Tiitus tuntee kaikki

Teksti: Sanna Salmela / Kuva: Laura Vesa

Tiitus Taivalmäki, 8, asuu vaaleansinisessä talossa yhdessä Susanna-äidin ja Tapin kanssa. Tai kuten 4-vuotias Ella äidilleen esitteli: Tiitus on ”valkotukkainen poika. Se, joka asuu Frozen-linnassa”.

Ella on Tapin siskontyttö. Tappi, Tapio Säily, on Tiituksen äidin puoliso. Sukulaissuhteita linnassa riittää, mutta ne eivät kerro asukkaista vielä juuri mitään. Tässä perheessä ei ole vara- tai isäpuolia tai sinun ja minun sukulaisia – vain kokonaisia lapsia ja aikuisia.

Perheeseen kuuluvat Tiituksen, äidin ja Tapin lisäksi myös Asko-isä, Oona-sisko, Aamos-veli, mummu ja pappa sekä mamma ja vaari. Eikä Tiituksen oma lista hänelle tärkeistä ihmisistä suinkaan pääty tähän. Mukaan pääsevät niin kauppareissuilla tavatut tutut ja tuntemattomat papat, paras koulukaveri Ilkka kuin koulun keittäjäkin.

Papat ovat Tiituksen mielestä aina kivoja: parrakkaan, keppiä käyttävän miehen nähdessään poika koppaa säännönmukaisesti kädestä kiinni. Riippumatta siitä, ollaanko tuttuja vai ei.

Sosiaalisuus, avoimuus ja oma tahto ovat olleet enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Niiden avulla Tiitus on paitsi sopeutunut perhe-elämän muutoksiin isän ja äidin erotessa, myös ottanut oman tilansa uusperheen arjessa. Perheelle tärkein apu elämänmuutosten keskellä on ollut lähiverkoston tuki.

Eri sukua, samaa maata

Sinisessä talossa on yläkertaan johtavassa portaikossa kaide. Se on Tiituksen korkeudella ja vaarin (äidinisän) asentama. Mammakin (äidinäiti) oli auttamassa muutossa.

Isovanhemmat ovat aina olleet Tiituksen elämässä tärkeitä. Äidin uuden puolison vanhemmista poika on saanut joukkoon hyvän vahvistuksen.

Tuula ja Heimo Säilyllä on yhdeksän lastenlasta.  Elämänkokemus on tuonut perspektiiviä niin, että Tiituksen kehitysvamma ei ole ollut erityisesti ajatuksissa missään vaiheessa.

”Meillä on aina pyritty olemaan paljon yhdessä ja juhliin kokoonnutaan yleensä porukalla. Lapsenlapsille ei näytä olevan mikään ongelma ymmärtää toisiaan ja leikkiä yhdessä”, Tuula sanoo.

Ihan haasteetonta Tiituksen kanssa oleminen ei mummullekaan silti ole:

”Itselle tuo kommunikaatio on sellainen asia, mikä väliin harmittaa. Kyllä toimeen tullaan. Minä pälpätän ja Tiitus nyökkii, mutta viittoma-alkeet olen kyllä ajatellut opetella. Olisihan se varmempi olo, jos ymmärtäisi kaiken.”

Tiituksella on niin paljon myös itse keksittyjä viittomia, että aina ei äitikään heti ymmärrä mistä on kysymys. Joskus viittomia Tiitukselta myös unohtuu tai hän oppii kavereiltaan uusia, joiden merkitystä sitten yhdessä etsitään ja arvaillaan. Yhteinen kieli voi onneksi löytyä monella tapaa:

”Tiituksessa on jo sinä lyhyenä aikana, kun me on tunnettu, tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Viime juhlissa Tiitus haki papan tanssimaan ja yhdessä tanssittiinkin oikein kunnolla. Sitten Tiitus vähän pelästyi, kun äiti varoitti, ettei saa papan kanssa niin kovasti ja herkesi ihan ylivarovaiseksi niin että meinasi koko tanssi loppua”, Heimo Säily kertoo.

Isän lehmipoika

Kun puhutaan isästä, Tiituksen mieleen tulevat ensimmäisenä lehmät. Oona, 18, ja Aamos, 15, ovat apuna, kun Tiitus viettää viikonloppuja isän kanssa karjatilalla. Myös traktorin ajaminen kuuluu Tiituksen mielestä ”isä-pakettiin”.

