Minua kuullaan, kun asioistani päätetään

”Olkaa kärkkäästi mukana päätöksenteossa”, Jani Hirvi kannustaa.

Olen Jani Hirvi,
Leijan toimitusneuvoston jäsen.
Tämä on minun mielipiteeni
itsemääräämisoikeudesta.

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa,
että jokainen päättää itse asioistaan.

Vammaisella ihmisellä on oikeus olla läsnä,
kun hänen asioistaan päätetään.
Päätöksiä ei saa tehdä selän takana.
Työntekijät eivät saa päättää
asioista keskenään.
Jos tehdään vaikka
päätös kuntoutuksesta,
pitää vammaisen henkilön
olla itse paikalla.

Minulla on hyviä kokemuksia,
sillä minua on kuunneltu.
Minä olen saanut sanoa
oman mielipiteeni, kun
minua koskevia asioita on päätetty.

Olkaa kärkkäästi mukana päätöksenteossa.
Työntekijät eivät saa jyrätä meitä.

Me olemme kuin muutkin kansalaiset.
Maksamme veroja kuin muutkin.
Ei meitä saa lokeroida
mihinkään muottiin.

Jani Hirvi
Kaarina

””

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

 

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

 

Asiasanat: #Itsemääräämisoikeus