Uskallan olla oma itseni

Teatteriharjoituksissa voi turvallisesti näyttää omat tunteensa. Kun tunnistaa omat tunteensa, voi ymmärtää paremmin muitakin ihmisiä. Harjoitus tuo rohkeutta.

Olemme teatterileirillä Karvialla.
On kesä, ollaan ulkona.
Ilta on hieman viileä.
Leirillä on mukana väkeä
Hämeenkyröstä ja Porista.

 

Kun keskityt, rauhoitut

Teatteriohjaaja Petri Mäkipää aloittaa
illan ensimmäisen harjoituksen.
Ryhmä kokoontuu isoon kehään.

”Harjoituksen aluksi voit laittaa silmät kiinni,
hengittele ja kuuntele, miltä tuntuu”,
Petri sanoo.

Ryhmä keskittyy tuntemaan.
Hälinä vaimenee, mieli rauhoittuu.
Peippo taitaa laulaa jossain lähellä.
Tuulee hieman, mutta on lämmin.

”Kuulostele, miltä hengitys tuntuu
ja miten se muuttuu”,
Petri Mäkipää sanoo.

 

Uskalla olla oma itsesi

On hienoa saada keskittyä
ja olla yhdessä turvallisessa seurassa.
Seuraavaksi harjoitusten vetäjä
Petri Mäkipää jakaa porukan pareihin.
Toinen tekee jonkun asian
ja hänen parinsa katsoo.

Harjoituksessa ei ole tarkoitus esittää,
vaan ilmaista itseään.
Jokainen voi rohkeasti näyttää omat tunteensa.

Katsominen on yhtä tärkeää kuin tekeminen.
Huomaamme, että jokaisella on oma tapansa olla.
Joku näyttää, millaista on ilo.
Miltä näyttää levoton ihminen?
Pieni kädenliikekin voi olla tärkeä.
”Kun keskitytte harjoitukseen,
oma itse tulee näkyviin.
Huomaatte, miten liika esiintyminen putoaa pois”,
Petri Mäkipää sanoo.

”Voit oppia paljon siitä,
kun katsot tarkkaan, miten toiset tekevät.”

 

Eläydy toisen tunteisiin

Harjoitus vaihtuu.
”Miettikääpä, mitä on eläytyminen”,
Petri Mäkipää sanoo.

”Eläytymiseen kuuluu, että uskaltaa astua esiin”,
Soila Vilen sanoo.

”Kun eläytyy, tekee vain sitä, mitä hahmon kuuluu tehdä”,
Reijo Kontiainen pohtii.

”Jos näytelmässä eläytyy, on tärkeä muistaa rooli”,
Markku Salonen sanoo.

Eläytyminen on syventymistä,
toisen tunteiden elämistä.

Harjoituksessa sovitaan
eläytymiselle yhdessä rajat.
Harjoitus kestää sovitun ajan
ja tapahtuu sovitussa paikassa.

 

Opit tunnistamaan tunteesi

Leirillä oli yhtenä vetäjänä
suunnittelija Anne Vuorenpää.
Hän on ollut pitkään mukana
Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -hankkeessa Tukiliitossa.

Anne kertoo, että
Petri Mäkipään vetämät harjoitukset
tuovat osallistujille rohkeutta
ottaa asioita esille omassa arjessa.

”Kun puhumme tunteista
ja teemme niitä harjoituksissa,
tunteet tulevat tutuksi ja
niille voi antaa nimen.”

”Kun oman tunteen tunnistaa,
sen voi nähdä toisessakin ihmisessä”,
Anne Vuorenpää sanoo.

”Samalla voi ymmärtää paremmin,
miksi toinen toimii juuri noin.”

Kesän leiri oli suunnattu ihmisille,
jotka ovat mukana Tukiliiton
Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -kursseilla
tai Porin Osallisuusteatterissa.
Leirillä tutustuttiin uusiin ihmisiin,
tehtiin teatteriharjoituksia
ja pidettiin hauskaa.

Eipä ihme, että
leirille on toivottu jatkoa.

Pääkuvassa
Tunteet tulevat tutuksi teatterileirillä,
kun niistä puhutaan ja niitä näytetään.
Kuvassa Oili Kuukasjärvi (selin),
ja leiriläiset Matti Virtanen,
Wilhelmiina Mansikkamäki,
Matti Rantanen ja Mari Huhtala.

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi