Oulun Me Itse -ryhmä virkistäytyi apurahalla

Oulun Me Itse -ryhmä toimii. Helmikuussa tehtiin retki Syötteen kansallispuistoon.

Oulun Me Itse -ryhmä
aloitti uudelleen toiminnan tauon jälkeen.

Ryhmä haki ja sai Tukiliitolta
apurahan retkeä varten.
Virkistysretki Syötteelle oli
ensimmäinen retki tällä porukalla.

Retkipäivä oli lauantaina 16.2.2019.
Mukaan lähti kuusi meikäläistä,
kaksi taustatukea ja kuski.
Olimme vuokranneet pikkubussin.

Menimme ensin Syötteen kansallispuistoon.
Siellä teimme pienen kävelylenkin lumiseen metsään.
Paistoimme makkarat,
jotka maistuivat niin hyvältä
pienen ulkoilun jälkeen.

Seuraavaksi suuntasimme huskyfarmille,
jossa meille esiteltiin tilan kaikki 94 koiraa.
Näimme myös suloisia huskyn pentuja.
Lopuksi nautimme pulla-mehut kodassa.

Päivän päätteeksi söimme
Pikku-Syötteellä ravintola Purossa.
Keskustelimme päivän fiiliksistä.
Kaikki olivat sitä mieltä,
että päivä oli oikein onnistunut.

Ihmisiä kansallispuistossa.

Kiitos Tukiliitolle apurahasta,
joka mahdollisti meille mahtavan reissun!

Teksti ja kuva Sandra Hedhili, Oulun Me Itse -ryhmän taustatuki

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi