Julia Fonsén haluaa tuoda tasavertaisuutta urheiluun

Julia Fonsén on kehitysvammainen urheiluvaikuttaja. Lisäksi hän on kilpaillut itse monessa lajissa.

Urheilu on ollut
26-vuotiaalle Julia Fonsénille tärkeää pienestä asti.
Hänen ensimmäinen lajinsa lapsena oli jalkapallo.

”Pelasin 14 vuotta, ja saavutin futiksessa paljon.
Pelasin Suomen naisten Special Olympics -joukkueessa
monissa kisoissa eri puolilla maailmaa.
Lopulta into jalkapalloon loppui”, Julia kertoo.

Nykyään Julian ykköslaji on salibandy.
Hän on maalivahti Tampereen Ilveksen naisten joukkueessa,
jossa muut pelaajat ovat vammattomia.
Joukkue pelaa 3. divisioonassa.

”Niin sanotusti tavalliseen joukkueeseen
pääseminen tuntui aika isolta saavutukselta.
Haluan näyttää, ettäme erityisurheilijat pärjäämme.
Se auttaa jaksamaan rankkoja pelireissuja.”

Kaikki yhdessä

Julia Fonsén pelaa yhä myös erityisjoukkueissa.
Hän liittyi vähän aikaa sitten Nuljun Sisuun.
Se on sovelletun salibandyn joukkue.
Julia on tällä hetkellä Sisun ainoa naispelaaja.

”Meillä on tosi hauskaa.
Miehet ja naiset voivat ihan hyvin
treenata ja kilpailla yhdessä.”

Julia pitää nimenomaan joukkuelajeista,
koska niissä saa olla yhdessä toisten kanssa.
Urheilussa löytää hyviä kavereita.
”Olen sosiaalinen tyyppi.
Tykkään jutella”, hän sanoo.

Monet muutkin lajit
kiinnostavat urheiluhullua Juliaa.
Hän valmentaa erityiskoripallojoukkuetta.
Lisäksi hän käy säännöllisesti
pelaamassa yhteisvuorolla biljardia.

Julian uusin laji on uinti.
Sitä hän treenaa yhdessä
Nuljun Sisusta tuttujen
salibandykavereiden kanssa.

”Tavoitteemme on osallistua
tulevaisuudessa triathlon-kisoihin”,
Julia paljastaa.

Triathlonissa uidaan, pyöräillään
ja juostaan samassa kisassa.

Maailma muuttuu hitaasti

Kilpailemisen lisäksi Juliasta
on vähitellen tullut urheiluvaikuttaja.

”Se alkoi sattumalta.
Muut urheilijat valitsivat minut
Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan.
Aluksi hiukan jännittiosallistua kokouksiin
ja edustaa siellä kaikkia kehitysvammaisia urheilijoita”,
Julia Fonsén kertoo.

Pian hän rohkaistui esittämään näkemyksiään.
Myöhemmin luottamustehtäviä on tullut lisää.

Vaikuttamistyössä Julia on huomannut,
kuinka hitaasti maailma muuttuu.
”Pienikin uudistus vaatii kauheasti töitä.
Mutta tuntuu mahtavalta, kun
jokin oma ehdotus menee lopulta läpi.”

Näkyvyys tuo arvostusta

Vaikuttajana Julia Fonsén
haluaa ennen kaikkea parantaa
kehitysvammaisten urheilijoiden asemaa.
He ansaitsevat lisää arvostusta.

Julian mielestä on hienoa,
että esimerkiksi Leo-Pekka Tähti
ja useat muut liikuntavammaiset
pyörätuolikelaajat ovat tunnettuja.
Suomessa ei kuitenkaan ole vielä
kehitysvammaisia urheiluesikuvia.

”Special Olympics -kisat tai muut meidän
kehitysvammaisten urheilijoiden
isot tapahtumat eivät näy televisiossa.
Luulen, että niiden seuraaminen
kyllä kiinnostaisi katsojia.”

Julian mukaan toinen tärkeä keino
lisätä tasavertaisuutta on saada enemmän
kehitysvammaisia urheilupäättäjiä.

”Muut ihmiset eivät voi tietää
meidän todellisia mielipiteitämme,
vaikka he kuinka tahtovat auttaa”,
Julia Fonsén sanoo.

Ensimmäinen joukkueenjohtaja

Kaiken muun lisäksi Fonsén
haluaa näyttää esimerkkiä urheilujohtajana.
Hänet valittiin juuri ensimmäisenä
tukea tarvitsevana ihmisenä
Suomen Special Olympics -joukkueen
apulaisjoukkueenjohtajaksi.

”Valinta tuntui tosi hienolta.
Olen jo ollut töissä yhdellä valmistautumisleirillä.
Siellä tehtäviini kuului esimerkiksi
kertoa urheilijoiden kuulumisista
sosiaalisessa mediassa.”

Kesäkuussa Julia lähtee
Special Olympics -joukkueen mukana
maailmankisoihin Berliiniin.
Voit lukea kisoista sivulta
Special Olympics -maailmankisat.

Berliinin kisoissa Julia vastaa erilaisista
käytännön järjestelyistä yhdessä
joukkueen muun johdon kanssa.

”Uskon, että pärjään hyvin.
Olen ollut niin monissa kisoissa urheilijana.
Vain englannin puhuminen jännittää vähän.
Onneksi olen tottunut omilla kisareissuilla
hoitamaan asioita englanniksi.”

Julia Fonsén on palkkatyössä vanhusten hoivakodissa.
Hän viihtyy työpaikallaan ja saa arvostusta.
Hänen haaveensa on silti opiskella liikunta-alaa
ja löytää kokoaikatyö urheilun parissa.

Kaikkia Leijan lukijoita
Julia kannustaa toteuttamaan
rohkeasti unelmia.
”Pitää vain uskaltaa sanoa,
jos jokin asia kaipaa muutosta.
Sillä tavalla minäkin olen päässyt alkuun.
Eikä ikinä kannata luovuttaa,
vaikka tulee vastoinkäymisiä.”

 

””
Julia Fonsén on urheilija ja urheiluvaikuttaja. Kypärä suojaa salibandyn maalivahtia peleissä.

 

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

 

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi