Pepe ja Joe, erottamattomat

Aamulla Joe Vastamäki jaksaa nousta sängystä, koska Pepen on päästävä ulos. Terapiakoiran kanssa Joen on helppo siirtyä paikasta toiseen, käydä lenkillä ja rauhoittua illalla vierekkäin. Pepe tarjoaa mallin ja palkkion.

Koulutaksista astuu kotipihalle vauhdikas ja aurinkoinen poika, Joe Vastamäki. Hän kumartuu poimimaan maasta tikun ja juoksee pian irrottamaan puusta ohuen oksan. Tikut ja pienet kepit sekä niiden pyörittely ja katkominen ovat Joelle tärkeitä asioita. Ne kuitenkin unohtuvat hetkeksi, kun Joe huomaa muut perheenjäsenet.

Forssalaiseen Vastamäen perheeseen kuuluvat vanhemmat Mervi ja Janne sekä viisi lasta: Sipi, 5, Joe, 8, Sabie, 11, Nella, 13 ja Juuso, 15, ja koirat Vili ja Pepe. Vilskettä siis riittää. Perheen uusin jäsen, kaksivuotias terapiakoira Pepe on kuitenkin lähinnä rauhoittanut Joea ja koko perheen yhteiseloa.

Joella todettiin 2-vuotiaana septo-optinen dysplasia. Diagnoosiin liittyy aivoperäisiä näköongelmia, usein vaikea näkövamma tai sokeus, mutta ei välttämättä kehitysvammaa. Joelle kortit jaettiin niin päin, että hänellä on vaikea kehitysvamma mutta ei vaikeaa näkövammaa.

Epilepsia saatiin lääkkeillä hyvin kuriin, kun Joe oli nelivuotias. Sen jälkeen pojan kehitys, tasapaino ja näkökyky ovat parantuneet selvästi. Joe ymmärtää paljon puhetta, puhuu itse sellaisia sanoja kuin äiti, mamma, tytöt ja Vili, ja käyttää lisäksi tukiviittomia.

Opaskoirakoulun reputtaja pääsi töihin

Joe oli jo pienenä innokas taluttamaan perheen vanhaa Vili-koiraa ja viihtyi sen seurassa. Siirtymätilanteet paikasta toiseen olivat helpompia, kun Vili oli mukana. Vili on kuitenkin Joelle turhan ärhäkkä ja saattaa murista pojan kovemmille otteille.

”Mietin, mistä löytyisi koira, joka sopisi luonteensa puolesta paremmin Joen kaveriksi. Sain suosituksen Sokeain lasten tuki ry:stä ja otin yhteyttä Opaskoirakouluun”, Mervi kertoo.

Järjestelmällinen opaskoirien koulutus alkoi Suomessa vuonna 1940 marsalkka Mannerheimin aloitteesta. Nyt Näkövammaisten Keskusliiton Opaskoirakoulun koiratallissa Vantaan Itä-Hakkilassa on noin 50 aikuista koiraa ja neljä pentuetta. Ennen koulutusvaihetta koirat testataan ja keskimäärin puolet läpäisee tiukan seulan. Opaskoiralta vaaditaan hyviä hermoja, sosiaalisuutta, kykyä keskittyä toivottuihin asioihin, ääni- ja alustavarmuutta sekä oppimishalua.

Muutaman kuukauden odotuksen jälkeen Vastamäen perhe sai toivotun puhelinsoiton: Joelle sopiva koira oli ehkä löytynyt.

”Pepe ei päässyt Opaskoirakoulun testeistä läpi fyysisten ominaisuuksiensa takia, vaikka luonteen puolesta olisi selvinnyt. Sillä on ykkösen kyynärät”, Mervi kertoo.

Opaskoirakoulusta oli aiemmin lähtenyt autististen lasten kouluun ja dementiayksiköihin koiria, jotka eivät olleet läpäisseet testiä. Jännitystä oli kuitenkin ilmassa, sillä aivan vastaavaan tehtävään koiria ei ollut aiemmin koulutettu.

Koulutus auttaa alkuun

Vastamäen perheeseen saapui uusi jäsen vuoden 2016 kevättalvella. Tullessaan labradorinnoutaja Pepe oli reilun vuoden ikäinen. Alkoi molemminpuolinen tutustuminen ja Pepen koulutus terapiakoiraksi. Mervi Vastamäki otti yhteyttä Suomen kuulo- ja tukikoirat -yhdistykseen, joka toivotti Mervin ja Pepen tervetulleeksi koulutusviikonloppuun.

Yhdistyksen tavoitteena on auttaa terveydellisen tilansa vuoksi kuulo- tai tukikoirasta hyötyviä ihmisiä kouluttamaan koirastaan henkilökohtainen hyötykoira. Kuulokoira koulutetaan reagoimaan sen omistajalle tärkeisiin ääniin, joita tämä itse ei voi kuulla. Lisäksi yhdistys kouluttaa ensisijaisesti sairaskohtauksesta varoittavia koiria diabeetikoiden ja epilepsiaa sairastavien avuksi.

Nyt apua ja tukea löytyi myös kehitysvammaiselle pojalle. Viikonloppukurssin jälkeen kouluttaja Anna Loimaranta Vainuvoima-koirakoulusta on käynyt ohjaamassa Pepeä ja perhettä noin kaksi kertaa kuussa.

Perhe asetti itse koulutukselle kriteerit: koiran pitää totella suullisia ohjeita, pysyä hallinnassa ja olla mallina lapselle omalla toiminnallaan. Tärkeää olisi myös luoda Joelle ja Pepelle hyvä ja luottavainen suhde, jotta Pepe sietäisi Joen pakkoliikkeitä ja välillä arvaamatonta käytöstä.

Koulutus on pitkäjänteistä ja järjestelmällistä. Sen kesto riippuu koiranomistajan omasta aktiivisuudesta ja käytettävissä olevasta ajasta. Mervin mukaan Pepen koulutus alkaa olla jo hyvällä mallilla.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry maksaa kouluttajan palkkion ja Vastamäen perhe matkakulut. Pepen hankintakustannukset puolestaan olivat noin 700 euroa, eli ei enempää kuin muunkaan rotukoiran hinta.

Syy-seuraussuhteiden opettaja

Joe silittää hellästi Pepeä ja painaa päänsä koiran päätä vasten. Poika, koira ja muutkin perheenjäsenet näyttävät tyytyväisiltä.

”Pepestä on apua monessa asiassa: tekemisen mallintamisessa, liikkumisessa, tunnetilojen hallinnassa, ohjeistuksessa ja yliherkkyyksien hoidossa”, Mervi luettelee.

Aluksi Joe ei halunnut koskea Pepeä, koska hänellä on tuntoyliherkkyys käsissä. Nyt poika silittelee Pepeä, liikkuu sen kanssa, käy metsässä ja taluttaa koiraa flexillä. Hän hakee itse taluttimen, kun haluaa lähteä lenkille. Pepe mallintaa Joen tekemistä. Kun koira kulkee eteenpäin, Joe seuraa mukana, ja kun koira pysähtyy, Joekin pysähtyy.

”Lapsi oppii koiran kanssa myös syy-seuraussuhteita. Kun koiraa kohtelee hyvin, saa palkkioksi hännänheilutuksen tai pusun. Muuten koira lähtee pois”, Mervi kertoo.

”Joekin oppii palkkioista ja kehuista koiraa koulutettaessa. Pepe toimii myös Joen palkintona. Kun saadaan hoidettua jokin ikävä homma, kuten Joen kynsien leikkaus, Joe saa antaa Pepelle makupalan.”

Joe Vastamäelle Pepe on apu, voimavara, tehtävä ja iso ilo.
Joe Vastamäelle Pepe on apu, voimavara, tehtävä ja iso ilo.

Suurella, aidatulla pihalla on mainiot olosuhteet ulkoiluun ja koiran koulutukseen. Metsälenkille pääsee suoraan pihalta. Ajatuksesta innostuneena Joe hakee laatikosta flexin, ja Pepe on heti valmis lenkille.

Poika ja koira antavat hienon näytteen taidoistaan hiekkatiellä ja metsässä. Pepe-koira seuraa valppaasti Mervin ohjeita ja Joe seuraa Pepen mallia. Joe malttaa odottaa, kun Pepe pysähtyy juomaan purosta vettä. Sitten molempien matka jatkuu.

Metsässä ja epätasaisessa maastossa kulkeminen on Joelle haastavaa, ja ilman koiraa sinne olisi vaikea lähteä. Pepen kanssa Joe jaksaa kävellä pitkiä matkoja, jopa 5–6 kilometriä. Mukana lenkillä on aina aikuinen tai joku vanhemmista sisaruksista.

”Jos me lähdetään lenkille, matka menee nopeammin, kun Joe taluttaa Pepeä, eikä jää pilkkomaan oksia. Joe haluaa aina ottaa Pepen mukaan”, kertoo 11-vuotias Sabie.

”Jos katsotaan illalla telkkaria, Joe rauhoittuu Pepen viereen”, lisää isosisko Nella. Joskus Joe on löytynyt nukkumasta koiran paikalta Pepen vierestä.

”Joen ja Pepen kanssa on mukava touhuta. Välillä painitaan, käydään lenkillä ja ajamassa mönkkärillä. Kyllä mulla oli reissussa eniten ikävä Joea”, paljastaa isoveli Juuso.

Äidin mielestä sisarukset ja koirat ovat Joelle parhaita terapeutteja.

”Sisarukset kohtelevat Joea äärettömän kauniisti ja kärsivällisesti, mutta on heillä myös ärsyyntymisen tunteita. Joe vaatii aina toisen aikuisen, eikä pysy poissa toisten huoneista. Pepe parantaa sisarusten kiintymyssuhdetta. Heille tulee hyviä yhteisiä kokemuksia, eikä Joe ole vain ärsyttävä pikkuveli.”

Vaivan väärti

Lemmikkikoira voi antaa lapselle jopa enemmän turvaa ja tukea kuin oma vanhempi. Sata koiraperhettä osallistui Helsingin Sanomissa esiteltyyn Floridan yliopiston tutkimukseen, jossa 7−12-vuotiaat lapset suorittivat puhe- ja päässälaskutehtäviä. Koiran läsnäolo laski sekä koettua stressiä että mitattua stressihormonitasoa enemmän kuin vanhemman seura.

Koiranomistajilla on muita alhaisempi verenpaine mahdollisesti koiran silittelyn tyynnyttävän vaikutuksen takia.

Kaikista myönteisistä vaikutuksistaan huolimatta koiran hankinta ei saa olla hetken päähänpisto, vaan huolellisen harkinnan tulos. Koira perheenjäsenenä vaatii läsnäoloa, huolenpitoa, ravintoa ja liikuntaa joka päivä noin 10−15 vuoden ajan.

”Onhan koirasta myös vaivaa. Pitää olla koiraihminen”, Mervi Vastamäki sanoo.

Hän suosittelee terapiakoiraa sellaisten erityislasten perheisiin, joissa on aikaa ja halua hoitaa koiraa ja joissa tarvitaan apua tekemisen mallintamiseen, liikkumiseen ja toisaalta rauhoittumiseen.

”Meille Pepe on ollut vaivan väärti. Joen tärkein tehtävä ensimmäisenä aamulla on päästää koirat ulos. Koira on apu, voimavara, tehtävä ja sisältö Joen elämässä.”

Enää Joen elämää eivät täytä pelkästään kepit, kun on sopiva porkkana tarjolla.