”Kiskot” kantavat iloissa ja suruissa
Mäkisen siskokatras pitää tiiviisti yhtä myös aikuistuttuaan. Siskojen seurassa saa rentoutua ja olla täysin oma itsensä.
Hilpeä puheenpulputus täyttää keittiön, kun siskokset Johanna, Minna ja Sanna Mäkinen valmistelevat yhdessä illan herkkuja. Jaloissa hyörivät lisäksi Eemeli-kissa ja Elli-koira makupaloja odottaen.
”Kiltti tyttö, Elli. Anna pusu”, Johanna ehtii paijata koiraa paksoikaalin pesemisen lomassa.
Tällä kertaa nuoret naiset ovat kokoontuneet Minnan kotiin ja kokkailevat aasialaista fondueta eli hot pot -ateriaa.
”Tällaista meillä on tosi usein: paljon perhettä saman pöydän ääressä ja lisäksi lemmikkieläimet mukana menossa”, Sanna sanoo.
Kolmikko tapaa säännöllisesti viettääkseen ”kiskoiltaa”. Lempinimi on jäänyt elämään tyttöjen lapsuudesta, kun sana ”sisko” muovautui Johannan puheessa ”kiskoksi”.
Sovitut illanvietot saivat alkunsa, kun perheen nuorimmat tytöt Minna ja Sanna olivat aikuistuneet ja muuttaneet omiin koteihinsa. Kiskoilta järjestetään keskimäärin parin viikon välein, ja ohjelmassa voi olla mitä tahansa hauskaa ja rentoa: shoppailua, ravintolassa syömistä, leffakäynti kaupungilla, ruuanlaittoa ja hengailua jonkun kotona tai vaikka saunomista.
”Ei ole niin väliä, mitä teemme – meillä on aina hauskaa yhdessä. Pääasia on nähdä toisiamme säännöllisesti ja pysyä perillä rakkaiden siskojen kuulumisista. Vaikka kaikilla on työnsä ja muut menonsa, kalenterista raivataan tilaa vaikka väkisin”, Minna sanoo.
Tyttöjen välit myös vanhempiin ovat pysyneet lämpiminä ja läheisinä. Usein viikonloppuisin koko porukka poikaystävineen ja koirineen kerääntyy vanhaan lapsuudenkotiin viettämään aikaa ja pelaamaan korttia.
”Popedan keikoilla käyminen on koko perheen juttu. Iskä ja äiti ovat aina olleet kovia Popeda-faneja ja opettivat myös meidät tykkäämään bändistä”, tytöt kertovat.
Siskot auttavat pystyyn
Siskoista vanhimman eli Johannan kehitysvammaisuus ei ole koskaan ollut perheessä vaikea tai vaiettu aihe. Minna ja Sanna kertovat kasvaneensa jo lapsina täysin luontevasti siihen ajatukseen, että isosisko on joissakin asioissa hieman toisenlaisen kuin muut.
”Minna, muistatko kun pienenä hoidossa yksi poika vei sinulta lapion ja ämpärin? Minä hain ne takaisin”, Johanna kysyy.
”Muistan. Juuri sellainen isosisko sinä olit: pidit meidän pienempien puolta. Ja jos sinä kaaduit kipeiden polviesi takia, me nostimme sinut ylös”, Minna vastaa.
Nyt aikuisina nuoremmat siskot ovat mieluusti Johannan tukena arjen pienissä askareissa. Joku perheestä ennättää aina kuskiksi, kun Johanna tarvitsee esimerkiksi kyytiä harrastuksiin.
”En osaa ajaa autoa, mutta minä saan valita autoilumusiikin. Enkä tunne kovin hyvin rahoja ja kelloa, joten niissäkin siskot auttavat”, Johanna sanoo.
Minna ja Sanna arvelevat, että perheenjäsenen kehitysvammaisuus on muovannut heitä ihmisinä aivan huomaamatta. Ennen kaikkea Johanna on opettanut läheisilleen avoimuutta erilaisuutta kohtaan.
Lisäksi Johanna on vaikuttanut laajemmin siskojen ystävien asenteisiin. Moni heistä ei ollut aiemmin tuntenut ainuttakaan kehitysvammaista henkilöä.
”Esimerkiksi poikaystäväni ei tiennyt vammaisuudesta mitään. Ja nyt he ovat Johannan kanssa tosi hyvät kaverit, joilla on ihan omat jutut ja vitsit”, Sanna kertoo.
Riidat jäivät teini-ikään. Kaikkien kolmen mielestä omat siskot ovat yksi elämän kantavista voimista.
”Siskot ovat kivoja ja hauskoja. Ilman heitä olisi paljon tylsempää”, Johanna määrittelee.
