Kaveria ja SaiPaa ei jätetä

Ystävykset Jyri Lind ja Pekka Saukkonen tukeutuvat toisiinsa isoissa ja pienissä asioissa. Kaveruus on auttanut jaksamaan myös korona-ajan läpi.

Jyri Lindin ja Pekka Saukkosen päästessä yhteen juttu lentää ja naurua riittää. Kaverusten puheenaineet poukkoilevat aiheesta toiseen. Yhteisten tuttavien kuulumisista hypätään sujuvasti jääkiekkoon ja YouTube-videoihin.

Aina välillä jutustelun katkaisee jommankumman huudahdus, kun linja-auto ajaa ikkunan ohi.

”Pinkki! Se oli neljäs tänään.”

Ystävyksillä on nimittäin käynnissä jatkuva kisa siitä, kumpi bongaa päivässä enemmän vaaleanpunaisia Lappeenrannan paikallisliikenteen busseja. Vaikka mittelö on Pekan mukaan ainakin enimmäkseen leikkimielinen, kisan tilanne pysyy tarkasti tiedossa.

”Yhden päivän ennätys on tällä hetkellä Pekalla: 43 pinkkiä bussia. Minulla paras tulos on 40 eli melkein yhtä hyvä”, Jyri kertoo.

Kaverukset tutustuivat toisiinsa alkujaan työtoiminnassa. Ystävyys syveni, kun molemmat kävivät samaan aikaan läpi raskasta elämänvaihetta. Pekan äiti kuoli toukokuussa 2014 ja Jyrin äiti saman vuoden joulukuussa.

”Kyllä me siitäkin asiasta jotain juteltiin. Myöhemmin on käyty yhdessä hautausmaalla katsomassa äitien hautoja.”

Kauppa-apuna maanantaisin

Ystävykset tapaavat useana päivänä viikossa ja soittelevat lisäksi toisilleen yleensä monta kertaa päivässä. Yhteinen vapaa-ajan vietto voi pitää sisällään vaikkapa Salkkareiden tai Kotikadun katselemista. Lisäksi yhteiseen viikko-ohjelmaan kuuluu toimiminen aina tiistai-iltaisin vertaisohjaajina Ilta-Pumpussa eli kaupungin vammaispalveluiden avoimien ovien kerhossa.

”Paitsi jos SaiPalla on peli tiistaina, ja jäähalli kutsuu”, Pekka toteaa.

Lappeenrantalainen jääkiekon SM-liigajoukkue SaiPa eli Saimaan Pallo onkin eräs ystävysten yhteisistä intohimoista. Pekalla on kausikortti kotipeleihin ja kanavapaketti vierasotteluiden katsomiseen, ja myös Jyri seuraa tiiviisti joukkueen suorituksia. Tällä kaudella kannattajien odotuksia on nostattanut Rauman Lukon mestariksi valmentaneen Pekka Virran tulo Lappeenrantaan.

”Toivottavasti alkaa voittoja tulla. Jääkiekko on vaan niin jännää ja mukavaa”, Pekka Saukkonen sanoo.

Uskollinen fani on käynyt vuosien varrella tutuksi pelaajille ja SaiPan toimiston väelle.

”Mutta Pekan nyt tuntee muutenkin kaikki. Aina kun ollaan yhdessä kaupungilla kävelemässä, Pekka jää koko ajan suustaan kiinni jonkun kanssa. Mie huutelen, että jatketaanko jo matkaa”, Jyri purnaa leikillään.

Hyvästä ystävästä on niin ikään konkreettista apua arjessa. Pekka käy maanantaisin tekemässä koko viikon ruokaostokset, ja Jyri lähtee mukaan kantoavuksi.

”Kerran Pekka soitti kaupasta, että tuut sie auttamaan kassien raahaamisessa. Siitä lähtien olen sitten aina mennyt seuraksi”, Jyri kertoo.

Painoa kasseille kertyy, sillä ostoslista on pitkä.

”Colaa, maitoa ja Fazerin sinistä pitää olla. Mutta ostan mie vihanneksiakin: kiinankaalia, kurkkua, tomaattia ja perunaa”, Pekka luettelee.

Seuraavaksi toverukset alkavat pohtia, lasketaanko peruna kasvikseksi vai juurekseksi. Pekka ja Jyri osallistuivat yhdessä myös Tukiliiton Toimi ja vaikuta -kurssille vuonna 2018.

