Koronavirus muuttaa arkea

Koronaviruksen takia ei tarvitse olla liian peloissaan. Viruksen leviämistä kannattaa silti estää kaikin keinoin.

Koronavirus on levinnyt ympäri maailmaa alkuvuoden aikana.
Paljon ihmisiä on jo sairastunut.
Korona voi olla vaarallinen lähinnä iäkkäille ihmisille.

Suomessakin on jouduttu perumaan paljon tapahtumia koronan takia.
Niin kävi esimerkiksi Me Itse -yhdistyksen vuosikokoukselle.
Kokous peruttiin aivan viime hetkellä.
Ennen paluukyytien lähtöä yhdistyksen
Vili Korhonen, Sari Vanttaja, Jaana Nordlund ja Esa Peltonen
kertoivat ajatuksiaan Leijan toimittajalle.

”Totta kai se harmitti.
Vuosikokousta oli suunniteltu kauan.
Mutta nyt on tärkeää noudattaa ohjeita
ja estää viruksen leviämistä”,
Me Itse ry:n puheenjohtaja Jaana Nordlund Ulvilasta sanoo.

Jaana Nordlund ei pelkää oman terveytensä puolesta,
mutta häntä huolestuttaa
samassa asumisyksikössä asuvien vanhusten tilanne.
Iäkkäin Jaanan naapureista on jo 96-vuotias.

Jaana huolehtii tarkasti käsihygieniasta.
Hän pesee kädet aina ulkoa sisälle tullessaan ja käyttää käsidesiä.

”Lisäksi pitää aivastaa ja yskiä hihaan tai nenäliinaan.
Eikä saa kätellä tai halata, vaan täytyy tervehtiä muulla tavalla”,
Jaana sanoo.

 

Tietoa täytyy jakaa riittävästi

Helsinkiläinen Esa Peltonen kuuli koronaviruksesta
ensimmäisen kerran televisiosta.
Sen jälkeen hän on seurannut tarkasti uutisia viruksen leviämisestä.

”Lisäksi olen googlannut tietoa netistä.
Ei silti pidä uskoa kaikkea, mitä netissä sanotaan”, Esa sanoo.

Sari Vanttaja Haukiputaalta on saanut koronasta
eniten tietoa televisiosta ja sanomalehdistä.
Esan ja Sarin mielestä esimerkiksi asumisyksiköissä ohjaajien
pitää kertoa koronasta riittävästi kehitysvammaisille ihmisille.

”Kaikki eivät osaa lukea tai käyttää nettiä.
Heille pitää jonkun puhua käsien pesemisestä ja muusta tärkeästä.”

Esan työt Helsingin Musiikkitalossa loppuivat
koronaviruksen takia koko kevään ajaksi,
sillä konsertit on peruttu.
Hän pystyy jatkamaan toista työtään mainospostin jakajana.

”Kotona teen ristipistotöitä ja katson teeveetä.
Kyllä aika kuluu ihan hyvin”, Esa arvelee.

Sarin työpaikka on muistisairaiden vanhusten palvelutalossa.
Hän toivoo, ettei asiakkaista kukaan sairastu koronaan.

”Minulla hommat jatkuvat.
Pitää vaan olla tosi tarkka ja pestä käsiä joka välissä.”

 

Kisojen siirtyminen harmittaa

Vili Korhonen Rovaniemeltä on innokas jalkapallon harrastaja
ja Rovaniemen Palloseuran kannattaja.
Koronan takia kaikki kevään pelit ja harjoitukset on peruttu.

”On tämä aika tylsää.
Meidän oman joukkueen treenit menivät tauolle.
Myös Veikkausliigan alkaminen siirtyy,
eikä pääse katsomaan Ropsin pelejä”,
Vili kertoo.

Kaikkein eniten harmittaa kuitenkin
jalkapallon EM-kisojen siirtyminen,
sillä Suomi pääsi ensimmäisen kerran mukaan arvokisoihin.
Vilillä olisi ollut lippu Suomen ja Belgian väliseen otteluun.

”Onneksi kisat pidetään myöhemmin.
On pakko vaan jaksaa odottaa”,
Vili tuumii.

Kaikki neljä sanovat, ettei pidä surra liikaa
kivojen menojen peruuntumista koronan takia.

”Kyllä sen lempibändin tai -laulajan
ehtii taas nähdä myöhemmin.
Nyt on tärkeämpää saada korona yhdessä pysähtymään”,
Jaana arvelee.

 

Hamstrata ei tarvitse

Jaana Nordlund, Esa Peltonen, Sari Vanttaja ja Vili Korhonen
ovat sitä mieltä, että koronan takia ei ole syytä mennä paniikkiin.
Esimerkiksi kukaan heistä ei aio hankkia varastoon
isoa määrää ruokaa tai vessapaperia.

”Hamstraamisessa ei ole mitään järkeä”, Sari sanoo.

Kaikki lähettävät Leijan lukijoille terveisiä,
että arki kyllä palaa tavalliseksi jonkin ajan kuluttua.
Sitten pääsee taas harrastuksiin, matkoille ja tapaamaan ystäviä.

Myös Me Itse ry:n vuosikokous aiotaan pitää myöhemmin tänä vuonna.

”Nyt vaan seurataan tilannetta rauhassa.
Kavereille ja sukulaisille voi onneksi soitella,
vaikka heidän luokseen ei pääsisi käymään vähään aikaan.”

 

Materiaalia keskustelun tueksi

Koronavirus selkokielellä
THL:n selkokieliselle sivulle päivitetään tietoa ja ohjeita koronaviruksesta:
thl.fi/fi

Koronavirus kuvina
Selkosanomat on julkaissut koronaviruksesta tietoa kuvilla tuettuna:
selkosanomat.fi/kuva

Uutisen kuvat käytettäväksi:
kuvatyokalu.papunet.net/#/muokkaa/1221371

Yle Uutiset selkosuomeksi
Katso ja kuuntele uutiset helpolla suomen kielellä
yle.fi/uutiset/osasto/selkouutiset

 

Pääkuvassa Vili Korhonen, Sari Vanttaja, Jaana Nordlund ja Esa Peltonen. Kuvaaja: Laura Vesa

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi