”Kunpa löytäisin jonkun”

Henri Yli-Karjanmaa haluaisi löytää naisen, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on.

”Ihmissuhde, rakkaus, kaipaus.”

Henri Yli-Karjanmaa, 31, osaa tiivistää suurimman haaveensa ytimekkäästi. Hän tuntee olevansa yksinäinen mies, eikä oikein tiedä, miten voisi asiaa muuttaa.

Olemme Henrin kotona Ilmajoella, Puistokodin asumisyksikössä. Hän kertoo tarinaansa alakuloisena ja vakavana. Hän on todella yrittänyt vaikuttaa omaan yksinäisyyteensä.

Vuonna 2019 hän osallistui Tukiliiton Toimi ja vaikuta -kurssille, jossa kukin osallistuja valitsi muutostavoitteensa ensimmäisessä kurssitapaamisessa. Hänellä oli jo kurssille tullessaan selvä tavoite: tyttöystävän löytäminen.

Kurssilla hän mietti yhdessä ryhmän kanssa keinoja, joilla voisi vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen. Miten voisi mennä sellaisiin paikkoihin, joissa tapaa ihmisiä? Miten voisi ilmaista omaa kiinnostustaan, kun tapaa uusia ihmisiä?

Henri harjoitteli ystävällisiä sanoja. Sellaisia, kuten ”sä olet aika hyvä” tai ”sulla on hieno paita”. Hän päätti huolehtia omasta siisteydestään, kävisi säännöllisesti suihkussa ja ostaisi deodorantin.

Hän harjoitteli peilin edessä hymyilemistä.

Lisäksi Henri päätti laittaa kirjeenvaihtoilmoitukset Tukiliiton selkolehti Leijaan ja Vernerin selkokieliseen verkkopalveluun.

Moi! Olen 31-vuotias mies.
Etsin kirjekaveria
tai sähköpostikaveria naisista.
Voit asua lähellä tai kaukana.

Luonteeni on hauska,
kiltti ja huumorintajuinen.
Pidän eläimistä ja käyn kirkossa.
En juo alkoholia.
Harrastukset ovat kävely ja pyöräily.

(Leija 5 / 2021)

Missä voisi tavata ihmisiä?

Leija-lehden ilmoitus viime lokakuussa oli Henri Yli-Karjanmaan viides tai kuudes, hän ei ole aivan varma.

”Mutta ei se onnistu”, hän toteaa.

”Joskus vastauksia tulee, mutta sitten se menee pieleen. Yhden kanssa kirjoiteltiin, mutta ei hän sitten halunnutkaan.”

Viimeistään korona teki tyhjäksi Toimi ja vaikuta -kurssin pohdinnat siitä, missä voisi tavata uusia ihmisiä.

”Tämä on ollut tympeää aikaa. Työtoiminnassa käyn tuossa naapurissa, panen pussiin ruuveja ja kolmioita, mutta ei tässä oikein mitään muuta ole.”

Puistokodissa Henrillä on seitsemän naapuria, joista moni on tuttu jo vuosien takaa. Kun entinen asuinpaikka Jaakontupa lakkautettiin, moni muutti tänne samaan aikaan.

”Täällä viihdyn paremmin kuin vanhassa paikassa, koska täällä on rauhallista”, Henri sanoo.

Hän käy mielellään kävelyllä tai pyöräilemässä, mutta hänellä ei ole sellaisia harrastuksia, joissa voisi tavata ihmisiä.

”Kirkossa käyn joka sunnuntai, mutta siellä on vain vanhoja ihmisiä.”

Entä seurakunnan nuorille tarkoitettu toiminta, voisiko sellaiseen mennä mukaan?

”Ne ovat niin myöhään ja minun pitää olla kahdeksalta kotona.”

Mietimme yhdessä Henrin kanssa, että voisiko Puistokodin ohjaajien kanssa sopia myöhäisemmästä kotiinpaluusta. Hän lupaa kysyä asiaa.

Mietimme yhdessä muitakin vaihtoehtoja: liikuntaryhmään tai urheilujoukkueeseen liittymistä, keilaamista tai tukiyhdistyksen tapahtumiin osallistumista. Henrin mielestä kuorolaulu tai karaoke voisi olla mukavaa ja moni muukin idea tuntuu mahdolliselta. Hänestä tuntuu vain vaikealta päästä yksin eteenpäin.

Kirjeenvaihtokaan ei ole helppo laji ilman tukea.

Moi! Nimeni on Henri Yli-Karjanmaa.
Olen 31-vuotias mies. Asun Ilmajoella.
Etsin kirjekaveria tai sähköpostikaveria 30–35-vuotiaista naisista.
Ei ole väliä, oletko kaukaa tai vähän lähempänä kuin minä.
Olen lievästi kehitysvammainen ja toivon että sinäkin olet.
Toivon, että olet saman henkinen ja tyyppinen kuin minä.
Luonteeni on hauska, kiltti ja huumorintajuinen.
Pidän eläimistä ja käyn kirkossa. En juo alkoholia.
Harrastukset ovat kävely ja pyöräily.
Vastaukset sähköpostilla.

(Verneri 2021)

Miksi minua pelätään?

Nuorempana Henrillä on ollut tyttöystäviä.

”Ensimmäinen oli silloin, kun oli 15-vuotias. Toisen kanssa olin myöhemmin kihloissakin.”

