Miesten kesken
Miestenryhmä tekee itse valitsemiaan juttuja ja ohjaaja auttaa toteutuksessa. Omien kesken uskaltaa jutella vaikeistakin asioista.
”Tulkaa minun luokseni kylään”, ehdottaa Tuomas Kärpänniemi.
”Laitetaan uuniin ranskanperunoita ja kalapuikkoja”, sanoo J-P Johansson.
”Joo, ja nakkeja!” jatkaa Samuel Leander.
Näin toimii Kangasalan Miestenryhmä, joka on osa Kehitysvammaisten Tukiliiton Aarne ja Aune -hanketta. Ryhmään kuuluu viisi henkilöä sekä minä – ohjaaja-Risto.
Miestenryhmä alkoi kokoontua omalla porukalla alkuvuodesta 2020 lähtien. Kangasalla itsenäisesti asuvista erityistä tukea tarvitsevista koostuva ryhmä tuntui liian isolta. Oli liian paljon hälinää. Miestenryhmäläiset kokevat, että miesten on helpompi ymmärtää toisiaan.
”Tulee vähemmän erimielisyyksiä”, toteaa J-P. Hänelle tärkeää, että on oma ryhmä, johon voi tuntea kuuluvansa.
”Pienessä ryhmässä ei tule tunnetta, että jää ulkopuolelle”, pohtii Samuli Sivonen.
Ryhmäläiset päättävät, ohjaaja tukee
Kaikki, mitä Miestenryhmän kesken tehdään, on ryhmäläisten itse ideoimaa. Ohjaaja ei sanele, vaan kaikesta päätetään yhdessä. Ohjaajan tehtävä on auttaa ryhmäläisiä ideoiden toteuttamisessa.
Aluksi ideoita ei tullut paljoa. Pienen totuttelun jälkeen mielikuvitus alkoi kuitenkin laukata ja keksimme paljon yhteistä tekemistä.
Kahden ryhmäläisen kanssa kävimme kansalaisopiston kokkikurssilla. Kokemus oli aluksi hieman jännittävä. ”Eikö tämä olekaan pelkästään kehitysvammaisille tarkoitettu kurssi”, kauhisteli Samuli.
Jännitys meni kuitenkin ohi, kun aloimme leipoa herkullisia toffeekolmioita. Lopuksi istuimme saman pöydän ääreen muiden kokkikurssilaisten kanssa ja maistelimme toistemme tekemiä herkkuja. Se oli hieno hetki ja jäi ainakin minulle mieleen.
Olemme myös käyneet yhdessä saunomassa, laavulla paistamassa makkaraa ja pizzalla. Terassille menoa on ehdotettu, ehkä lähdemme seuraavaksi sinne!
Millainen on hyvä mies?
Olemme keskustelleet ryhmässä elämästä ja miehenä olemisesta. Hyvä mies on mielestämme sellainen, joka ottaa toiset huomioon ja huolehtii heikommassa asemassa olevista. Hän pitää puolensa ja osaa olla myös romanttinen.
Ulkopuolelle jääminen elämässä on myös puhuttanut. Jos teini-ikäisenä ei ole saanut kokea kaveriporukoissa liikkumista, mopolla ajelua ja baarissa käymistä onko näille enää aikaa myöhemmin? Jos on naimisissa ja asuu yhdessä kumppanin kanssa, voiko hän kieltää viettämästä aikaa kavereiden kanssa?
Keskustelimme siitä, voiko myös kehitysvammainen saada lapsia. Osa ryhmäläisistä on joskus ajatellut isäksi tulemista, osa taas hylkää ajatuksen suoralta kädeltä.
”Ei meistä kukaan saa lapsia, vaikka haluaisi”, toteaa J-P. Monella on sama ajatus. Isäksi tulemisen haaveita on kommentoitu sanomalla ”se on niin kova homma, että ei kannata edes haaveilla”.
Puhuimme myös Tukiliiton Vauvahaaveita -oppaasta, joka auttaa miettimään miten vauvan saaminen sopii omaan elämään ja mitä vauvasta huolehtiminen vaatii.
Mietimme, mitä muita haaveita ryhmäläisillä on. Kesällä moni kaipasi koronarajoitusten jälkeen takaisin toimintakeskukseen. Tuomas haluaa nähdä kavereita normaalisti. Samuel haaveilee, että seuraavaan tapaamiseen saataisiin viimein Berliinin munkkeja. J-P on miettinyt, että hänestä voisi tulevaisuudessa tulla hyvä poliitikko. Ryhmäläiset nyökyttelevät.
Risto Räkköläinen, jutun kirjoittaja, on Aarne ja Aune -toiminnan ohjaaja.
Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 3 / 2020