Yhteiset apuvälineet tuovat iloa monelle

Savivuoren asunnoissa yhteiset apuvälineet ovat ahkerassa käytössä. Sähköavusteisella pyörällä lähdetään niin asioimaan kuin jätskillekin, ja maastopyörätuolissa pääsee vaikkapa järveen uimaan.

Viitasaarelaiseen Savivuoren asunnot -ryhmäkotiin on hankittu runsaasti apuvälineitä kaikkien 15 asukkaan yhteisesti hyödynnettäviksi. Käytössä ovat esimerkiksi sähköavusteinen, rinnakkain poljettava Fun2go-tandempyörä, Hippocampe-maastopyörätuoli ja Snow Comfort -kelkka.

Laadukkaat ja monenlaiseen tarpeeseen muuntuvat välineet ovat johtaja Ulpu Kanasen mukaan tuoneet paljon uutta sisältöä asukkaiden arkeen.

”Luontoon pääsemisestä on tullut ihan eri tavalla mahdollista kuin pelkkien tavallisten pyörätuolien kanssa. Meillä on tässä ympärillä hienoja ulkoilumaastoja, joista asukkaat pystyvät nyt nauttimaan.”

Ulpu Kananen kertoo, että Hippocampen ansiosta onnistuvat esimerkiksi kesäiset uimareissut läheisen järven rantaan.

”Uikkarit voi pukea jo tässä kotona, ja Hippocampen kyydissä pääsee veteen asti. On iso elämys tuntea jaloissa viileä järvivesi kuumana päivänä.”

Myös rinnakkain poljettava tandem soveltuu Ulpu Kanasen mukaan erittäin monenlaiseen käyttöön.

”Pyörällä tehdään asiointireissuja, mennään jätskikioskille ja lähdetään kahville ABC:lle. Lisäksi se on fysioterapeuttiemme kuntoutuksellisessa käytössä. Pyörään ovat ihastuneet tasapuolisesti sekä asukkaat että työntekijät.”

 

Testaa ennen hankkimista

Ulpu Kanasen mukaan Savivuoren asunnoissa kiinnostus apuvälineitä kohtaan sai alkunsa yksittäisten työntekijöiden osallistuttua Malikkeen koulutuksiin. Yhteistyö on jatkunut tiiviinä.

”Me sijaitsemme täällä aika kaukana Malikkeen Tampereen toimipisteestä ja Rovaniemen vuokraamosta. Kysyimme siis Malikkeesta mahdollisuutta tulla esittelemään apuvälineitä paikan päälle tänne Viitasaarelle.”

Oman kaksipäiväisen Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutuksen järjestäminen onnistuikin. Ulpu Kanasen mielestä varsinkin erilaisten polkupyörien testaaminen käytännössä oli erittäin hyödyllistä.

”Netissä vaihtoehtoja selaillessa ei olisi mitenkään saanut yhtä hyvää käsitystä siitä, mikä pyörä sopii parhaiten juuri meidän käyttöömme.”

Investoinnit laadukkaisiin apuvälineisiin on Kanasen mukaan hyväksytty yksikön omistavassa Keski-Suomen vammaispalvelusäätiössä, koska hyödyt on pystytty perustelemaan hyvin. Sähköavusteinen pyörä on ollut toistaiseksi suurin apuvälinehankinta.

”Malike on auttanut meitä myös ostovaiheessa ja antanut tietoa esimerkiksi maahantuojista. Näin isoja päätöksiä ei missään nimessä kannata tehdä hätiköiden. Suosittelen kollegoille ympäri Suomea lämpimästi Malikkeen asiantuntemuksen hyödyntämistä.”