Paikka auki -mediatiimi ja vuoden helmet

Riku Seppälä, Joona Laiho ja Jonna Nieminen tekivät Paikka auki -pestinsä aikana kymmeniä videoita Tukiliiton toiminnasta ja meille tärkeistä teemoista. Vuosi palkkatyössä opetti ja antoi paljon. Videolta voi katsoa tiimin oman "tilinpäätöksen".

Tukiliiton Paikka auki -mediatiimi työskenteli vuoden ajan Tukiliitossa STEA:n Paikka auki -hankkeen rahoituksella. Pesti päättyi maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta jäljet jäivät ja yhteistyö jatkuu.

Tiimiin kuului kolme video-osaajaa. Rahoitus saatiin alun perin kahden ”vaikeasti työllistettävän” nuoren, kehitysvammaisen ja vammattoman, palkkaamiseen täysiaikaiseen työhön. Hakemuksen taustalla oli yhteistyösopimus NEO-Omapolun mediastudion kanssa.

Omapolulta saimme kaksi hyvää hakijaa, Joona Laihon ja Riku Seppälän, joita molempia kiinnosti osa-aikainen työ. Niinpä palkkasimme molemmat, ja lisäksi yhden kokopäiväisen media-assistentin, Jonna Niemisen. Tiimi toimi osana Tukiliiton viestintää.

Määräaikainen työsuhde päättyi maalis-huhtikuun vaihteessa. Vuoden saldo on komea. Tiimi tuotti kymmeniä videoita Tukiliiton uudelle sivustolle ja sosiaaliseen mediaan.

Laajaan aihekirjoon kuuluivat muun muassa MAHTI-kurssit, yhdistysten aluetreffit, kommunikaatio, henkilökohtainen apu, vertaistuki, sisaruus, Me Itse ja erilaiset ajankohtaiset asiantuntijapuheenvuorot.

Suurin osa videoista löytyy Tukiliiton Youtube-kanavalta.

Tiimin kuvaamat videot löytyvät teemojen mukaisilta soittolistoilta, mutta ne on koottu myös erilliselle Paikka auki -mediatiimin videot -soittolistalle, josta ne löytää helposti.

Katso video!!!

Ainakin tiimin omiin suosikkeihin kannattaa tutustua. Hetkiä arjessa – Ystävä ymmärtää -videolla ystävykset Siiri ja Iina keksivät vaikka mitä yhteistä tekemistä. Vauhtia ei hidasta se, että kommunikaation keinoiksi tarvitaan muutakin kuin sanoja.

Video löytyy myös sivuston osiosta, jossa kerrotaan Tukiliiton tavoitteista: www.tukiliitto.fi/tavoitteet/ihmissuhteita.

Viime syksynä tiimi teki kuvaus- ja haastattelureissun Seinäjoen Me Itse -päiville. Jäsenistön pohdinnoista syntyi ajatuksia herättävä video Miltä sana ”kehitysvammainen” tuntuu? Mikä sanan voisi korvata?

Video löytyy Tukiliiton sivulta: www.tukiliitto.fi/tietoa-kehitysvammasta
tai Me Itse -osiosta: www.tukiliitto.fi/toiminta/me-itse-ry/materiaaleja.

Kaikki liikkuu – kärry kiertää! -video kertoo Malike-toiminnan mallista, jonka tavoitteena on lisätä koululaisten osallistumista koululiikuntaan, välituntileikkeihin ja koulun retkiin.

Videolla tavoite toteutui: oikeiden toimintavälineiden myötä Elise pääsi koululaisten mukaan luistelemaan. Video löytyy myös kotisivustomme Malike-osiosta.

Joonan ja Rikun mielestä kaikkein hauskinta – ja älyttömintä – oli kuitenkin tehdä ”häröilyvideota”. Lyhty ry:n Radio Valo tuli viime marraskuussa Tampereelle ja pyysi yhteistyökumppaneita mukaan häröilemään, eli tekemään videoita juuri siitä, mikä eniten kiinnostaa. Tämäkin nimi on suora sitaatti Pertti Kurikalta: ”Mitä härömpää, sen parempaa”.

Mediatiimin Häröilyä: ajanhallinta haltuun -video kertoo erittäin härön tositarinan Joona Laihon yrityksestä oppia tulemaan ajoissa töihin. Loppuratkaisua ei voi spoilaamatta kertoa, joten katsokaahan itse:

Mitä tästä opimme?

Mediatiimi toteutti videoita käytännössä kaikkien Tukiliiton toimintojen kanssa. Videot suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä vastuutyöntekijän kanssa.

”Täällä on tullut aiempaa parempi kokonaiskuva videonteon koko prosessista. Olemme olleet alusta asti videoiden suunnittelussa mukana”, pohtii Joona Laiho.

Työtavassa oli ensin vähän opettelemistakin. Joona olisi lähtenyt kuvaushommiin heti ensimmäisenä työpäivänä, mutta mitään ei voi kuvata ennen kuin on suunniteltu – yhdessä.

Toinen palkkatyön ja Omapolun mediastudion ero on Rikun ja Joonan mielestä se, että työosuusrahan sijaan työstä saa palkkaa.

”On mukava maksaa Suomelle veroja. Se on tärkeää”, sanoo Riku Seppälä, ja lisää vielä yhden eron:

”Työnantajalta saa kulttuuriseteleitä.”

Jonna Nieminen kuvaa kulunutta vuotta mielenkiintoiseksi, rikastuttavaksi ja kasvattavaksi. ”Antoisinta on ollut ihan kaikki, ja eniten olen oppinut itsestäni. Olen löytänyt kärsivällisyyttä ja tehnyt asioita, joita ennen pidin sellaisina, joihin en ikinä pystyisi.”

Alussa uusia asioita tuli paljon, koska hänellä ei ollut aiempaa kokemusta kehitysvammaisista tai heidän kanssaan työskentelystä.

”Tiimin jäsenenä olen ollut toisaalta yksi muiden joukossa ja toisaalta vastuuroolissa aikataulujen ja organisoinnin suhteen. Välillä olen miettinyt, että missä on roolien oikea tasapaino, mutta ilmeisesti se on aina löytynyt”, Jonna pohdiskelee. Ja lisää:

”Videoiden tekemisestä olen oppinut pojilta enemmän kuin he minulta, koska kaikki välineet olivat heille ennestään tuttuja.”

Mediatiimi opetti Tukiliitolle vähintään yhtä paljon kuin Tukiliitto heille. Vuoden aikana videoideoiden ja -ehdotusten tahti kiihtyi, kun työntekijät heräsivät oivaltamaan, miten monenlaisia asioita voi ilmaista liikkuvan kuvan avulla.

Työsuhteen päätyttyä Riku ja Joona palaavat täysipäiväisesti Omapolkuun. Yhteistyötä Tukiliiton kanssa tehdään jatkossakin, toivottavasti myös Omapolun suunnitelmiin kuuluvan osuuskunnan kautta.

Jonna lupaa palata Tukiliittoon, ainakin keikkahommiin.

”Toivottavasti sekä videoiden kanssa että ohjaajana kursseilla ja koulutuksissa. Olen tässä jalka oven raossa, jos tulisi uusi paikka auki”, hän nauraa.

Tiimi teki pomolta salaa myös oman videomuotoisen vuosikatsauksen. Yllätysesitys läksiäiskahvituksessa sai koko työyhteisön kaivamaan nenäliinoja esiin. Assaritiimin vuosikatsaus löytyy täältä:

Ensimmäinen ja viimeinen

Tukiliiton apurahoista kertovalla videolla apurahan saaneet yksilöt ja ryhmät kertovat harrastuksistaan ja siitä, mitä Tukiliiton apuraha on heille merkinnyt. Ensimmäisen kuvauksen tähän koosteeseen mediatiimi teki ensitöikseen kevättalvella 2017. Palapelin viimeinen pala – judo – haettiin Mikkelistä.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 2 / 2018.

Tiimi kuvaa judoharrastajia.
Tiimi kuvausretkellä. Mikkeliläisiä judokoita päätyi apurahoista kertovalle videolle.

Video löytyy myös sivustomme osiosta Tukiliiton apurahat.