Palkkionsa ansainnut

Vertaistaiteilijat-hanke on kehittänyt päivätoiminnan sisällä mahdollisuuksia tienata taiteella. Periaate on, että erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat saavat teoksistaan saman palkkion kuin muutkin taiteilijat.

Palkkatyön ja palkattoman päivätoiminnan välissä on paljon tilaa uudenlaisille ansaintamahdollisuuksille. Vertaistaiteilijat-hanke on etsinyt ja löytänyt todisteita tästä. Helsinkiläisen Aula-työkodin työelämäosallisuutta edistävä kehittämishanke (2018–2020) kehittää erityistä tukea tarvitseville taiteilijoille mahdollisuuksia lisäansioihin. Kohderyhmänä ovat kaikki Suomessa toimivat erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat.

”Teemme yhteistyötä taiteilijoiden kanssa esimerkiksi Kettukissa, Autismisäätiössä, Kaarisillan taide- ja toimintakeskuksessa, Neo-Omapolussa, Kirsikodissa ja Taidepesulassa”, Katriina Rosavaara kertoo.

Ansaintamahdollisuudet ovat päivätoiminnan sisällä tehtyjä keikkaluonteisia tilaustöitä. Lisäksi on toteutettu apurahojen turvin taideprojekteja, joissa vertaistaiteilijat ovat saaneet tehdä yhteistyötä taidealan ammattilaisten kanssa.

Yksi hankkeen innovaatio on verkossa toimiva muotokuvakioski. Helppokäyttöinen, ajasta ja paikasta riippumaton palvelu on mutkaton myös taiteilijoille, sillä muotokuva tehdään asiakkaan lähettämästä valokuvasta. Kioskissa on viisi taiteilijaa, joista tilaaja voi valita mieleisensä esittelyn ja työnäytteiden perusteella. Kaikki ovat saaneet tilauksia, ja yhdelle on jonoakin.

”Ensimmäinen tilaus tuli Kulttuuria kaikille -palvelusta, joka tilasi muotokuvan presidentti Tarja Halosesta. Taiteilijamme Juhani Rusanen pääsi niiden harvojen taiteilijoiden joukkoon, jotka ovat saaneet maalata hänestä muotokuvan”, Katriina kertoo.

Muotokuva on esillä Kaapelitehtaalla Kulttuuria kaikille -palvelun toimistossa Helsingissä.

Katriina Rosavaara ja projektisuunnittelija Janette Aho toivovat, että jokin vakiintunut toimija ottaisi toimivan kioskin omakseen, sillä määräaikainen kehittämishanke ei voi sitä tehdä.

Keikkatyötä taiteilijoille

Vertaistaiteilijoiden teokset ovat saaneet hyvin näkyvyyttä. Aula-työkodin taiteilijoista Linnea Mettälä tekee tekstauksia, ja hänen kuvatekstauksiinsa perustuvia tuotteita voi löytää Helsingin kaupunginmuseon myymälästä.

”Viime talvena pilotoimme joulukorttiprojektin, kun halusimme kokeilla, mikä olisi pienin mahdollinen ansaintamahdollisuus. Linnea teki kortin, jossa oli kuvatekstaus, ja se valittiin yhdeksi painettavista korteistamme”, Katriina Rosavaara kertoo.

”Lähetimme kortteja yhteistyökumppaneillemme, Helsingin kaupunginmuseo osti käyttöoikeudet kuvatekstaukseen ja teki siitä museokaupassa myytävän tuotesarjan.”

Monen erityistä tukea tarvitsevan taiteilijan on vaikea etsiä itse työtilaisuuksia. He tarvitsevat tuekseen toimijan, joka ymmärtää, miten keikkoja etsitään ja mahdollisuuksia luodaan. Hankkeen työntekijät hoitavat yhteydenpidon tilaajaan sekä palkkio- ja muut neuvottelut.

”Me olemme taidealan työhönvalmentajia, managereita, välittäjiä ja paljon muuta”, Janette Aho kuvaa.

Katriina Rosavaara on työskennellyt parikymmentä vuotta luovilla aloilla, joten hänellä on teosmyynnin kokemusta. Silti hinnoittelu on hänenkin mielestään vaikeaa.

”Onneksi taiteenkin piirissä on erilaisia hinnastoja, joihin voi nojata, ja journalismin puolelta löytyy kuvien ohjehinnasto.”

Erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden teosmyynnin erikoinen piirre on, että he eivät aina saa teoksistaan rahoja itselleen. Näin voi käydä esimerkiksi, kun päivätoimintapaikalla on oma myymälä, jossa taideteokset ovat samassa myynnissä kynttilöiden, patalappujen ja katuharjojen kanssa. Taidemyynnistä saadut rahat menevät yhteiseen kassaan.

Rosavaaran ja Ahon mielestä taideteoksella pitäisi olla oma erityinen arvonsa, joka on eri kuin käyttöesineen arvo.

Vaarana on myös se, että hinnat asetetaan liian alhaisiksi. ”Me emme halua osallistua hintojen polkemiseen. Periaatteemme on, että erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden pitää saada sama palkkio kuin muutkin taiteilijat saavat”, Katriina sanoo.

Hän uskoo, ettei kukaan halua tahallaan polkea taiteilijoiden oikeuksia. Pikemminkin kyse on vanhasta jäänteestä, jota ei hoksata kyseenalaistaa. Katriina ehdottaa toimintakeskuksille uusien avauksien kokeilemista. Uuden käytännön voisi uittaa toimintaan projektin avulla.

”Talon sisäisen projektin ei tarvitse olla mitään dramaattista. Asiakkaiden tekemät uudet teokset olisivat myynnissä taiteilijan nimellä ja sovittu osa myyntituloista menisi taiteilijalle. Näin uusi käytäntö pääsisi käyntiin vanhan rinnalla.”

Pauliina Aito, Mirkka Lauhakangas ja keppihevoset.
Pauliina Aito ja Mirkka Lauhakangas tekivät ystävyydestä kertovan lyhytelokuvan, jossa seikkailivat keppihevoset Kaneli ja Milli. “Vaikeinta elokuvanteossa oli apurahahakemus”, taiteilijat sanovat.

Tarkkana tukien kanssa

Erityistä tukea tarvitsevista ihmisistä suuri osa siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle 16-vuotiaina. Lisäksi he saattavat saada vamman vuoksi erilaisia tukia. Vaarantavatko taiteesta saadut tulot eläkkeen ja tuet?

Rosavaaran ja Ahon mukaan taidetulot nousevat hyvin harvoin niin suuriksi, että eläke pitäisi jättää lepäämään, mutta tilannetta täytyy seurata tarkasti.

”Taidetyöstä saadut tulot ovat hyvin epäsäännöllisiä. Jos joku saa pari kertaa vuodessa myytyä teoksen, se ei vaikuta tukipakettiin. Me emme halua vaikuttaa kenenkään huolellisesti järjestettyyn palvelupakettiin. Taidekeikkojen tekemisessä on kyse lisäansioista”, Katriina sanoo.

Hanke on käyttänyt paljon aikaa selvittääkseen keikkatyön vaikutuksia erilaisiin tukiin.

”Olemme saaneet samoihin kysymyksiin samojen virastojen sisältä todella erilaisia vastauksia. Ilmeisesti toiminta on niin uutta, ettei valmiita vastauksia ole”, Katriina toteaa.

”Pitää löytää oma tapa toimia päiväaikaisen toiminnan sisällä ja katsoa tilanne kunkin taiteilijan kohdalla yksilöllisesti”, Janette lisää.

”Lähtökohtaisesti tulojen pitäisi olla positiivinen asia. Systeemi ei saa estää sitä, että ihminen pystyisi saamaan pienet lisätulot ja hyötymään niistä”, Katriina huomauttaa.

Hänen mielestään taidealalle pitäisi saada yhtenäiset käytännöt, jolloin taiteilijat eivät olisi eriarvoisessa asemassa sen mukaan, minkä palvelun piirissä he ovat.

”Laajemmin kyse on siitä, nähdäänkö erityistä tukea tarvitsevat henkilöt taidemaailmassa kohteina vai tekijöinä. Jos heidät nähtäisiin tekijöinä, heidän taiteilijuutensa olisi helpompi ymmärtää työksi”, hän pohtii.

Asianmukaiset palkkiot eivät ole pelkästään periaatteellinen kysymys.

”Taiteilijamme ovat niin hurjan pienituloisia, että olisi ensiarvoisen tärkeää tutkia ja käyttää kaikki ansaintamahdollisuudet. Joillekin muutama euro tai kymppi voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta se on todella merkittävä raha, jos tukien lisäksi ei ole muita tuloja.”

Yhtenäistä käytäntöä edistetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. ”Meillä on erinomaisia yhteistyökumppaneita, kuten Suomen taiteilijaseura ja Kettuki ry, joka valmistaa paljon taiteilijoiden oikeuksiin, mahdollisuuksiin ja lainsäädäntöön liittyvää materiaalia.”

Ensimmäinen residenssi

Kahdeksan Vertaistaitelijat-hankkeen erityistä tukea tarvitsevaa taiteilijaa lähtee ensi toukokuussa Koneen Säätiön ylläpitämään Saarenkartanon kansainväliseen taiteilija- ja tutkijaresidenssiin. Taiteilijoille maksetaan työskentelystä residenssiavustus ja säätiö rahoittaa myös mukaan lähtevien avustajien palkat.

Rosavaaran mukaan säätiö sai noin 700 hakemusta kymmenistä eri maista, joten vertaistaiteilijoiden residenssiapuraha on ainutlaatuinen. Jaksolta odotetaan paljon.

”Taiteilijat pääsevät seuraamaan kansainvälistä uraa tekevien taiteilijoiden työskentelyä ja näkevät, mitä työ voi olla. Meidän taiteilijamme eivät ole koskaan olleet residenssissä. Kun he saavat ymmärtää sen merkityksen, he voivat jatkossakin hakea paikkoja.”

Jonkin verran tuntumaa residenssityöskentelyyn taiteilijat saivat viime marraskuussa Galleria Art Kaarisillassa Sanomatalossa Helsingissä. Tuolloin toteutettiin tilapäisen julkisen taiteen residenssi, josta tuli Villiintynyt Akvaario. Hanke palkkasi kaksi erityistä tukea tarvitsevaa taiteilijaa ja kaksi nykytaiteilijaa, jotka tekivät yhdessä julkista taidetta viikon ajan.

Vertaistaiteilijat-hanke järjestää taiteilijatapaamisia pari kertaa vuodessa. Erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat kokoontuvat verkostoitumaan ja kouluttautumaan. Lisäksi hanke auttaa heitä verkostoitumaan muiden taiteilijoiden kanssa.

Viime kesänä hanke palkkasi Vallattomien valtakunta -näyttelyyn osallistuneille vertaistaiteilijoille taiteilijamentorit. Rahoitusta saatiin Taiteen Edistämiskeskukselta. Taidekeskus Ahjossa järjestetty näyttely oli osa Joensuun Parafestin kulttuuritapahtumaa.

”Mentori saattoi esimerkiksi opettaa vertaistaiteilijalle uuden tekniikan tai avustaa teoksen valmistumisessa. Olimme siellä, missä muutkin taiteilijat, ja teokset otettiin vastaan sellaisinaan, ilman erityis-etuliitteitä”, Katriina iloitsee.

Katriina ja Janette ajattelevat erityis-liitteen ensisijaisesti välineeksi rahoituksia haettaessa. Käsitettä tarvitaan, kun pitää perustella, miksi jonkin asian mahdollistamiseksi tarvitaan rahaa myös tukea tarvitsevan ihmisen tukeen.

”Muuten erityisyys liittyy vain siihen, että meidän taiteilijamme työskentelevät päiväaikaisessa toiminnassa. Se on rakenteisiin liittyvä sana, jolla itse taiteessa ei ole merkitystä”, Janette toteaa.

Työelämävalmiuksia

Työtilaisuuksien, apurahojen, residenssien ja näyttelytilojen hakeminen kuuluvat taiteilijan työelämävalmiuksiin. Vertaistaiteilijat Pauliina Aito ja Mirkka Lauhakangas osallistuivat apurahahakemuksen tekemiseen viiteen pieneen taideprojektiin.

Apuraha Taiteen edistämiskeskukselta saatiin, ja Pauliina ja Mirkka pääsivät toteuttamaan oman projektinsa. He käsikirjoittivat, näyttelivät, ohjasivat ja jälkikäsittelivät ystävyydestä kertovan, Keppihevosseikkailu1-lyhytelokuvan. Lisäksi he valitsivat oman taiteilijamentorinsa.

”Teimme työhaastattelun Riina Näsille ja valitsimme hänet, koska hänellä oli oma laatu ja ihana, selkeä puhe”, Pauliina kertoo.

Viime vuonna elokuva esitettiin kansainvälisillä lasten ja nuorten elokuvafestivaaleilla Oulussa ja Disability Day Art & Action festivaaleilla Helsingissä. Lisäksi Pauliina ja Mirkka ovat esittäneet elokuvaa lapsille ja kertoneet sen tekemisestä.

”Lapset ovat asiantunteva yleisö ja tekevät paljon tarkkoja kysymyksiä”, Pauliina kertoo. Esitysten yhteydessä he ovat järjestäneet lapsille muutakin ohjelmaa, esimerkiksi aistirasteja.

Kun Pauliina ja Mirkka kertovat elokuvasta, paikalle tulee myös Tiina Aalto, ja maailma osoittautuu pieneksi.

”Mirkka oli Helsingin työväenopiston taidekurssilla, jolla minä olin vertaisohjaajana”, Tiina kertoo. Hän valmistui vertaisohjaajaksi viime kesänä Vertaistaiteilijat-hankkeen koulutuksesta.

”Työväenopiston kurssilla tehtiin kangaskollaasi. Tehtäväni oli neuvoa, auttaa ja antaa ideoita. Parasta työssä oli rentous ja hyvä ilmapiiri, kaikki keskittyivät tekemiseen”, hän kertoo.

Janette Aho kertoo, että taidealan avustaviin ohjaajatehtäviin ja omien vertaisryhmien vetämiseen koulutetut vertaisohjaajat ovat saaneet harjoittelupaikkoja samoista paikoista, joissa muutkin taiteilijat ohjaavat, ja heille on maksettu työstä palkkiot.

”Esimerkiksi Mirkka oli harjoittelussa Kiasmassa ohjaamassa taaperoita ja pitämässä työpajoja päiväkotiryhmille, ja yksi taiteilijamme on menossa vetämään työpajasarjan Lahden museoihin.”

Puuttuva palikka

Vertaistaiteilijat-hankkeessa kehitetty toimintamalli olisi seuraavaksi jalkautettava. Tehtävä ei ole täysin vailla haasteita. Tarvitaan paljon lisää tietoa – ja työmahdollisuuksia.

”Taidesisältöistä päivätoimintaa ei ole tarjolla maantieteellisesti kattavasti. Usein sosiaalitoimella ei ole paikkaa, minne ohjata, vaikka asiakkaan osaaminen ja kiinnostus tunnistettaisiin. Tietääkseni pohjoisin taidetoimintapaikka on Pieksämäellä, eli puoli Suomea on ilman”, Katriina Rosavaara sanoo.

Joskus taidetoimintaan päätyvä, taiteellisesti lahjakas henkilö voi päästä työskentelyssään hyvin ammattimaiselle tasolle. Usein hän ei kuitenkaan pysty ansaitsemaan taiteellaan.

”Päiväaikainen toiminta jakautuu työelämään suuntaavaan ja osallistavaan toimintaan, mutta tietojemme mukaan taidestudiot ovat aina osallistavaa, eivät työelämään suuntaavaa toimintaa. Kuviosta puuttuu palikka, joka tukisi ansaintamahdollisuuksia”, Katriina kertoo.

Hankkeen myötä syntynyt taidealan työvalmennusmalli tarjoaa yhden ratkaisun, jota työ- ja toimintakeskukset voisivat soveltaa.

Lopuksi toinen hyvä uutinen, ainakin pääkaupunkiseudulle. Sinne on syntynyt uusi taidestudio vuoden alussa, kun Aula-työkodissa alkoi taidetoiminta päiväaikaisena toimintana.

”Aikaisemmin taidetoimintamme tapahtui projektien muodossa. Nyt taiteesta tulee jokapäiväistä”, Janette Aho iloitsee.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 1 / 2020.

Kuvassa Katriina Rosavaara (oik.), Janette Aho ja Pauliina Aito.
“Kun erityistä tukea tarvitseva taiteilija saa tarvitsemansa tuen, syntyy taidetta ilman erityis-etuliitteitä”, sanovat Katriina Rosavaara (oik.), Janette Aho ja Pauliina Aito.

YK:n vammaissopimus, artikla 27: Oikeus tehdä työtä

Vammaisilla henkilöillä on yhdenvertainen oikeus tehdä työtä ja ansaita elantonsa. Heille on maksettava työstä sama palkka kuin muille. Heille on taattava samanlaiset työehdot kuin muille. Artikla 27 velvoittaa sopimuspuolet tunnustamaan oikeudet ja edistämään aktiivisesti niiden toteutumista.