Esa Peltosen nettilive tuo iloa korona-aikaan

Esa Peltosen nettilivessä on juteltu esimerkiksi kiusaamisesta. Esa kutsuu kaikki mukaan seuraamaan ja kommentoimaan suoria lähetyksiä netissä.

Me Itse -ryhmässä Facebookissa
on tänä keväänä voinut seurata
helsinkiläisen Esa Peltosen nettiliveä.
Se on suora lähetys,
jossa Esa juttelee kameralle
kaikenlaisista asioista.

Live-lähetys tulee aina torstai-iltaisin noin kello 18.
Jokainen voi osallistua siihen
kirjoittamalla kommentteja.
Esa lukee kaikki kommentit lähetyksen aikana
ja vastailee niihin heti.

”Jäin työttömäksi maaliskuussa,
kun koronarajoitukset alkoivat.
Olen tavallisesti töissä Helsingin Musiikkitalossa,
mutta se on nyt kiinni syksyyn asti.
Merja Hakala Me Itsestä kysyi silloin,
haluanko tehdä nettilähetyksiä”,
Esa kertoo.

Hän innostui ajatuksesta heti.
”Yritän muutenkin uskaltaa
aina tarttua uusiin haasteisiin”.

Puheenaiheita riittää

Ennen ensimmäistä lähetystä
Esa Peltonen miettii lähinnä,
katsoisiko suoraa lähetystä kukaan.
Sen sijaan älypuhelimen kameralle
itsekseen puhuminen
ei ole tuntunut lainkaan jännittävältä.
”Eikös jokainen tykkää kuunnella omaa ääntään?
Vielä kertaakaan ei ole käynyt niin,
että en ole keksinyt mitään sanomista.”

Livelähetyksen tekeminen omasta puhelimesta
on Esan mielestä helppoa.
Hän vain laittaa kotona
puhelimen pöydälle pystyyn
vaikka kahvikuppia vasten
ja pitää huolta, ettei akku pääse loppumaan.

Esa arvelee, että kevään aikana
hän on myös kehittynyt
livelähetyksen isäntänä.
”Aluksi en ehtinyt lukea kaikkia kommentteja.
Nyt olen oppinut seuraamaan niitä nopeammin
ja puhumaan samaan aikaan.”

 

Iloa ja yhteisöllisyyttä

Nettilivellään Esa Peltonen haluaa
ennen kaikkea tuottaa seuraajille iloa.

Moni on tänä keväänä ollut yksinäinen ja pitkästynyt,
koska koronaviruksen vuoksi
työpaikat ja päivätoiminta ovat kiinni.

Esa Peltosen mielestä
muiden kanssa netissä jutteleminen
lievittää yksinäisyyttä,
vaikka se ei olekaan sama asia
kuin oikea tapaaminen kasvokkain.

”Kaikkein parasta liven tekemisessä on,
että on voinut antaa vertaistukea
muille ja piristää jonkun päivää.
On mukavaa, kun porukka kertoo
oikein odottavansa seuraavaa lähetystä.”

Lähetyksessä voi puhua myös ikävistä asioista

Esan nettiliven teema
vaihtuu joka viikko.
Lähetyksissä on juteltu esimerkiksi
opiskelusta, parisuhteista, harrastuksista
ja kesäsuunnitelmista.
Kerran Esa veti yhteisen kotijumpan.

Katsojat voivat ehdottaa uusia aiheita.
Esimerkiksi torstaina 14.5.2020
Esa käsitteli kiusaamista.
Monet olivat pyytäneet häneltä
nimenomaan tätä aihetta.

Esa avasi suoran lähetyksen kertomalla
omia koulu- ja opiskeluaikojen kiusaamismuistojaan.
Pian lähetyksen seuraajat
rohkaistuivat jakamaan kokemuksiaan.
Yhdessä todettiin, että kiusaamiseen pitää aina puuttua.

”On väärin, että kiusattu joutuu
vaihtamaan koulua eikä kiusaaja.
Jokainen on erilainen,
ja jokaista pitää arvostaa”, Esa sanoo.

Esan lähetyksen katsojille
on tärkeää puhua ikävistä asioista, kuten kiusaamisesta.
Lähetykseen on tullut jo yli 150 kommenttia.

Korona aiheutti palkkapulmia

Nettiliven tekeminen on
Esa Peltosen mukaan tuonut
kivaa vaihtelua koronakevääseen.
Myös lähetyksistä maksettava
pieni korvaus on tullut tarpeeseen.

”Vaikeinta koronassa on ollut Musiikkitalon palkan menettäminen.
Kelan kanssa on joutunut vääntämään,
että mistäs minä nyt saan rahaa elämiseen.”

Esan pelastus on ollut sivutyö, jossa
hän jakaa mainospostia kahdesti viikossa.
Sitä työtä hän on voinut jatkaa.
Lisäksi hän tekee ristipistotöitä myyntiin.

”Muuten olen sitten kuluttanut aikaa tekemällä
tosi pitkiä kävelylenkkejä,
ettei kunto pääse ihan huonoksi.
Futis- ja triathlontreenit ovat olleet tauolla”,
Esa kertoo.

Nettikärpänen puraisi

Esa Peltonen arvelee,
että hän saattaa jatkaa
livelähetysten tekemistä
korona-ajan jälkeenkin.

”Nettikärpänen on vähän puraissut.
Itse olen tähän asti vaan seuraillut muita
kuten tubettaja Lakkoa ja Duudsoneja.”

Esa kannustaa kaikkia kiinnostuneita
kokeilemaan oman liven tekemistä.
Tarvitaan vain laite ja nettiyhteys.
Laite voi olla älykännykkä,
tabletti tai tietokone.

”Mikään atk-nero ei tarvitse olla
tai minä ainakaan en ole.
Tietysti on vähän hyvä miettiä,
mitä aikoo höpötellä.
Itse valmistaudun aika huolellisesti
jokaiseen lähetykseen.
Kirjoittelen lapulle puheenaiheita
ja etsin netistä taustatietoja.”

Esa toivoo lähetyksilleen
paljon uusia katsojia ja kommentoijia.
Netin Me Itse -ryhmä Facebookissa on kaikille avoin,
joten seuraamaan pääsee ilman,
että kuuluu Facebook-ryhmään.

”Nähdään netissä!
Ja kun korona on ohi, nähdään oikeasti”,
Esa lähettää kaikille terveisiä.

 

Materiaalia keskustelujen tueksi

Koronavirus selkokielellä
THL:n selkokieliselle sivulle päivitetään tietoa ja ohjeita koronaviruksesta:
thl.fi/fi

Koronavirus kuvina
Selkosanomat on julkaissut koronaviruksesta tietoa kuvilla tuettuna:
selkosanomat.fi/kuva/

Yle Uutiset selkosuomeksi
Katso ja kuuntele uutiset helpolla suomen kielellä
yle.fi/uutiset/osasto/selkouutiset

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi