Saanko päättää asioistani

Kaikilla pitäisi olla oikeus päättää omista asioistaan. Miksi jotkut luulevat, että he voivat päättää kehitysvammaisten ihmisten puolesta?

Asenteiden muuttaminen vaatii
paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.
Samoja asioita on toistettava yhä uudelleen.

Erilaisiin ihmisiin
on suhtauduttu eri tavalla eri aikoina.
Joskus erilaisuutta on pelätty
ja joskus sitä on kunnioitettu.

Nykyään sanotaan, että
kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia
ja kaikilla on samat oikeudet.
Onko oikeasti näin?
Ovatko asenteet oikeasti
muuttuneet paremmiksi?

On vain vähän aikaa siitä,
kun kehitysvammaiset ihmiset
erotettiin muista ihmisistä.

Muut ihmiset ajattelivat, että on hyvä,
jos kehitysvammaiset ihmiset
ovat omissa porukoissaan.
Siksi rakennettiin esimerkiksi laitoksia,
työkeskuksia ja kouluja,
joissa oli vain ihmisiä,
joilla on kehitysvamma.

Kun kehitysvammaiset ihmiset
laitettiin asumaan laitoksiin,
heidät erotettiin perheestä
ja tutusta kodista.
Eristäminen on syrjintää.

Syrjintä tänään

Nyt Suomessa on voimassa laki,
että ketään ei saa syrjiä vamman perusteella.
Mutta onko syrjintää edelleen olemassa?
Kyllä on.

Syrjintä näkyy esimerkiksi niin,
että kehitysvammaisilla ihmisillä on
vähemmän valinnanvaraa ja vaihtoehtoja
kuin muilla ihmisillä.

Heillä on vähemmän
valinnanvaraa ja vaihtoehtoja
muun muassa opiskelussa ja työssä
sekä harrastuksissa ja asumisessa.

Lisäksi kehitysvammaiset ihmiset
saavat liian vähän tietoa siitä,
minkälaisia mahdollisuuksia heillä on
ja millaisista vaihtoehdoista
voi valita sen,
joka sopii itselle parhaiten.
Myös erilaisten vaihtoehtojen
kokeileminen on tärkeää.

On vaikea tehdä itselleen
parhaiten sopivia päätöksiä,
on liian vähän tietoa ja kokemusta
erilaisista vaihtoehdoista.

Otetaan esimerkiksi asuminen,
jota vammainen nuori pohtii
jossain elämänsä vaiheessa.
Hän tarvitsee tietoa ja kokemuksia
erilaisista asumisen vaihtoehdoista.
Missä olisi hyvä asua?
Millaisia palveluja ja muita asioita
pitäisi olla kodin lähellä?

Itsemääräämisoikeus

Itsemääräämisoikeus
tarkoittaa sitä, että
jokaisella on oikeus
päättää omista asioistaan.

Oletko huomannut, että
teet päätöksiä monta kertaa päivässä?
Tässä on muutama esimerkki:

  • Päätät aamulla, mitä puet päällesi.
  • Päätät mitä juot aamiaisella.
  • Päätät, voiko kaverisi tulla illalla kylään,
    ja päätät, mihin aikaan menet nukkumaan.

Kuten huomaat, teet monia päätöksiä
ihan tavallisenakin päivänä.

Päätöksillä on aina seurauksia,
joten päätöksiin liittyy myös vastuu.

””

 

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

 

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

 

 

Kuvassa Teuvo Taipale puhui kehitysvammaisten ihmisten oikeuksista kansanedustajille ja muille kuulijoille,
kun kehitysvammaiset ihmiset osoittivat mieltä eduskuntatalon portailla 2007.

Asiasanat: #Itsemääräämisoikeus