Ei tarvitse kulkea yksin

Sielunkumppanuutta ei ikäero haittaa. Pekalla mittarissa on 57 ja Jyrillä 29 vuotta. Kumpikin asuu itsenäisesti – Pekka yksin ja Jyri kihlattunsa kanssa. Miehet yrittävät muistella, onko heille vuosien varrella syntynyt koskaan kinaa. Minkäänlaista kärhämää ei kuitenkaan tule mieleen.

”Jos joskus on huonolla tuulella, voi vaan jättää kerran vastaamatta kaverin puheluun. Pian tekee jo mieli taas jutella”, Jyri pohtii.

Hän luonnehtii Pekkaa kivaksi tyypiksi, jonka kanssa tulee toimeen ja johon voi luottaa. Pekka puolestaan kehuu Jyrin ystävällisyyttä ja iloisuutta.

”Jyri sanoo kaikille huomenta ja moro. Hän aina soittaa, että tuut sie miuta vastaan. No voinhan mie tulla, minä sanon. Ei tarvitse kummankaan yksin kulkea.”

Molempien mielestä ykkösjuttu ystävyydessä on luottamus. Kaverille voi uskoa murheita, eikä tämä levitä niitä eteenpäin.

”Mutta SaiPaan liittyvät uutiset nimenomaan pitää kertoa heti”, miehet tähdentävät.

Heti toiseksi tärkeintä kaverissa on samanlainen huumorintaju.

”Meillähän huumori kukkii. Välillä karkaa mopo, ja sitten vaan nauretaan”, Pekka sanoo.

Ystävyys on kantanut muun muassa läpi raskaan korona-ajan, kun työtoiminta, kerhot ja jopa lätkämatsit olivat tauolla.

”Meinasivat siinä seinät kaatua päälle. Onneksi nähtiin Pekan kanssa ulkona, käveltiin vaan ympäriinsä ja höpötettiin”, Jyri kertoo.

Tiimityössä nettivideoita

Uusin yhteinen aluevaltaus on nettivideoiden tekeminen. Niiden kokoamista Jyri ja Pekka ovat opetelleet Mie ITe -ryhmässä. Laptuote-säätiön hankkeessa kokoonnutaan kerran viikossa harjoittelemaan erilaisia arjen digitaitoja.

Kaverusten yhteistyö on toiminut saumattomasti myös videoiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yhdessä Mie ITe -ryhmän ohjaajien kanssa on laadittu ensin käsikirjoitus ja kuvaussuunnitelma. Varsinaisissa kuvaustilanteissa Pekka on vastannut kameratyöskentelystä ja Jyri toiminut haastattelijana. Ryhmän lokakuisessa tapaamisessa katseltiin Jyrin ja Pekan kuvaamaa videota joka esittelee samassa pihapiirissä sijaitsevan Goodwill-kierrätysmyymälän toimintaa. Seuraavana työvaiheena edessä olisi videon editoiminen ennen sen viemistä YouTubeen.

Pekka Saukkonen kuvaa ulkona Jyri Lindiä tabletilla.
Nettivideoiden kanssa työnjako on vakaa: Pekka hoitaa hommat kameran takana ja Jyri sen edessä.

Jyri heittäytyy itsekriittiseksi ja löytää omasta haastattelijan osuudestaan hieman parannettavaa tallennetta katsellessaan.

”Miksi mie tuolla tavalla hoen ’aivan, aivan’? Seuraavan kerran siirryn vaan suoraan seuraavaan kysymykseen”, Jyri suunnittelee.

Yhdessä työtoimintayksikön päällikkö Anna-Kaarina Gardemeisterin kanssa miehet miettivät kuitenkin, että oma persoona ja tyyli saavat näkyä nettivideoissa.

”Hyvin meni tuo homma yhdellä otolla purkkiin. Tabletin ja jalustan kanssa on ihan yllättävän helppoa kuvata”, Pekka arvioi.

Pekka Saukkonen ja Jyri Lind ovat ulkona kävelykadulla. Pekka osoittaa pinkkiä ohi ajavaa bussia.
Haa, taas yksi! Ystävyksillä on käynnissä jatkuva kisa pinkkien bussien bongaamisessa.

Jyrin ja Pekan mielestä juuri videotarinoiden tekeminen on ollut parasta reilun vuoden kokoontuneessa Mie ITe -ryhmässä. Hauskoja ovat olleet myös Spotify-levyraadit ja digitaaliset Kahoot!-tietovisat. Pekka on laatinut muille ryhmäläisille yhden tietokilpailun eräästä omasta kiinnostuksenkohteestaan eli lentokoneista. Lisäksi on harjoiteltu esimerkiksi WhatsApp-viestipalvelun käyttöä.

”No sen mie ossaan!” Jyri toteaa.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestin rakkausteemanumerossa 4 / 2021.