Kiusaamiseen liittyvät ajatukset

Ajattelin kirjoittaa pienen muistutuksen, miltä tuntuu olla kiusattu.

Minä olen kokenut kiusaamista
jo alaluokilta saakka.
Se jatkui yläaseella ja
ammattikouluun mennessä.
Minua on kiusattu siitä,
kun olen kehitysvammainen
ja puheeni on erilainen kun muitten.

Minä olen saanut
kiusaamisesta traumat
ja pelännyt pieniä koululaisia,
jotka voivat haukkua minua
vaikka miksikä.

Minä olen sitä mieltä,
että kiusaajat saisivat katsoa
itseään pelistä.
Minun mielestäni
kiusaajat saisivat miettiä,
kannattaako haukkua kehitysvammaisia.

Nyt kun tämän vuoden
teemaviikon aiheena joulukuussa on
kiusaamisesta selviytyminen ja ihmissuhteet,
ajattelin kirjoittaa pienen muistutuksen,
miltä tuntuu olla kiusattu.
Teemaviikko on 1. – 7.12.2021.

Ihmissuhteessa minun mielestäni
pitää välittää toisista ihmisistä
ja olla ystävällinen toisille.

 

Älä kiusaa -kortit

Me Itseltä voi tilata kortteja, joissa lukee ”Älä kiusaa”.
Lisätietoja sivulla
Me Itse ry:n materiaaleja

Teemaviikko

Teemaviikko on 1. – 7.12.2021.
Viikon tietoa päivitetään sivulle
Teemaviikko

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi