”Ollaan faijan kanssa reissattu paljon”
Kun Toni Välitalo syntyi 38 vuotta sitten, isä Kyösti ei arvannut, että tämän pojan kanssa muutettaisiin vielä maailmaa.
”Sinä tulet minun huoneeseeni. Laitetaan ovi kiinni ja minä kerron, miten asiat ovat”, ilmoittaa Toni Välitalo.
Isä-poika-haastatteluksi suunniteltu juttureissu kohtaa haltuunoton jo eteisessä. On syytä totella – ja luottaa siihen, että pääsen myöhemmin juttelemaan myös Kyösti Välitalon kanssa.
Rumpusetti vie melkein puolet Tonin huoneesta. Yksi seinä peittyy valokuvista, joita olen nähnyt ennenkin: Pertti Kurikan Nimipäivät keikalla. Viisukarsinnan voittanut PKN kultahilesateessa. PKN Euroviisujen jättilavalla Wienissä…
Tukiviestin lukijat tietävät, kuka on Toni Välitalo: rumpali, joka talutettiin lähes jokaiseen suomalaismediaan viisuvuonna 2015. Myös sitä ennen ja sen jälkeen Mouka Filmin dokumentit Kovasikajuttu ja Tokasikajuttu tekivät punkbändin persoonia tutuiksi kaikelle kansalle.
Viimeinen keikka vedettiin täydessä On The Rocks -ravintolassa tapaninpäivänä 2016.
”Keikka meni hyvin, mutta sitten tuli Samille paha mieli, sitten Karille, sitten Pertille ja varsinkin minulle paha mieli.”
Rumpali oli vastustanut jyrkästi Pertti Kurikan ilmoitusta eläkkeelle jäämisestä. ”Meille tuli aina sanaharkkaa. Sanoin, että älä jää, älä älä jää. En olisi halunnut lopettaa, olisin halunnut jatkaa.”
Elokuvat näyttivät Tonista monta puolta. Häikäisevän rumpalin, reilun ystävän, rakkautta kaipaavan miehen ja jääräpäisen peräkammarin pojan. Moni muistaa myös harmaahapsisen sivuosahahmon: isä Kyösti reissasi mukana jok’ikisellä PKN:n ulkomaankeikalla 14 eri maassa, ja tiiviisti Suomessakin.
Ensimmäinen rumpusetti
Kyösti Välitalo on kirjoittanut ”matkapäiväkirjaa” Tonin tiestä elämään ja Euroviisuihin. Saan lukea pienen näytteen, kun Toni on päättänyt yksityishaastattelun ja liitymme muiden seuraan.
Silloin meidän maailmamme musteni, Kyösti kirjoittaa. Sisarukset Nina ja Mika olivat jo aikuisuuden kynnyksellä, kun toivottu iltatähti syntyi syyskuussa 38 vuotta sitten. Kun sairaalassa luettiin tuomio Downin oireyhtymästä, monenlaista pyöri mielessä.
Tulokas sai kasteessa nimen Toni Eerik Tapio ja osoittautui pian ihmiseksi, jonka seurassa on vaikea synkistellä. Vauva oppi kävelemään, tapaili sanoja ja osasi harvinaisen lahjakkaasti tehdä haluamisensa selväksi myös ilman sanoja.
Musikaalisuus paljastui imetysvaiheessa. Jos radiosta kuului musiikkia, poika lopetti syömisen ja keskittyi joka solullaan jammailemaan.
”Toni toi meille paljon iloa”, isä muistelee.
Muutama vuosi myöhemmin päiväkodin johtaja Irmeli Konstig kiinnitti huomiota musikaaliseen lapseen ja pyysi tuttua musiikki-ihmistä ehdottamaan Tonille omaa soitinta. Niin kuusivuotias sai ensimmäiset rumpunsa ja opettajaksi löytyi ammattirumpali Timo Ollila, joka käy edelleen tukemassa Tonin harjoittelua.
Päiväkodista tehtiin myös retki televisiolähetykseen ja tapahtui Tonin ensiesiintyminen mediassa.
”Eipä silloin osannut kuvitella, mitä tulevaisuus toisi tullessaan”, Kyösti sanoo.
Lentopelkopitsa ja muita voittoja
”Nyt kerron kaikki koulut, joita olen käynyt. Mankkaa. Tähtitarha. Ristola. Postipuu. Arlan pääsykokeessa kävin, mutta voi voi, sinne en päässyt. Mutta se oli suuri onni, koska sitten pääsin Lyhtyyn”, kertoo Toni.
Kun Toni Välitalo saapui Lyhdyn musiikkityöpajaan vuonna 2006, kaikki loksahti. Pajassa oli kaivattu rumpalia, joka pystyisi soittamaan Pertti Kurikan lempimusiikkia, ja Tonihan pystyi mihin vain.
Kaikkien tietoisuuteen kokoonpano pärskähti toukokuussa 2009. Helsingin Sanomat raportoi bändin kolmannesta keikasta Espan lavalla ja viittasi jutussa videoon, jonka Lyhdyn ohjaaja-manageri-haltijakummi Kalle Pajamaa oli juuri ladannut Youtubeen. Seuraavana päivänä videolla oli kymmeniä tuhansia katsojia.
Kyösti muistaa Espan keikan. ”Kallioon-kappale meni aika kivasti ja sanoin Kallelle, että pojat lähtevät vielä Euroviisuihin. Kalle sanoi, että ei ikinä.”
Jo ensimmäinen ulkomaankeikka oli tyssätä rumpalin lentopelkoon. Toni ei suostunut edes lähestymään minkäänlaista lentävää konetta. Sitten isoveli Mika ehdotti Tonille, että lähdetäänkö pizzalle. Rovaniemelle.
Veljekset lähtivät aamulla ja palasivat illalla, ja lentopelko jäi jonnekin matkan varrelle. Se oli tuhannen euron pitsa, jota Toni muistelee yhä lämmöllä: kinkkua, ananasta ja aurajuustoa.
”Mutta Finnairin lentopelkokurssi olisi ollut 300 euroa kalliimpi”, Kyösti nauraa.
”Sen jälkeen ollaan kierretty faijan kanssa maailmaa”, Toni sanoo.
”Pariisi, Englanti, Islanti, Kosovo, Kanada… Wienissä Kalle sanoi, että pitää osata olla kohtelias ja sanoa kiitos. Minä osasin ja faijakin osasi. Faija on aivan hyvä kuvaaja ja videonauhoja on varmaan sata.”
Isän videonauhojen lisäksi Toni on saanut Mouka Filmiltä dokumenttien lyhytottojen raakamateriaalia. Tähän päädyttiin, koska Toni näkyi elokuvissa omasta mielestään liian vähän ja videoita on mukava katsella.
”Wienissä ei päästy jatkoon, mutta voitettiin Eurooppa”, Toni sanoo.
Äiti Aira on sanonut, että tärkeämpää kuin voitto on muuttaa vähän maailmaa.
”Ja me muutettiin”, vahvistaa Toni.
Kyösti on samaa mieltä. ”Poikien aikaansaannos on valtava. Ilman heitä kehitysvammaisten todellisuus ei olisi tullut tällä tavalla ihmisten tietoon Suomessa ja Euroopassa.”
Jatkuva lauantai
Bändin lopettamista seurasi murheellinen aika, jota elettiin vahvasti Välitalojen kotona. Samoihin aikoihin Toni kävi läpi elämänsä suurinta sydänsurua. Stressireaktio näkyi ja tuntui, hiuksetkin alkoivat lähteä.
Onneksi melkein kaikkeen auttaa aika. Nykyisin hiukset kasvavat entiseen malliin ja karaokesta on löytynyt Santra, jonka kanssa on ihana tanssia. Ystävyys Sami Helteen, Kari Aallon ja Pertti Kurikan kanssa jatkuu Lyhdyssä, vaikka musiikillisesti miesten polut ovat haarautuneet.
Tonin lempilaji on aina ollut tanssimusiikki, ei punk. Nyt hän soittaa Taikasydän-yhtyeessä iskelmää ja tanssimusaa yhdessä Arttu Mäenpään, Jutta Tahvanaisen ja Kalle Salosen kanssa.
”Meillä oli katukeikkojakin ja saatiin niin paljon rahaa, että käytiin monta kertaa pitsalla. Mutta korona vei keikat, ja tämä koronahässäkkä saisi nyt loppua.”
Haastatteluhetkellä kesällä musiikkipaja oli ollut kiinni jo ikuisuuden.
”Koko elämä on yhtä lauantaita”, Kyösti sanoo.
Yleensä isä ja poika käyvät keilaamassa kolme kertaa viikossa, nyt sekin on ollut tauolla. Vaikka halli jo avattiin, Kyösti, 77, haluaa olla varovainen. ”Mutta ei meillä ole hätää. Tonilla ei ole koskaan elämässä tullut aika pitkäksi – toisin kuin meidän muilla lapsilla.”
Elämän neljäs rumpusetti pitää seuraa joka päivä ja puuhaa riittää. Toni on muun muassa pinonnut varastoon kaksi kuutiota klapeja ja maalannut pyörävaraston ulkoseiniä.
”Autan, kun en halua jättää faijaa pulaan”, kuittaa Toni.
Välillä miehet käyvät lenkillä yhdessä – kahdestaan, sillä äiti viilettää liian pitkiä lenkkejä. Myös juoksumatolla Toni juoksee joka päivä.
”Pakko juosta, koska pitää saada paino tippumaan”, sanoo Toni, ja tunnustaa pitävänsä herkuista. Paljon.
