OP Uusimaa lahjoittaa 16 000 euroa Tukiliiton Malike-toiminnalle

Malike kohdentaa lahjoitusvarat Uudenmaan alueelle. Varoilla hankitaan uusia toimintavälineitä. OP Uusimaan mukaan yhtenä lahjoituksen perusteena oli toiminnan yhteiskunnallinen merkitys.

Malike saa lahjoituksena 16 000 euroa OP Uusimaalta. Malike käyttää rahan muun muassa maastoliikkumisen apuvälineiden ja erityispyörän hankintaan. Välineet sijoitetaan Malikkeen toimintavälinevuokraamoon, joka toimii Vammaisperheyhdistys Jaatisen tiloissa Helsingissä. Välineitä on mahdollista päästä kokeilemaan, ja ne tulevat mahdollistamaan perheiden yhteisiä retkiä ja lomia pitkälle tulevaisuuteen.

– Lahjoitus edistää merkittävästi vaikeasti vammaisten lasten osallistumisen mahdollisuuksia toiminnassamme ja perheiden arjessa. Olemme otettuja siitä, että meidän kaltaisemme pieni toimija voi tulla nähdyksi ja kuulluksi, toteaa Malikkeen johtava asiantuntija Susanna Tero.

Lahjoitus liittyy OP Uusimaan 120-vuotisjuhlavuoteen. Juhlavuoden kunniaksi pankki lahjoittaa yhteensä 250 000 euroa kuudelle yhdistykselle, joiden toiminnan kautta tuetaan omistaja-asiakkaiden tärkeinä pitämiä kohteita. OP Uusimaan edustajisto sai vaikuttaa lahjoituskohteisiin.

Kaikki lahjoituskohteet pyrittiin valitsemaan niin, että lahjoitukset kohdistuvat yhteiskunnallisesti merkittäviin kohteisiin ja koko OP Uusimaan toimialueelle. OP Ryhmän viime syksynä toteuttaman Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn mukaan OP Uusimaan omistaja-asiakkaat toivovat pankilta vastuullisuustekoja, jotka kohdistuvat erityisesti nuorten ja lasten hyvinvoinnin ja työllistymisen edistämiseen, taloustaitojen tukemiseen, senioreiden digitaitojen vahvistamiseen ja ympäristönsuojeluun. Kokonaisuudessaan OP Uusimaa päätti lahjoituskohteista seuraavasti:

  • Diakonissalaitoksen Vamos-hanke ohjaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria takaisin työ- ja koulutuspolulle. Lahjoitus 82 000 euroa.
  • SOS-lapsikylän Unelmista totta -harrastustuki kohdistetaan vähävaraisten perheiden lasten harrastamiseen. Lahjoitus 58 000 euroa.
  • Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnalla lievitetään ikäihmisten yksinäisyyttä. Lahjoitus 35 000 euroa.
  • John Nurmisen Säätiön hankkeilla tuetaan Itämeren suojelutoimia. Lahjoitus 31 000 euroa.
  • Plan International Suomen tuki keskittyy ukrainalaisten lasten hyvinvoinnin ja koulunkäyntimahdollisuuksien parantamiseen. Lahjoitus 27 000 euroa.
  • Kehitysvammaisten tukiliiton Malike-toiminta tarjoaa osallistumisen ja harrastamisen mahdollisuuksia vaikeasti vammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Lahjoitus 16 000 euroa.

– Nämä lahjoitukset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka voimme olla tukemassa perustehtävämme mukaisesti toimialueemme menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Toivon, että tätä kautta voimme osaltamme rakentaa yhdenvertaisempaa ja toiveikkaampaa tulevaisuutta, kertoi OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen OP Uusimaan omassa tiedotteessa.

LISÄTIEDOT MEDIALLE:

OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen, hanna.korhonen@op.fi, tai puh. 040 746 0184.

Malikkeen johtava asiantuntija Susanna Tero, susanna.tero@tukiliitto.fi, puh. 050 5561273.

OP Uusimaa on asiakkaidensa omistama, aidosti paikallinen ja asiakasta lähellä oleva täyden palvelun pankki, jossa työskentelee yli 1 100 finanssialan osaajaa.

Yhdessä kehitämme, rahoitamme ja turvaamme elämän tärkeimpiä asioita. Tarjoamme henkilöasiakkaille sekä pk-yritysasiakkaille pankki-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluiden kokonaisuudet helposti saman katon alta. Uudenmaan Osuuspankilla on yli 360 000 omistaja-asiakasta ja yli puoli miljoonaa asiakasta.

Kuva: Laura Vesa