Aamos haluaa jatkaa tilaa ja sitä kehitetäänkin lähinnä häntä varten. Ennen sukupolvenvaihdosta Aamoksen kanssa Asko-isä on ottanut hyvin vastuuta tilan pyörittämisestä. Tilalla työ on sitovaa ja sen vuoksi Tiitus asuu pääsääntöisesti äitinsä luona. Tilan ylläpitäminen on kaikkien yhteinen ponnistus.

”Tilalla on 35 lehmää ja kaikki me työskentelemme yleensä siellä. Myös Aamos on arki-iltaisin ja viikonloppuisin hommissa. Jos ei olisi jatkajaa, niin tilanne olisi varmaan toinen. Silloinkin kun Askolla on lomittaja, täytyy paikalla käydä hoitamassa asioita. Erossakin eniten murehdutti miten tila pyörii, mutta Asko on hoitanut sen hyvin”, Susanna Taivalmäki kertoo.

Isän rooli on muuttunut paitsi uudenlaisen vastuunjaon ja eron, myös lasten kasvun myötä.

”Kyllä rooli on erilainen nyt kun Tiitus on vain viikonloppuja ja isommatkin lapset ovat itsenäistymässä. Kun joudun olemaan hommissa, sisaruksista on paljon apua”, Asko Taivalmäki sanoo.

”Tiitus on kyllä kehittynyt niin, että ymmärtää jo vähän varoakin. Silti pitää kyllä aina tietää missä hän on menossa. Ulkona Tiitus saattaa mennä piiloon, eikä vastaa huuteluihin.”

Tiituksella ja isällä on omat yhteiset juttunsa ja isän luo pääseminen on selvästi tärkeää.

”Meidän yhteinen juttu on lehmät. Tiitus viittoo isä, Aamos ja traktori kun haluaa isän luo. Aina se ei tietysti ole mahdollista. Aamoksen kanssa Tiitus purkaa energioita painimalla. Myös traktorilla ajaminen on hänelle tärkeää. Navetallakin poika on kotonaan, lehmät ovat tottuneet Tiitukseen”, Asko sanoo.

Isän luona pätevät myös omat nukkumarituaalit. ”Se on meidän oma yhteinen hetki. Pitää istua vieressä niin kauan että poika nukahtaa. Tiitus haluaa hieroa naamaa ja nyppiä nenästä ja korvista. Yöllä hän sitten tulee viereen, herättää ja näyttää että vedä peitto päälle.”

Eroperheen aikuisten välinen kanssakäyminen yhteisine töineen kuulostaa ulkopuolisen korviin melkein liiankin helpolta.

”Ainahan jotakin sanomista voi puolin ja toisin olla, mutta kyllä tässä pitää ajatella lapsia. Tämä verkosto toimii nyt hyvin kun on rutinoiduttu. Ei tule turhanpäiväisiä juttuja ja tämä on ennen kaikkea Tiitukselle hyvä”, Asko selventää.

Äitiä saa juksata

Äidin kanssa Tiitus touhuaa kotihommia. Hän on kova siivoamaan. Äidin ja pojan ihan oma juttu on taskulamppuseikkailu. Siinä kierretään pimeällä taskulampun kanssa ulkona pihapiirin ”tilukset”, kaikki puoli hehtaaria. Yhteisiin iltoihin kuuluu iltasatu. Nyt suosikiksi on noussut Aino ja Ville Tietäväisen kirja Vain pahaa unta. Se ei ole nimestään huolimatta mitenkään pelottava ja tarinat ovat mukavan lyhyitä.

Susanna hoitaa Tiituksen kouluhommat ja muut asiat, mutta Asko on mukana tärkeissä palavereissa. Esimerkiksi huomenna on palaveri palvelusuunnitelmasta ja sinne tarkoitus on mennä yhdessä. Myös äidin rooli on muuttunut:

”Isoin muutos on ollut se, että pitää suunnitella pitkälle etukäteen. Ennakointia tarvitaan entistä enemmän, että kaikki tietävät mitä tapahtuu ja missä kukakin menee.  Tiitukselle joutuu senkin selittämään, että miksi isän luo ei aina voi mennä, vaikka haluaisi”, Susanna sanoo.

Kaikkien mielestä on tärkeää, että Tiitus näkee aikuisten toimivan yhdessä.

”Kun me tulemme toimeen keskenämme, niin Tiituskin luottaa. Myös se on ollut tärkeää, että uusi perhekuvio on alkanut hissukseen eikä rytinällä”, Susanna sanoo.

Tiitusta kysymykset äidistä ja isästä naurattavat. Hän kertoo oman näkemyksensä järjestelyistä viittoen, ja äiti tulkkaa: ”Äitiä saa juksata. Isää ja Tappia ei saa juksata. ”

Äiti on samaa mieltä: ”Äiti on meillä se, joka ehkä antaa periksi. Tappi on tiukempi kasvattaja”, hän myöntää.

Tapin kanssa kaksin

Eron jälkeen Susanna ja Tiitus asuivat vuoden kahdestaan. Tiitus sopeutui järjestelyyn nopeasti, osin varmaan siksikin, että vanhemmat erosivat sovussa. Tapio Säily, eli Tappi, ja Susanna tutustuivat kolmisen vuotta sitten. Uuden ihmissuhteen kanssa edettiin varovasti.

”Alussa Tiitus oli sitä mieltä, että Tappi voisi kyllä lähteä iltaisin kotiin. Hän taisi ajatella että Tappi vie äidin. Tappi ja Tiitus tutustuivat hitaasti. Vei kauan, ennen kuin Tiitus jäi Tapin kanssa kahdestaan”, Susanna muistelee.

Otti aikansa, että Tiitus hyväksyi uuden ihmisen. Aluksi Tappi sai seurata leikkejä sivusta, nyt hän pääsee jo mukaan. Yhdessä pelataan jääkiekkopeliä, paiskitaan remonttihommia ja sytytetään vaikkapa tuli takkaan. Aivan viime aikoina Tiitus ja Tappi ovat olleet myös kahdestaan kotimiehinä.

Aina kun äiti ei ole paikalla kaikki menee Tiituksen kanssa rutiinilla ja niin kuin pitää: ei tule kiukkua nukkumaan menosta tai syömisestä. Kun äiti on paikalla, on eri juttu, Susanna ja Tappi kertovat. Tiitus saattaa sanoa vastaan ja kokeilla rajojaan omalla tyylillään. Kun Tappi silloin huutaa ”Tiitus, syömään!” Tiitus saattaa huikata takaisin: ”Ei oo!”

Tappi on käynyt muutaman tukiviittomakurssin. Lisäksi jo ennestään reissutyössä kehittynyt laaja maailmankatsomus on Tiituksen myötä entisestään avartunut.

”Tiitus on tuonut elämään paljon naurua ja juoksuaskelia. Hienointa on se, kun on pitkään yrittänyt opettaa Tiitukselle jotakin asiaa tai sanaa ja sitten se lopulta oppii… Tuntuu, että ei ole mennyt työ hukkaan. Tiituksen kehityksestä saa iloa. Viimeiset puolitoista vuotta onkin ollut siinä huikeaa aikaa.”

Yhteinen tulevaisuus

Tiitus viittoo, tulee ymmärretyksi ja ymmärtää itse. Jääkiekkopelissä pienet nyrkit nousevat riemukkaaseen tuuletukseen. Tulkinnanvaraa tuskin jää.

Vaikka viittomia ei osaisikaan, välittävät kädet tässä perheessä kaiken todella tärkeän. On kädet, jotka pyyhkivät leualle valuvan mehujään ja toiset, jotka kattavat pöytää. Eteisessä autetaan kenkiä jalkaan. Taitaa olla isän käsi se, joka vielä silittäisi valkeaa tukkaa, vaikka piti jo lähteä.

Tiituksen elämään mahtuu paljon. Koulunkäyntiä, taksimatkoja, terapiakäyntejä, sukua ja ystäviä. Iltasatuja, ”taloleikkiä” nukkekodilla, Shrek-ukkoja ja Tintin seikkailuja. Lehmiä ja traktoreita.

Lähiverkosto on laaja ja tuttavuuksia aloitteelliselle ja välittömälle miehenalulle syntyy jatkuvasti lisää. Ujous ei tämän pojan ihmissuhteiden solmimista vaivaa. Tiituksen tuntevat eivät epäile, etteikö hän pärjäisi elämässään. Mummun sanoin:

”Muiden mukana olemalla kehittyy.”

* Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 1 / 2016.