Puolustusvoimat kutsuvat kaikkia, mutta ottavat harvoja

Postilaatikosta löytyi tänä keväänä kirje puolustusvoimilta. Esikoista pyydettiin saapumaan kutsuntoihin. Kauhukseni huomasin, etten ollut ajatellut koko asiaa. Monenlaisten tunteiden lisäksi kirje herätti kysymyksiä. Miten tällaiset asiat hoidetaan, kun nuorella on kehitysvamma?

Ensi hätään soitan kutsussa olevaan numeroon. Aluetoimistolta neuvotaan lähettämään lääkärintodistus, jossa otetaan kantaa myös kutsuntatilaisuuteen osallistumiseen. Solahdamme selvästikin ennalta hiottuun putkeen, siihen valtavirran ulkopuoliseen puroon. Puhelun loputtua soitan pojan lääkärille ja pyydän lähettämään lausunnon suoraan saamaani osoitteeseen. Homma hoidettu.

Tai sitten ei.

Pitääkö tällaisia miettiä taas parin vuoden päästä, kun pikkuveli tulee kutsuntaikään? Entä jos hän haluaa armeijaan? Tai siviilipalvelukseen? Pääseekö sinne, jos on kehitysvamma, mutta vain vähäinen tuen tarve? Entä kaikki muut – keskenään hyvin erilaiset – kehitysvammaiset nuoret miehet? Onko heidän mahdollista suorittaa palvelus? Jos he pääsevät armeijaan, miten siinä käy? Onnistuuko se? Onko armeijan suorittaminen nykyään edes tärkeää?

Yhteiskunnan valinta

Sami Korhoselle armeijaan pyrkiminen oli aikanaan selviö. Nyt, 45-vuotiaana kokemus ei kaduta, vaikka asepalvelus jäikin lopulta loppuun suorittamatta.

Sami Korhonen, kuvaaja Laura Vesa

”Armeijan käyminen oli minulle silloin nuorena tärkeää ja on edelleen. On hyvä, että Suomella on puolustusvoimat. Se on kaikkien miesten velvollisuus, enkä edes harkinnut siviilipalvelusta”, hän sanoo.

Samin suvussa on kenraaleja ja isovanhemmille asia merkitsi paljon. Perttulan erityisammattikoulussa koulukavereista kukaan muu ei ollut menossa asepalvelukseen. Kutsuntapäiväksi Korhonen pyysi kuitenkin vapaata koulusta. Ilman etukäteen todistettua erityistä syytä paikalle ei voi olla menemättä.

”Kutsuntoja varten käydään etukäteen lääkärintarkastuksessa ja täytetään lappu, jossa kerrotaan omia toiveita palveluspaikasta ja -tavasta. Jo tarkastuksessa sain tietää mahdollisen palveluskelpoisuusluokkani. Se oli B-luokka. B tarkoittaa esikuntakomppaniaa, missä voi palvella, jos on esimerkiksi heikko näkökyky tai muuten pientä fyysistä haittaa. Kun ei ollut mitään isompaa estettä, en voinut siinä saman tien saada vapautusta”, hän muistelee.

Arvion kehitysvammaisuuden tai muun toimintarajoitteen vaikutuksista toimintakykyyn tekee lääkäri. Esimerkiksi lievä kehitysvamma ei automaattisesti sulje pois mahdollisuutta asevelvollisuuden suorittamiseen.  Yleensä diagnoosi käytännössä kuitenkin tarkoittaa sijoittamista niin sanottuun C–palvelusluokkaan. C-palvelusluokka tarkoittaa vapautusta palveluksesta rauhan aikana terveydellisistä syistä. Koulussa selviäminen toimii hyvänä mittarina: mukautettu tai pienryhmäopetus sekä erityisluokka heikentävät merkittävästi ennustetta selviytyä palveluksessa. Myöskään henkilön lääkehoito ei saa vaikuttaa palvelusturvallisuuteen. On myös syytä muistaa, että nykyisin kutsunnoissa vapautetaan palveluksesta aikaisempaa enemmän ihmisiä.

Kutsunnoissa Korhonen määrättiin lääkärintodistuksen ja haastattelun perusteella heinäkuun 1995 saapumiserään Riihimäelle, Etelä-Suomen viestikomppaniaan.

Käskyjä ja kiirettä

Kutsunnoista saatavan palvelukseenastumismääräyksen ja henkilötodistuksen kanssa asevelvollinen matkustaa hänelle osoitettuun palveluspaikkaan, päävartioon.

”Riihimäen asemalla oli sotapoliisit vastassa. He kertoivat, minne pitää mennä ja sieltä ohjattiin eteenpäin omaan joukko-osastoon. Ensimmäisen yön sai nukkua siviilivaatteissa ja seuraavana aamuna mentiin varustevarastolle. Siellä saa kaikki tarvittavat varusteet, kengät, taisteluvyön ja vaatteet ja ne tungetaan säkkiin. Sitten kaikki viikataan huolellisesti omaan kaappiin, tarkasti omille paikoilleen. Siitä alkaa palvelus”, Sami kuvailee.

Ensimmäinen aamu oli 19-vuotiaalle jännittävä.

”Oli se aika erilaista. Ei ollut tottunut siihen, että joku käskee heräämään ja aamutoimille. Tupakaverit olivat tuntemattomia ja herätys aamukuudelta. Kyllä se ensimmäinen päivä oli ihmettelyä”, Korhonen muistelee.

Tuvassa tehtiin tulohaastattelu, jonka aikana valittiin myös palvelusajan pituus.

”Tulohaastattelussa puhuttiin lähinnä perhetaustoista, siellä kaikki olivat samalla viivalla, eikä kenenkään yksityisasioista tarvinnut puhua. Esimerkiksi koulutuksesta ei kukaan kysellyt.  Silloin sai valita palvelusajaksi 8 tai 12 kuukautta, nykyään vaihtoehtona taitaa olla myös 6 kuukautta”, Korhonen kertoo.

Pian alokkaat huomasivat, että itse ei tarvitse juuri ajatella ja asiat tehdään vauhdilla.

”Hampaiden pesuun oli aikaa minuutti ja samassa ajassa sängyn piti olla pedattuna todella huolella ja ohjeiden mukaan. Armeijassa on se hyvä puoli, että ei tarvitse itse ajatella yhtään. Kaikki kerrotaan aina siitä alkaen, mitä puet päällesi. Käskyjä noudattamalla pärjää ja niitä tuleekin sitten ensimmäisen neljän viikon alokasaikana paljon. Siinä tarvitaan huumoria”, Sami naurahtaa.

Opeteltavaa alokkailla riittää: ennen sotilaskotiin eli sotkuun pääsemistä oli osattava tunnistaa eri sotilasarvot ja tervehdittävä oikein. Myös oman aseen numero opeteltiin ulkoa ja sitä piti osata tietenkin käsitellä ja säilyttää turvallisesti. Pukeutumisessa ja siisteydessä oli omat, tarkat sääntönsä.

Keskeyttäminen ei aina ole itsestä kiinni

Tiukka kuri ja outo ympäristö eivät ole helppo yhdistelmä. Muutama Samin tupakavereista lopetti heti ensimmäisenä päivänä koti-ikävän takia. Jotkut eivät sopeutuneet ryhmään.

”Koin asepalveluksessa kiusaamista. Tupakaveri töni ja nälvi minua, kun olin muita hitaampi. Tein valituksen oman tuvan esimiehelle. Kaveri joutui puhutteluun ja kiusaaminen loppui siihen”, Korhonen muistaa.

Hänellekään pärjääminen ei ollut helppoa, mutta keskeyttäminen ei käynyt mielessä.

”Tein asiat muita hitaammin ja esimerkiksi ammunnoissa minun oli vaikea hahmottaa, mihin tauluun ammutaan. Se saattoi johtua siitä, että minulla oli lapsena todettu hahmotushäiriö. Lopulta palveluksen keskeyttäminen ei johtunut siitä, etten olisi noudattanut käskyjä. Keskeyttämispäätös tehtiin esikunnassa, enkä voinut sille mitään. He olivat huomanneet, että en pärjää siellä ja halusivat suojella muita. Päätöstä perusteltiin allergioilla.”

Nykyään palvelukseen astumista voi lykätä kahdella vuodella jo ennen alokasaikaa. Samille tarjottiin tätä mahdollisuutta vasta tilanteessa, jossa neljän viikon alokasaika oli loppusuoralla ja sotilasvalan vannominen sekä viestimiehen arvo häämöttivät seuraavalla viikolla.

”Sanoin, että en palaa, en halua aloittaa alusta, kun olin kerran jo sinne mennyt. Kyllä se oli kova paikka silloin. Olisin ollut valmis jatkamaan keittiöllä tai varastollakin, mutta se ei heille käynyt.”

Keskeyttämisestä oli vaikea kertoa muille kuin ystäville ja suvulle.

”Isovanhemmat olivat ylpeitä jo siitä, että olin mennyt armeijaan ja suku totesi vaan että ei voi mitään ja ainakin kävit yrittämässä. Perttulassa sain muilta opiskelijoilta kuulla siitä, miten tulin ”maitojunalla kotiin”. Varsinkin vanhemmat miehet olivat ivallisia. Harva siellä kuitenkaan oli armeijaa itse käynyt. En vuosiin kertonut vähän vieraammille keskeyttäneeni. Väitin käyneeni armeijan. Se oli sellainen suojamuuri, halusin välttää pahaa mieltä”, Sami kertoo.

Kaiken kaikkiaan hän kokee alokasaikana kasvaneensa henkisesti ja oppineensa paljon. Vuosien myötä keskeyttäminenkään ei enää paina mielessä, eikä arvostus asepalvelusta kohtaan ole laskenut. Me Itse ry:n varapuheenjohtajana nykyään toimiva Korhonen ei tunne jääneensä mistään paitsi. Silti hänen mielestään myös tukea tarvitsevilla nuorilla pitäisi tulevaisuudessa olla mahdollisuus löytää vaihtoehtoinen väylä jonkinlaisen palveluksen suorittamiseen.

Erityisryhmille leirikokemuksia

”Ajatus sisällyttää erityistä tukea tarvitsevat varusmies- tai siviilipalveluksen piiriin on tavoiteltava ja kaunis, mutta valitettavasti järjestelmien lakisääteiset tehtävät rajaavat useita ryhmiä pois palveluksesta”, toteaa siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen Siviilipalveluskeskuksesta. Siviilipalvelusta koskevat samat palveluskelpoisuuskriteerit kuin asepalvelustakin.

Miksi kutsu sitten edes tulee kaikille? Mitä nuori voi tehdä, jos intoa ja halua olisi, mutta kelpoisuutta ja sopivaa tapaa osallistua ei? Onko maanpuolustukseen liittyvä toiminta erityisryhmille edes mielekästä? Voisiko sodan tai kriisin aikana tarvittavia kansalaistaitoja harjoitella muulla tavoin?

Realistiset vaihtoehdot ovat puuttuneet ja puuttuvat edelleen. Pieneltä osin Intti tutuksi -leirit vastaavat tähän tarpeeseen. Armeija tai sen osa tällainen leiri ei kuitenkaan ole.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on järjestänyt Intti tutuksi -leirejä yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa vuodesta 2018. Niillä erityisryhmille tarjotaan kokemus armeijaolosuhteista. Itse kokemalla ja kokeilemalla syntyy ymmärrys siitä, mitä maanpuolustustoiminta on. Samalla osallistuja huomaa, että itsekin voi oppia henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyviä kansalaistaitoja, vaikka palvelusta ei suorittaisikaan. Tavoitteena on saada kokemuksia, jotka vahvistavat itseluottamusta.

Projektipäällikkö Petteri Kukkaniemi oli koordinoimassa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kokeilutoimintana alkunsa saaneita leirejä vuosina 2009–2018. Tarve ja lähtökohta toiminnalle oli alun perin kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden vahvistaminen. Monet leirillä 2016 haastatellut osallistujat olivat kertomansa mukaan asevelvollisuudesta vapautettuja tai asepalveluksen keskeyttäneitä.

Kukkaniemen mielestä periaate kaikkia koskevista kutsunnoista on ymmärrettävä.

Velvollisuus kutsuntoihin kuuluu kaikille. Ongelma on kuitenkin siitä, ettei Puolustusvoimilla ole riittäviä välineitä kohdata ja keinoja vastata tukea tarvitsevien ihmisten tahtoon suorittaa asevelvollisuus.

