Liisi nauttii retkistä luontoon

Nelivuotias Liisi ihastui monitoimirattaisiin heti ensimmäisellä kokeilukerralla. Apurahan saaminen teki omien rattaiden hankkimisen mahdolliseksi.

Kuluneena kesänä Heidi Keskitalo huomasi, kuinka paljon lapsen oikeanlainen apuväline voi muuttaa koko perheen arkea. Nelivuotiaalla Liisi-tyttärellä oli tuolloin Malikkeesta lainassa kahdet erilaiset monitoimirattaat.

”Halusimme ennen omien rattaiden tilaamista varmistua, että valitsemme Liisille taatusti sopivimman mallin. Kesästä tuli lopulta ihan huippukiva. Pääsimme yhdessä metsäpoluille, laiturille ja rantaan. Liisi nautti tuulesta sekä veden ja lintujen äänistä”, Heidi-äiti kertoo.

Ero aiempaan oli hänen mukaansa valtava.

”Meillä on kyllä ollut pitkään HUS:n apuvälinekeskuksesta saadut kaupunkirattaat, mutta niiden kanssa kulkeminen on aikamoista puurtamista. Työntäminen käy aikuiselle liian raskaaksi ihan jo nurmikolla, hankalammasta maastosta puhumattakaan.”

Myöskään Liisi itse ei ole äidin mukaan koskaan tuntunut erityisesti nauttivan kaupunkirattaidensa kyydistä. Istuma-asento on niissä turhan pysty, ja maaston pienetkin epätasaisuudet tekevät kulkemisesta tärisevää rytyyttämistä.

Moni kiva riento onkin Heidi Keskitalon mukaan jäänyt vuosien varrella väliin sopivan apuvälineen puuttuessa. ”Olemme olleet lähestulkoon vankeina kotona. Koko perhe on varmasti kaivannut aktiivisempaa elämää.”

 

Rahoitus puoleen hinnasta

Ajatus monitoimirattaiden hankkimisesta ehti kyteä lähes kaksi vuotta. Alkunsa haave sai Malikkeen ulkoilutapahtumassa.

”Kokeilimme siellä Kimba-rattaita, eikä Liisin mielipide todellakaan jäänyt epäselväksi. Hän alkoi heti rattaisiin päästyään nauraa riemusta.”

Vanhemmat ryhtyivät selvittelemään mahdollisuutta ostaa rattaat omalla kustannuksella, mutta hinnan kuuleminen lannisti heidät hetkeksi. Liisi tarvitsee runsaasti tukea koko vartalolle, joten tukityynyt tuovat vielä lisähintaa perusmallisiin rattaisiin.

”Myöskään hakemukset saada monitoimirattaat erikoissairaanhoidosta lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä tai kotikaupungin vammaispalveluista eivät tuottaneet tulosta.”

Lopulta vanhemmat saivat vinkin, että Sokeain Lasten Tuki ry saattaisi tukea hankintaa. Näin kävikin, ja perheelle myönnettiin apuraha puoleen rattaiden hinnasta.

”Liisin nelivuotissynttäreillä sukulaiset halusivat antaa lahjoiksi hieman rahoitusta, ja loput kustannamme itse”, Heidi-äiti kertoo.

Vielä ennen lopullisen tilauksen tekemistä oli vuorossa viime kesän testailujakso Malikkeen lainavälinein. Sen aikana Liisi viestitti selkeästi pitävänsä eniten Kangoo-monitoimirattaista. Tätä haastattelua tehtäessä perhe odottaa tilaamiensa rattaiden saapumista.

”Oli todella tärkeää saada rattaat lainaan ennen valinnan lyömistä lukkoon. Arvokkaan apuvälineen pitää olla kerralla sopiva”, Heidi Keskitalo toteaa.