Sitten tapahtui hankalia juttuja ja luottamus särkyi.

Yksinäisyys masentaa ja masennus tekee yksinäiseksi.

Puistokodissa on yhteinen olohuone, mutta Henri on enimmäkseen omissa oloissaan. Pienen huoneen täyttää tikitys. Huoneessa on ainakin kuusi erilaista kelloa.

”Tykkään kelloista”, Henri toteaa.

Vaikka ihmisiä on ympärillä, Henristä tuntuu, että kukaan ei halua häntä.

Hyllyillä on valokuvia lapsuudenperheestä. Äiti ja sisaret asuvat kaikki Etelä-Pohjanmaalla ja toisinaan Henri tapaa heitä. Hyllyillä on myös monta kuvaa leveästi hymyilevästä nuorukaisesta, Henristä itsestään.

Mitä leveälle hymylle tapahtui? Miksi sitä pitää harjoitella nyt peilin edessä?

Sitä Henri ei oikein itsekään tiedä.

”Ihmiset pelkäävät minua, sen vain vaistoaa. Kun ilme on vihainen, sitten pelätään. Haluan olla ystävällinen toisille, mutta ei niille kelpaa mikään.”

Hänestä tuntuu, että hänen kasvoissaan on jotain, mikä peittää ihmisiltä sen, millainen hän oikeasti haluaisi olla. Se surettaa ja välillä suututtaakin.

Henri sanoo, että Toimi ja vaikuta -kurssilla hymyilemisen harjoittelu ei tuntunut vaikealta. Kun ehdotan uutta harjoitusta, hymy herää taas. Ensin pienenä ja sitten vähän isompana. Kuin valot syttyisivät!

Ja kun Henry pääsee alkuun, hymy herää tämän tästä.

”Haluaisin vain rinnalleni ihmisen, joka on rehellinen ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.”

Henrin pöydällä on käsin kirjoitettu kirje Jumalalle. Saan luvan kertoa, mitä kirjeessä lukee.

Jumala rakas isämme
Toivon mukaan rakkaus etsii minut
lähempää ja joka etsii kumppania
toivon mukaan rakkaus etsii ne

 Minulle kehitysvammainen ja muille tavis
ja kehitysvammainen nainen ei usko
mitä muitten sylki tuo
vaan rakastaa juuri sellaisena kuin olen

 Jos ei natsaa
niin se on sinun tahtos
Jumala sinä näet parhaiten

AAMEN

Tunteet tarttuvat

Päätämme lähteä kävelylle, ulkona on kirpeän kaunis syyspäivä. Otamme määränpääksi Ilmajoen vanhan, komean puukirkon, joka on Henri Yli-Karjanmaalle tärkeä paikka. Tutulla reitillä on kulkenut hiljattain hevosia, maassa näkyy tuoreita läjiä.

Alamme jutella hevosista. Henri kertoo pitävänsä eläimistä paljon.

”Hevosta pitää osata käsitellä. Jos ihminen säikähtää, hevonenkin säikähtää”, hän kertoo.

Pohdimme vielä, että ihmiset ovat oikeastaan vähän samanlaisia kuin hevoset. Tunteet tarttuvat. Myös ilo tarttuu, ja hymy.

Kun lähdemme kotimatkalle, Henri hymyilee ja sanoo:

”Oli mukava tutustua.”

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestin rakkausteemanumerossa 4 / 2021. 

Henri kättelee patsasta
Yksinäisyydestä puhuminen ei ole helppoa, mutta silti siitä on tärkeää puhua. Sitten kenenkään ei tarvitse tuntea itseään maailman ainoaksi yksinäiseksi ihmiseksi. Henri Yli-Karjanmaa tervehtii vanhaa tuttua Ilmajoen kirkolla.

Kaipaatko kaveria, etsitkö ystävää?

Suurin osa ihmisistä on joskus kokenut yksinäisyyttä. Sitä voi tuntea monella tavalla – silloin, kun on konkreettisesti yksin, mutta myös silloin, kun ympärillä on ihmisiä.

Yksinäisyydestä puhuminen ei ole helppoa, mutta silti siitä olisi hyvä puhua. Kun yksinäisyydestä puhutaan, kenenkään ei tarvitse tuntea itseään maailman ainoaksi yksinäiseksi ihmiseksi.

Yksinäisyyteen voi saada apua. Kavereita voi saada, kun lähestyy toista ihmistä ja näyttää olevansa kiinnostunut hänestä.

  • Leijan kirjeenvaihtopalstalla voi etsiä ystävää, soittelukaveria tai seurustelukumppania. Leija on selkolehti nuorille ja aikuisille. Se on Tukiliiton toinen jäsenlehti, jonka voi myös tilata. Lisätietoa: www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/tukiliiton-lehdet/leija.
  • Vernerin kirjeenvaihtopalstan kautta voi etsiä selkokielellä kaveria kirjeiden tai sähköpostien vaihtoon, soittelukaveria tai seurustelukumppania. Verneri on kehitysvamma-alan toimijoiden yhteinen verkkopalvelu, jossa on selko- ja yleiskielinen puoli. Tukiliitto on yksi verkkopalvelun perustajista ja ylläpitäjistä. Lisätietoa: verneri.net/selko/kirjeenvaihto.