Isoisä haluaa rakentaa tulevaisuutta
Esa Kari sanoo oppineensa tukea tarvitsevilta lapsenlapsiltaan paljon. Nyt ”papi” rakentaa heille kodiksi esteetöntä taloa.
Vaikka Esa Kari, 67, on työskennellyt ikänsä rakennusalalla ja siirtynyt jo oikeastaan eläkkeelle, parhaillaan rakenteilla on luultavasti hänen elämänsä tärkein projekti.
Kotikuntaan Lohjalle, noin kolmen kilometrin päähän omasta kodista nousee täysin esteetön omakotitalo. Valmistumisen jälkeen siihen muuttaa Helsingistä tytär Jennica Selimin perhe, jonka neljästä lapsesta kaksi käyttää pyörätuolia.
”Rakentamisessa ei muuten ole sattunut mitään yllättävää, mutta oma kunto on vähän reistaillut. Putosin talon työmaalla telineeltä, ja mursin käden. Ja nyt selvisi, että joudun pian pallolaajennukseen”, Esa kertoo.
Näistä takaiskuista huolimatta Esa ja puoliso Arja Vihreävirta-Kari rientävät työmaalle aina ehtiessään. Muu suku osallistuu parhaansa mukaan. Sisäseinät ovat paikoillaan, ja seuraavaksi vuorossa ovat muun muassa pohjamaalaukset ja talon kahden tulisijan pystyttäminen.
”Putinin sotaretki pani lämmityssuunnitelmat vähän uusiksi. Päätimme, että myös Benjamin puolelle tulee varaava takka sähkökulujen vähentämiseksi”, Esa esittelee.
Talon toiseen päätyyn on tosiaan tulossa oma esteetön aikuisiän asunto tyttären perheen esikoiselle, eli nyt 12-vuotiaalle Benjamille.
”Hän tietää suunnitelmista ja on kovasti innoissaan – niin kuin tietysti koko perhe.”
Kaikkein koskettavimman kommentin tulevasta kodista lausui 9-vuotias Amin.
”Hän sanoi meille, että maksaa kaksikymppisenä koko talon takaisin. Minä vastasin, että ei tarvitse maksaa mitään”, Esa kertoo kyyneltä silmäkulmastaan pyyhkien.
Ensireaktiona kieltäminen
Esa-isoisänkin elämä muuttui, kun tyttären perheen esikoisen Benjamin liikkumisessa huomattiin ongelmia noin vuoden iässä. Siihen asti hän oli kehittynyt tavanomaisesti ja oli alkanut jo harjoitella kävelemistäkin työntökärryn kanssa.
Isovanhempien ensimmäinen reaktio oli kieltää ajatus, että lapsenlapsella saattaisi olla jokin sairaus tai vamma.
”Sanoimme vain, että lapset oppivat asioita omassa tahdissaan. Mutta olihan tosiasiat sitten myönnettävä, kun Benjamilta löytyi pian tutkimuksissa spastinen parapareesi.”
Esa ja Arja sanovat asian tuntuneen pienen hetken lähes maailmanlopulta. Tieto oli kuitenkin vain hyväksyttävä ja jatkettava elämää eteenpäin tyttären ja hänen perheensä tukena.
Perheen lapsista seuraavalla eli Aminilla on haasteita keskittymisessä, mutta isoveljen kantamaa perinnöllistä geenivirhettä häneltä ei löytynyt.
”Amin on tosi vilkas, iloinen ja liikunnallinen poika – oikea tehopakkaus”, Esa kuvailee.
Sisaruksista kolmannella, nykyään 7-vuotiaalla Delissalla puolestaan havaittiin saman geenivirheen aiheuttama spastinen paraplegia. Delissa tarvitsee perheen lapsista eniten tukea päivittäisissä toimissaan.
”Hän on varsinainen isoisän tyttö. Delissan ensimmäinen sanakin oli ”papi”. Hän käyttää edelleen elekielen lisäksi vain muutamia sanoja mutta ymmärtää ja huomaa kyllä kaiken, mitä ympärillä puhutaan”, isoisä kertoo.
Delissa liikkuu pyörätuolin avulla. Myös isoveli Benjam käyttää enimmäkseen pyörätuolia, mutta liikkuu myös kontaten sekä kävelee lyhyitä matkoja tukikenkien ja dallarin eli kävelytelineen kanssa.
”Benjamin iso tavoite on oppia kävelemään vielä nykyistä enemmän. Hänellä geenivirhe ei ole myöskään vaikuttanut puheeseen yhtä paljon kuin Delissalla. Juttua tulee kovasti, ja jopa huumori lentää. Benjam on vähän sellainen poppari: muoti, vaatteet ja korut kiinnostavat häntä”, Esa kuvailee.
Perheen kuopus on kuluneena kesänä syntynyt Casper-vauva. Hänelle geenivirhe ei tutkimusten mukaan ole periytynyt.
