Malike lausui apuvälineiden luovutusperusteista Helsingissä 30.8.2022

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti järjestöille kuulemistilaisuuden koskien apuvälinepalveluja ja lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta annetun asetuksen (apuvälineasetus) muutostarpeita.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteiden kehittämis- ja koordinointiryhmän maaliskuussa 2021.  Ryhmän yhtenä tehtävänä on selvittää apuvälineasetuksen mahdollisia muutostarpeita. Koordinaatioryhmä on perustanut työryhmän muutostarpeiden selvittämistä varten.

Elokuun lopulla Helsingissä järjestetyssä kuulemistilaisuudessa järjestöt esittivät työryhmälle näkemyksensä tarpeellisista muutoksista apuvälineiden käyttäjien näkökulmasta. Järjestöjä pyydettiin esittämään kolme keskeistä muutostarvetta apuvälineasetuksessa ja apuvälinepalveluissa. Antti Tulasalo Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnasta osallistui tilaisuuteen ja antoi lausunnon.

Tulasalo totesi apuvälineasetuksen oleva mahdollisuuksia antava ja oikean suuntainen. Samalla siitä kuitenkin puuttuu esim. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen edellyttämä osallisuuden tukeminen ja kehittyneen apuvälineteknologian hyödyntäminen.

Selviytymisestä osallisuuteen

Apuvälineasetuksessa korostuu selviytyminen päivittäisistä toiminnoista. Elämän merkityksellisyys syntyy kuitenkin osallistumisesta sekä osallisuudesta omaan elämään ja yhteiskuntaan. Apuvälineiden luovuttamisella voidaan vaikuttaa näihin molempiin. Monelleko meistä riittää elämän sisällöksi peseytyminen, pukeutuminen, syöminen ja wc:ssä käynti? Asetus antaa ymmärtää, että vaikeasti vammaiselle henkilölle apuvälinepalveluiden ei tarvitse taata kuin hengissä pysyminen.  Vaikeasti vammaiselle henkilölle osallistumiseen tarvittavat apuvälineet ovat usein saavuttamattomissa.

Liiallisesta rajaamisesta yksilön tarpeen arviointiin

Apuvälineiden myöntämisen perusteena on liian voimakkaasti apuvälineen itsenäinen käyttö. Välineen saamiseksi käyttäjältä vaaditaan taitoja, joiden harjoittelemiseen välinettä olisi jo tarvittu. Vaikeasti vammaiset ihmiset jäävät ilman apuvälinettä, koska apuvälineen käyttämistä avustajan tuella ei nähdä oikeana välineen käyttämisenä.

Monelle käyttäjälle välineestä saatu hyöty liikkumiseen ja kuntoutumiseen toteutuu, vaikka itsenäinen käyttö ei ole mahdollista. Esim. apuvälinetandem tai ohjauskahvallinen apuvälinepyörä mahdollistavat kuntouttavan liikkumisen, vaikka turvallinen itsenäinen pyöräily liikenteessä ei onnistu. Näiden myöntäminen mahdollistaisi kokonaisvaltaisen kuntoutumisen esimerkiksi henkilöille, joilla on ymmärtämisen, näön tai hahmottamisen vamma.

Em. syistä myös sähköisten apuvälineiden, kuten työntöapulaitteiden myöntäminen, on rajattu itsenäiseen käyttöön, vaikka niitä pystyttäisiin hyödyntämään huomattavasti laajemmin turvallisuutta vaarantamatta.

Ajantasaista apuvälinetuntemusta apuvälinepalveluihin

Apuvälinepalveluiden tuottamisessa on päästävä eroon kilpailutuksen aiheuttamasta valikoiman ja yksilöllisen tarpeen arvioinnin rajoittamisesta. Yritysten tulee saada esitellä uusia apuvälineratkaisuja kilpailutuksista huolimatta. Uusien apuvälineratkaisujen löytämiseen ja käyttöönottoon on löydyttävä resursseja. Siihen on sitouduttu mm. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksessa.

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden ja vammaispalveluiden vuoropuhelua ja yhteistyötä tulee kehittää. Vammaispalveluihin tarvitaan lisää apuvälinetuntemusta. Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että juuri osallisuutta tukevat ja elämän sisällön äärelle pääsemiseen tarvittavat apuvälineet siirtyisivät pelkästään vammaispalveluihin.