Hänen koronakuulumisiaan on voinut seurailla Facebookissakin. Somepersoonan päivityksiä seuraavat ystävät, tuttavat ja fanit. Isä tunnustaa olevansa pojan somemanageri. Työtä ohjaa yhteisymmärrys perusasiasta: Toni tykkää näkyä.
”Minttu on kipeä, auttakaa. Eikö sillä ole Downin syndrooma? Onko toi sen sydän…”, Toni laskettelee sujuvasti ulkoa vuorosanansa Syke-sarjan kuvauksista. Hän vieraili sairaalasarjassa viime vuonna Sanna Sepposen kanssa pariskuntana, joka odottaa vauvaa.
”En katsonut kameraa yhtään, ensimmäisellä otolla meni. Myös Sanna oli todella hyvä”, Toni kehaisee.
Hän muistuttaa myös vierailustaan Ennätystehdas-ohjelmassa, jossa hän takoi virvelirumpujen virallisen Suomen ennätyksen: 18 ja puoli minuuttia yhtä soittoa. Eikä yhtään haittaisi, jos televisiotöitä löytyisi lisää.
Taikasydämen lisäksi Tonilla on Hassut tassut -yhtye Eeva Luseniuksen kanssa. Yhteinen unelma olisi päästä esiintymään Pikku Kakkoseen.
Minä en muuta
Kyösti ja Aira kohtasivat tanssilattialla Vaasassa, Palosaaren järjestötalolla, ja yhteinen tanssi on jatkunut 57 vuotta. Kyöstin työt kuljettivat opintojen kautta Espooseen rakennusmestariksi.
Tanssimieltymys periytyi kuopukseen. Yhteisillä reissuilla Ikaalisten kylpylässä Toni on aina ollut se, joka pyytää orkesterilta jenkkaa. Koska poika tuntui hyppivän turhankin villisti, äiti ehdotti pojalleen, että he menisivät yhdessä Åke Blomqvistin tanssikurssia. Nyt Toni osaa jenkan lisäksi valssit ja tangot.
”Äiti on hyvä, mutta haen muitakin naisia totta kai”, Toni hymyilee.
Kun PKN soitti viisukeväänä keikan vankilassa, Toni otti mikin ja sanoi: Meiltä on varastettu paljon. On viety pyörä ja isän autosta radio, ja nyt palauttakaa se pyörä.
Sanat upposivat. Vangit keräsivät Tonille rahat uuteen pyörään, joka komeilee nyt pihakatoksen alla.
Oikeasti pyörää käyttää lähinnä äiti, jolta pyörä alun perin varastettiinkin.
Tonin haluttomuus muuttaa lapsuudenkodista tuli selväksi jo Kovasikajutussa (2012). Tilanne on muuttumaton, vaikka käänteitä on ollut. Viime vuonna asia tuli taas ajankohtaiseksi, kun espoolainen ryhmäkoti alkoi valmistua. Toni ja bändi soittivat harjakaisissa, ja Tonin nimi roikkui muuttajien listalla.
”Vaikka tiesimme kyllä, ettei siitä mitään tule. Päätöksen hetkellä Toni ilmoitti, että hän ei muuta. Ja me emme pakota”, toteaa Kyösti.
Sosiaalitoimi kutsui itsensä kylään. Vanhemmista tuntui, että heidän epäiltiin vastustavan muuttoa. Kun heidät ajettiin ulos keittiöstä, Toni istui pöydän ääreen virkailijaa vastapäätä ja ilmoitti, että minä en sitten muuta ja onko muuta kysyttävää.
Isää aihe jo naurattaa, vaikka välillä se on ehtinyt kyllästyttääkin. ”Olen alkanut sanoa kyselijöille, että Tonilla on täällä 120 neliötä, jääkaappi, sauna, puhtaanapito ja oma musiikkihuone, jossa saa soittaa päivällä ja yöllä.”
Aikoinaan kun Toni palasi aamuyöllä keikoilta kotiin, hän rauhoitti ylikierrokset soittamalla unilääkkeeksi muutaman jenkan. Vanhemmat epäilevät, että Toni kuolisi ilman mahdollisuutta soittaa.
Toni itse toteaa, että muuttaa pois vain, jos isä ja äiti muuttavat Tallinnaan tai eroavat.
”Täällä on soittovehkeet, telkkari ja videosoitin, enkä minä halua pois. Tykkään tehdä kotitöitä, pesen mattoja ja ikkunoita ja siivoan huonetta ja petaan sänkyä ja keitän kahvit. Tämä on minun kotini ja minulla menee täällä hyvin.”
PS. Lyhdyn musiikkipaja aukesi elokuussa, pienillä ryhmillä ja turvallisuutta vaalien. Kyösti hoitaa autokyydit ja joka aamu Toni odottaa isäänsä vaatteet päällä eteisessä: Eiköhän jo mennä!
Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 3 / 2020.