli arvata mikä kappale on kyseessä.
Tämän jälkeen oli vapaa-aikaa ja jokainen sai tehdä mitä halusi.

Sunnuntai 24.8.

Jaana: Sunnuntai alkoi Pasin aamujumpalla.

Pasi: Kyseessä oli tuolijumppa, joka kesti noin 15 minuuttia.
Tämän jälkeen jatkettiin koulutusta vapaaehtoistyön merkityksestä.

Jaana: Kerroin omasta vapaaehtoistyöstä, se kesti lounaaseen.
Lopussa oli haastattelu, jossa minä ja Pasi kysyimme erilaisia kysymyksiä
ja saimme hienoja vastauksia.

Pasi: Kysyimme esimerkiksi oliko tullut kuunnelluksi tai kuunneltiinko häntä,
ja mikä oli kivointa koulutuksessa.
Todistusten ja loppusanojen myötä oli aika lähteä kotimatkalle.

Jaana: Koulutus oli hieno ja hyvä oli tutustua uusiin ihmisiin.
Oli antoisa viikonloppu. Kiitos kaikille.

Pasi: Mielestäni koulutuksessa oli kiva tavata uusia ihmisiä ja tehdä tuttavuutta.
Palaute oli hyvää, josta on hyvä lähteä kehittämään tulevia koulutusviikonloppuja.

Vertaisohjaajat Pasi Pumperi ja Jaana Nordlund