Pasi Pumperi: Olen tehnyt selväksi, että haluan itse päättää

”Omalla kohdallani voin sanoa, että saan hyvin itse päättää asioistani”, jyväskyläläinen Pasi Pumperi kertoo.

Pasi Pumperi arvioi,
että itsemääräämisoikeus
toteutuu hyvin hänen kohdallaan.
Hyvä tilanne johtuu
Pasin omasta aktiivisuudesta.
Ohjaajat ja avustajat tietävät,
että Pasi haluaa olla mukana
päättämässä asioista.

”Esimerkiksi asumisyksikössä
oli muuton jälkeen alkupalaveri.
Siellä minä sanoin,
että päätän itse asioistani
niin paljon kuin mahdollista”,
Pasi Pumperi kertoo.

Tukea saa, kun sitä tarvitsee

Pasi Pumperi kertoo,
että hän saa asumiseensa tukea
sen mukaan, mitä hän on tarvinnut.
Hänen elämässään on ollut
lyhyen ajan sisällä useampi muutto.
Muutot ovat tapahtuneet
hänen omasta tahdostaan.

Aiemmin hän asui
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön
kautta kerrostaloasunnossa.
– Mutta kun äitini sairastui
ja sitten kuoli, se romahdutti
minun toimintakykyni,
Pasi Pumperi kertoo.

Elämäntilanne oli vaikea,
joten Pasi muutti pienryhmäkotiin,
jossa hän sai apua.
– Minulla oli ensin enemmän
ohjaajan tukea, Pasi kertoo.

Vähitellen asiat etenivät:
– Rupesin selviämään paremmin.
Kun aloin olla varma siitä,
että pärjään vähemmällä tuella,
puhuin tilanteestani ohjaajalle.
Pasi Pumperi keskusteli
tilanteestaan ohjaajan kanssa:
– Sanoin hänelle, että
voisin siirtyä tukiasumisen puolelle.
Siellä voin asua itsenäisemmin.

Suuria asioita ei tarvitse päättää yksin.
– Sovimme sitten päivän,
jolloin teemme yhdessä hakemuksen
muuttoa varten, Pasi kertoo.

Pasin tehtävä oli miettiä
perusteluja muuttoa varten
eli sitä, miksi hän haluaa muuttaa.
– Oikeasti perustelut olivat jo päässäni valmiina.
Avustajan kanssa kirjoitimme
perustelut hakemuksen liitteeksi,
hän kertoo.

 

Edunvalvoja oli tukena muutossa

Pasi Pumperin raha-asiat hoituvat
yleisen edunvalvonnan kautta.
– Minulla on edunvalvoja
ihan turvallisuussyistä,
Pasi Pumperi sanoo.

Muuton yhteydessä
edunvalvoja auttoi monessa asiassa.
Pasi kertoo, että
edunvalvoja tilasi muuttofirman
ja kaikki muutosta tulleet maksut
hoidettiin edunvalvojan kautta.
– Edunvalvoja katsoi vuokrasopimukseni
ja hoiti myös asumistuen hakemisen.

Muutto meni nopeasti.
– Aamupäivällä oli muutto
ja iltapäivällä asunto oli jo valmis asuttavaksi.

Pasi Pumperi rohkaisee kaikkia:
– Käyttäkää itsemäämisoikeutta.
Jos tulee vaikea paikka, silloin voi pyytää apua.

 

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

 

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi