Yksinäinen voi saada kavereita

Monet ihmiset tuntevat, että he ovat yksinäisiä.

Joku voi olla täysin yksin.
Hänellä ei ole ketään,
jonka kanssa voisi jutella
tai tehdä asioita yhdessä
tai olla vain hiljaa.
Tuntuu, ettei ketään kiinnosta
eikä kukaan välitä.

Joku toinen voi olla yksinäinen,
vaikka ympärillä olisi
paljon muita ihmisiä.
Tuntuu kuitenkin siltä,
että on syrjässä, ulkopuolinen.
Voi tuntua siltä,
että ei uskalla kertoa muille
omasta elämästä tai ajatuksista.

Usein ihminen kuitenkin haluaa
tuntea, että osa porukkaa.
Myös parisuhteessa voi olla yksinäinen.
Jos suhteessa ei ole läheisyyttä,
ystävyyttä ja rakkautta,
olo on yksinäinen.

Ihminen voikin olla
yksinäinen monella tavalla.
Kukaan toinen ei voi sanoa,
onko joku yksinäinen vai ei.
Siksi on tärkeää kuunnella,
mitä ihminen itse kertoo
elämästään ja tunteistaan.

Oletko sinä yksinäinen?
Keitä ihmisiä sinun elämässäsi on?
Jos olet yksinäinen,
miten se näkyy elämässäsi?
Mitä voit tehdä,
että saisit kavereita?

Kavereita voi saada,
jos lähestyy muita ihmisiä.
Lähestyminen tarkoittaa sitä,
että näytät toiselle ihmiselle,
että olet kiinnostunut hänestä.
Myös sinua voidaan lähestyä.

Lähestymistä voi olla
esimerkiksi katse, hymy
tai juttelu jostakin asiasta.
Saat ohjeita lähestymiseen
Yksin kaksin -videoista netissä.

 

Miten voi tutustua toisiin ihmisiin?

Leija-lehti kysyi ihmisiltä
ajatuksia yksinäisyydestä ja siitä,
miten voi tutustua muihin ihmisiin.
Suurin osa vastaajista oli
kehitysvammaisia ihmisiä.

Tässä on heidän ehdotuksiaan.

1.
Jos näet, että joku on yksin,
mene juttelemaan hänelle.
Näin voitte saada kaverin
toinen toisestanne.

2.
Osallistu johonkin harrastukseen,
jossa on muitakin ihmisiä.
Myös kerhoissa ja yhdistyksissä
tapaa muita ihmisiä.
Pyydä esimerkiksi ohjaajalta,
että selvitätte yhdessä,
millaisiin harrastuksiin, kerhoihin
tai yhdistyksiin voisit osallistua.

3.
Vastaa kirjeenvaihtoilmoituksiin
tai kaveripalstojen ilmoituksiin.
Leijassa on kirjeenvaihtoilmoituksia,
ja niitä on runsaasti myös
verkkopalvelu Vernerissä.
Vernerin osoite on verneri.net.

4.
Tutustukaa kirjeenvaihtokaverin
kanssa rauhassa toisiinne.
Voitte kirjoitella ja soitella.
Sitten voitte sopia tapaamisen
esimerkiksi kahvilaan
tai johonkin tapahtumaan.

5.
Jos yksinäisyys on tuskallista,
mene juttelemaan siitä
esimerkiksi psykologille.
Miettikää yhdessä keinoja,
miten voisit tutustua ihmisiin.
Psykologeja on esimerkiksi
terveyskeskuksissa.

6.
Kaikissa ihmissuhteissa on ongelmia.
Selvittäkää ongelmat yhdessä
heti, kun niitä tulee.
Silloin ne eivät ala erottaa teitä.

7.
Anna itsellesi aikaa.
Tutustu toiseen pikku hiljaa.
Silloin sinulla on aikaa
voittaa ujoutesi ja rentoutua.
Luottamus syntyy,
kun toiseen tutustuu tarpeeksi hyvin.

8.
Kun lähestyt toista ihmistä,
älä mene liian lähelle häntä.
Yleensä ihmisen oma tila on
noin käsivarren mitta.
Jos menet lähemmäksi,
se voi tuntua toisesta kiusalliselta
eikä hän ehkä halua jutella kanssasi.

9.
Jos sinua on kiusattu koulussa,
saatat arastella muita ihmisiä
vielä aikuisenakin.
Jos mahdollista, puhu arkuudesta
jollekin luotettavalle ihmiselle.

Ehdota hänelle, että menette
aluksi yhdessä sellaisiin
tilaisuuksiin ja paikkoihin,
joissa on muita ihmisiä.
Voit totutella toisten läsnäoloon
turvallisesti ja rauhassa.

10.
Jos sinua kiusataan,
kerro siitä niille ihmisille, joihin luotat.
He auttavat sinua selviytymään.

11.
Jos joku tulee sinua liian lähelle
tai puhuu sopimattomia,
pyydä häntä poistumaan.
Sinulla on oikeus pitää rajasi
ja suojella itseäsi.

12.
Mene mukaan vapaaehtoistyöhön.
Esimerkiksi Suomen Punainen Risti
kouluttaa vapaaehtoisia ystäviä.
Voit mennä kurssille
ja alkaa itse ystäväksi
jollekin yksinäiselle ihmiselle.
Saat lisätietoa osoitteesta
www.punainenristi.fi.
Kirjoita hakuun ”ystävätoiminta”.

 

Kiitokset:

Juttua varten on keskustelu ihmisten kanssa
Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeen
tilaisuudessa Oulussa 1.6.2018 ja
Savirannan asumisyksikössä Polvijärvellä 26.6.2018.
Kiitos kaikille, jotka juttelivat aiheesta!

 

Lisätään yhdessä ystävyyttä

Jotta kukaan ei jäisi yksin -projekti
toimii yksinäisyyttä vastaan.
Tälläkin hetkellä menossa
on monenlaista toimintaa
eri paikkakunnilla.

Voit seurata projektia netissä
sen Facebook-sivulla osoitteessa
www.facebook.com/jottakukaan

 

Kuva:
Voiko tuntematonta ihmistä olla näin lähellä?
Virpi Baas ja Kai Mustikkamaa lähtivät malliksi valokuviin. Kuvaaja Antti Leinonen.

 

Juttu on julkaistu selkolehti
Leijassa numero 5/2018.
Linkki avautuu Issuu-palveluun.

Tutustu selkolehti Leijaan.