”Jennica kertoi geenitutkimuksen tulokset heti sen perään, kun oli ilmoittanut meille raskaudestaan. Silti väliin jääneen parin sekunnin aikana ehdin jo miettiä, miten kolmas pyörätuoli saadaan mahtumaan autoon. Ihmisen mieli menee niin helposti asioiden edelle”, isoäiti Arja sanoo.
Paljon yhteistä tekemistä
Esa-isoisän arki on jo ennen talonrakennusprojektia kulunut paljolti lastenlasten kanssa puuhatessa.
”Haluamme olla koko perheen tukena niin paljon kuin vain pystymme. Omat vanhat harrastukset ovat toistaiseksi aika lailla jääneet, mutta se ei haittaa. Vammaisten lasten vanhemmat ovat välillä tosi kovilla. On tärkeä juttu, jos me isovanhemmat voimme olla turvaverkkona.”
Isovanhempien koti Lohjalla on varustettu monin tavoin lastenlasten säännöllisiä vierailuita silmällä pitäen. Luiskat helpottavat lasten liikkumista pyörätuolien kanssa. Pihalla ovat hämähäkkikeinu ja iso trampoliini, jossa Benjam tykkää pomppia polvillaan ja Delissa maata toisten hyppyytettävänä.
”Täytyy tietysti vähän vahtia, ettei meno trampalla äidy liian hurjaksi. Sisällä mennään esimerkiksi piilosta pyörätuolien kanssa, mitä varsinkin Delissa rakastaa. Välillä kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan.”
Isoista lapsista keskimmäinen, Amin, on sisarusten kyläillessä isoisän innokas apulainen, joka leikkaa nurmikot ja huoltaa pyörät käden käänteessä. Amin haluaa auttaa kaikin tavoin myös sisaruksiaan ja työntää mielellään heidän pyörätuolejaan – aikuisten mielestä joskus turhankin vauhdikkaasti.
Esa korostaa hyvien toimintavälineiden merkitystä. Hän itse on innostunut etsimään netistä käytettyjä välineitä ja tuunaamaan niitä lapsenlapsille sopivammiksi.
”Esimerkiksi tämän pyörätuolin ostin käytettynä lasten vierailuita varten, ettei heidän omia tuolejaan tarvitse aina siirrellä paikasta toiseen. Jarruihin nikkaroin uudet puiset kahvat”, Esa näyttää.
Isovanhemmat ovat myös osallistuneet tyttären perheen mukana Malikkeen tapahtumiin ja testanneet niissä monenlaisia maastoon ja vesille sopivia välineitä.
”Benjam esimerkiksi nauttii kovasti talvella lumesta ja kesällä siitä, kun pääsee uimaan ja ongelle. Ylipäänsä erityislapset tykkäävät ihan samoista, tavallisista asioista kuin muutkin samanikäiset”, isoisä sanoo.
Vastarakkaus palkitsee
Edes esteettömän talon rakentaminen ei Esan mielestä tunnu suurelta uhraukselta sen rinnalla, mitä hän itse on lapsenlapsiltaan saanut.
”He ovat opettaneet minulle valtavasti esimerkiksi kommunikoimisesta. Vaikka puhetta ei olisi paljon, toista ihmistä voi ymmärtää täysin.”
Yhteensä Esalla ja Arjalla on kuusi lasta ja seitsemän lapsenlasta. Erityislasten kanssa saa Esan mukaan tuntea yhtä lailla iloa ja ylpeyttä näiden oppiessa uutta kuin vammattomien lasten kasvua seuratessa. Edistyminen vain tapahtuu omassa tahdissa.
”Jo yksi uusi sana tai muutama askel dallarin kanssa tuntuu valtavan hienolta.”
Ennen kaikkea Esa sanoo kuitenkin saaneensa lapsenlapsiltaan pyyteetöntä vastarakkautta.
”Lasten nauru tulee suoraan sydämestä. Se on parasta maailmassa.”
Esteettömän talon rakentamiseen kannustaa ajatus siitä, kuinka paljon sen valmistuminen helpottaa Benjamin, Delissan ja koko perheen arkea. Aluksi tarkoitus oli remontoida valmis kohde, mutta sopivan hintaista ja riittävän isoa esteettömäksi muokattavissa olevaa kotia ei yksinkertaisesti löytynyt.
Lastenlasten tulevaisuuteen ja aikuisuuteen isoisä suhtautuu luottavaisesti. Hän sanoo seuranneensa tyytyväisenä yhteiskunnan asenteiden muuttumista.
”Minun ikäluokkani ihmisillä saattaa vielä olla vammaisuudesta kommentteja, jotka särähtävät korvaan. Onneksi ennakkoluulot ovat kuitenkin vähentyneet.”
Kaikille muille erityislapsien isovanhemmille Esa lähettää lämpimiä terveisiä.
”Mikään maailmanloppuhan tämä ei todellakaan ollut, kuten saimme huomata. Vaikeistakin asioista kyllä selviää, ja ainakin meillä kaikki on muuttunut iloksi.”
Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 3 / 2022. Lehden teemana oli Isät.