Minnan mukaan jokainen tarvitsee ihmisiä, joiden seurassa saa olla rennosti oma itsensä ilman rooleja ja odotuksia.
”Me pidämme ehdoitta toistemme puolta. Tuntuu hyvältä tietää, että siskot pysyvät aina rinnalla”, Minna toteaa.
Sannan mukaan pieni ikävä alkaa kaihertaa heti, ellei siskojen kanssa ole soiteltu tai viestitelty muutamaan päivään.
”Monet tutut ovat hämmästelleet, kuinka paljon me olemme tekemisissä edelleen aikuisina. Tämä on meidän perheemme tyyli. Myös vanhemmillemme merkitsee paljon, että me kolme olemme näin läheisiä”, Sanna sanoo.
Tavatessaan tytöt juttelevat kaikkia kiinnostavista mukavista asioista, kuten käsitöistä, eläimistä ja musiikista. Mutta yhtä lailla murheet ja harmit voi jakaa siskojen kanssa.
Riitoja syttyi lähinnä teinivuosina, kun kaikki tytöt vielä asuivat saman katon alla.
”Silloin paiskasin joskus oven lujaa kiinni, kun harmitti”, Johanna tunnustaa.
Nykyään siskoksille tulee korkeintaan pientä kinaa jostakin knoppitiedosta, ja silloinkin asioiden oikea laita on helppo tarkistaa netistä.
Synttäriyllätys onnistui
Minna ja Sanna sanovat, ettei isosiskon tulevaisuuden puolesta ole tarvinnut kantaa huolta. Johanna asuu vielä toistaiseksi vanhempien kanssa, mutta on jo käynyt asumiskokeiluissa ja jonottaa parhaillaan paikkaa omaan tuettuun kotiin.
”Johanna on aikuinen nainen, jolla on omat aikuisen naisen juttunsa: poikaystävä, töitä ja harrastuksia. Omaan itsenäiseen elämään siirtyminen sujuu varmasti hienosti”, siskot sanovat.
Yhteiset kiskoillat jatkuvat taatusti myös tulevaisuudessa. Vastikään Minna ja Johanna järjestivät kuopus Sannalle syntymäpäiväyllätyksen ja veivät hänet 20-vuotisristeilylle. Määränpää selvisi vasta Tampereen rautatieasemalla, minne Sanna vietiin muka arpaa ostamaan.
”Tulin huijatuksi oikein kunnolla. Olin jo aika loukkaantunut, kun kukaan ei tuntunut muistavan synttäriäni. Tämä yllätys onkin ehkä rakkain muistoni kiskoilloista. Kävimme laivassa drinkeillä, pelasimme hytissä Unoa ja laitoimme kasvonaamiot – kaikkea sellaista pientä kivaa”, Sanna kertoo.
Minnan mieleen on jäänyt muun muassa yhteinen leffakäynti, jonka aikana Johanna intoutui laulamaan ja eläytymään elokuvan musiikin mukana.
”On koskettavaa nähdä ilo ja innostus siskon silmissä. Johanna on muutenkin niin tunteellinen ja spontaani tyyppi, että hänen kanssaan asioista saa enemmän irti”, Minna sanoo.
”Toinen läheinen muisto on, kun kuuntelimme kovassa pakkasessa Särkänniemen Koiramäen joulussa tiernapoikia höyryävät glögit käsissä. Ilma oli kylmä mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi.”
Johannan lempimuistoja ovat esimerkiksi yhteiset kylpyreissut ja rokkikeikat.
Nyt hot pot porisee valmiina, ja on aika käydä pöytään.
”Onpa ihanaa”, Johanna toteaa − ja tarkoittaa sekä herkullista ruokaa että siskojen seuraa.
* Artikkeli on julkaistu Tukiviestissä 2 / 2018.
Mäkisen ”kiskot” pähkinänkuoressa
- Johanna, 27, asuu vanhempiensa kanssa tyttöjen lapsuudenkodissa Tampereen Hallilassa. Osallistuu työtoimintaan Wärjäämössä ja Neo-omapolun Ateljeessa, harrastaa käsitöitä ja keilaamista.
- Minna, 24, asuu avomiehensä kanssa Tampereen Armonkalliossa. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja harrastaa käsitöitä, laitesukellusta ja ulkoilua koiran kanssa.
- Sanna, 20, asuu poikaystävän kanssa Tampereen Atalassa. Hän viettää opinnoista välivuotta ja työskentelee kioskissa. Harrastaa kuntosalilla käymistä ja lenkkejä koiran kanssa.
Sisaruus antaa ja ottaa
Luna Maunulla on kaksi isoveljeä. Oman suolansa pikkusisaruuteen tuo Misan ja Lukan Fragile X -oireyhtymä. ”Vaikka se on ensin outoa ja...
Lue lisää aiheesta Sisaruus antaa ja ottaa