”Velvollisuus kutsuntoihin kuuluu kaikille. Ongelma on kuitenkin siitä, ettei Puolustusvoimilla ole riittäviä välineitä kohdata ja keinoja vastata tukea tarvitsevien ihmisten tahtoon suorittaa asevelvollisuus. Puolustusvoimien kannalta katsottuna tämä joukko on kooltaan pieni. Enemmän on niitä, joilla on velvollisuus ja edellytyksiä, mutta ei tahtoa.”

Leikkiarmeija vai osallisuuden siemen?

Kukkaniemen mukaan Intti tutuksi -leirit ovat ehdottoman tärkeitä ja merkityksellisiä paitsi osallistujille, myös järjestäjille. Meni vuosia päästä puhumaan asioista syvemmällä, rakenteellisella tasolla. Hänen mielestään tärkeintä oli ja on, että maailmojen törmäyttäminen tuo jokaiselle erilaisuuden ymmärtämistä.

”Kouluttajatkin sanoivat, että nämä leirit ovat eniten odotettuja tapahtumia, vaikkakin älyttömän raskaita. Saman tien ollaan silti lyömässä lukkoon ensi vuoden kurssia. Myös vähän vahingossa mukaan tulleille syntyy oivalluksia. Eräs autokuski tuli leiriläisille armeijan rekkaa esiteltyään sanomaan, että on ollut armeijassa seitsemän kuukautta, eikä kukaan ole koskaan ollut näin kiinnostunut siitä mitä hän täällä tekee. Monimuotoisuuden lisääminen on tässä se paras juttu! Aletaan ymmärtää asiat laajemmin.”

”Osallistujille leirit loivat yhteen kuluvuutta ja hyväksyntää. Joiltakin osallistujilta kuitenkin hämärtyi raja armeijan ja leirin välillä siitä huolimatta, että eroa painotettiin. Nyt olen käynyt armeijan, sanottiin”, Petteri muistelee.

Tulevaisuuden puolustusvoimat

”Jo ennen kuin Intti tutuksi -leirien koordinaatiovastuu siirtyi MPK:lle, käytiin keskustelua siitä, pitäisikö tämän olla jäsennellympää ja vahvemmin mukana puolustusvoimien organisaatiossa. Se kuitenkin vaatisi ihan eri tavalla resursseja – toiminta ei voisi olla vapaaehtoisten ja yhdistystoiminnan varassa ja sitä tulisi olla tarjolla valtakunnallisesti”, Kukkaniemi kertoo.

Osana kutsuntoja Intti tutuksi voisi hänen mielestään olla yksi puolustusvoimien tarjoamista vaihtoehtoisista poluista: jos motivaatio tai kunto on este asevelvollisuuden suorittamiselle, voidaan tarjota erilaisia vapaaehtoisia kurssiputkia, joiden avulla kohotetaan kuntoa ja madalletaan kynnystä armeijaa varten. Miksi ei joillakin niistä voisi myös oppia kriisiaikana suomalaisille tärkeitä kansalaistaitoja. Kyse on rahasta, ohjaajaresurssistakin, mutta myös puolustusvoimien roolista yhteiskunnassa.

Se, millaisia mahdollisuuksia joukkoon kuulumisen, maanpuolustustahdon tai yhteiskuntavastuun toteuttamiselle kansalaisilla tulevaisuudessa on, jää nähtäväksi. Kevään 2020 pandemia-aalto ainakin muistutti kipeästi, että tiukan paikan tullen ihan jokaista meistä tarvitaan.

***

Tätä juttua kirjoittaessani tulee kotiin ilmoitus: Teidän ei tarvitse osallistua syksyllä pidettävään kutsuntatilaisuuteen, ellette itse siihen halua osallistua. Palveluskelpoisuudestanne voidaan päättää hallussamme olevien lääkärinlausuntojen perusteella.

Päätän aloittaa tekemällä sen, mikä minun olisi pitänyt tehdä jo ennen lääkärintodistuksen hankkimista: kysyn pojilta, mitä he itse asiasta ajattelevat.

*

Haastattelujen lisäksi jutun lähteenä on käytetty opinnäytetyötä:
Intti tutuksi -leirit: erityistä tukea tarvitsevien osallistujien ja kansalaiskasvatuksen näkökulmasta. Pietilä, Helena (2016). Turun ammattikorkeakoulu.