Onko kehitysvammaisilta ihmisiltä perheineen pakko leikata?
28.09.2023
Sana pakko merkitsee suomen kielessä ehdotonta velvoitusta tai välttämättömyyttä: jonkun on pakko tehdä jotakin. Hallituksen syyskausi on käynnistynyt keskustelulla siitä, mistä kaikesta on pakko leikata, jotta Suomen julkinen talous tasapainottuu.
Petteri Orpon hallitus on katsonut, että leikkauksia on pakko kohdistaa muun muassa työttömyysturvaan, toimeentulotukeen sekä asumistukeen, minkä lisäksi hallitus on esittänyt eräiden sosiaaliturvaetuuksien indeksijäädytystä. Se tarkoittaa toteutuessaan sitä, että kyseisten etuuksien vuotuisia korotuksia ei tehdä vuosina 2024-2027.
Lapsijärjestöt, kuten Lastensuojelun Keskusliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ovat esittäneet vakavan huolensa siitä, että ehdotetut muutokset lisäävät lapsiperheköyhyyttä ja että esityksistä puuttuu esimerkiksi lapsen edun punninta sekä sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutusten arviointi lasten ja lapsiperheiden aseman kannalta. Myös Lapsiasiavaltuutettu on kiinnittänyt kriittistä huomiota esitysten yhteisvaikutusten arvioinnin puuttumiseen. Lapsiasiavaltuutettu on lisäksi todennut olevan epäselvää, miten ja mihin tutkittuun tietoon sosiaaliturvan muutokset perustuvat. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö Soste on puolestaan tehnyt tärkeää työtä arvioidessaan ja konkretisoidessaan sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksia köyhyyden lisääntymiseen. Vaikuttaa ilmeiseltä, että päätöksiä ei ole tehty tiedon perusteella.
Hallituksen esittämät sosiaaliturvan leikkaukset osuvat myös kehitysvammaisiin ja vastaavaa tukea tarvitseviin ihmisiin perheineen. Heistä monet elävät valmiiksi niukan toimeentulon varassa. Vammaisvaikutusten arviointi loistaa leikkauksia koskevissa hallituksen esityksissä lapsivaikutusten tavoin poissaolollaan, mikä viittaa siihen, ettei esitysten vaikutuksia haavoittuvassa asemassa oleviin väestöryhmiin ole tunnistettu. Tästä kertoo myös se, ettei lausuntopyyntöjä näistä sosiaaliturvan leikkausehdotuksista edes osoitettu millekään vammaistoimijoille, mikä rikkoo Suomea sitovan YK:n vammaissopimuksen osallistamisvelvoitetta. Tukiliitto ei ole erikseen lausunut sosiaaliturvan leikkauksia koskevista esityksistä, mutta tukee eri järjestötoimijoiden lausuntoja, joissa esityksiä vastustetaan muun muassa siksi, että ne lisäävät köyhyyttä ja huono-osaisuutta.
Hallitus on nähnyt niin ikään pakolliseksi viivästyttää jo vahvistetun uuden vammaispalvelulain voimaantuloa, jonka piti alun perin tapahtua 1.10.2023. Eduskunta hyväksyi 27.9.2023 esityksen vammaispalvelulain voimaantulon viivästyttämisestä vuoden 2025 alkuun. Uuteen vammaispalvelulakiin tullaan tekemään muutoksia, joilla säästyy valtiovarainministeriön laskelmien perusteella ensi vuonna 136 miljoonaa euroa ja siitä eteenpäin 36 miljoonaa euroa vuodessa. Vielä ei ole tietoa siitä, mitä konkreettisia muutoksia lakiin tehdään, mutta on syytä epäillä, ettei lakipaketti ainakaan parane vammaisten ihmisten näkökulmasta, kun se avataan uuteen valmisteluun säästösyistä. Huomionarvoista on, että saman suuruusluokan säästö syntyisi esimerkiksi hiukan päätettyä pienemmillä verohelpotuksilla.
Hallitus on perustellut uuden vammaispalvelulain voimaantulon viivästystä muun muassa sillä, että vammaispalvelulainsäädännön muuttumisesta on tehtävä aiempaa kattavammat vaikutusarvioinnit, jotta lain turvaamien palveluiden riittävä rahoitus voidaan varmistaa. Tukiliitto vastusti voimaantulon viivästyttämistä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa, jonka voi lukea kokonaisuudessaan Tukiliiton sivuilla.
Luottamusta ei herätä se, että vaikutusten arvioinnin puutteellisuudesta huolestunut hallitus ei esitä käytännössä minkäänlaisia vaikutusarviointeja myöskään vammaispalvelulain voimaantulon viivästymistä koskevassa esityksessään, vaikka se kajoaa vammaisten henkilöiden palveluiden ja oikeuksien toteutumiseen perustavanlaatuisella tavalla. Monet järjestö- ja ihmisoikeustoimijat ovat antaneet tästä aiheellista kritiikkiä, ja myös valtioneuvoston oikeuskansleri on kiinnittänyt yleisesti huomiota puutteisiin hallituksen vaikutusarvioinneissa sekä lainvalmisteluprosesseissa. Hyvin perusoikeusherkille esityksille on esimerkiksi annettu lyhimmillään viiden päivän mittaisia lausuntoaikoja, mikä on hyvin poikkeuksellista.
Vammaispalvelulain voimaantulon viivästymisen vaikutukset näkyvät jo nyt Tukiliiton lakineuvonnassa. Neuvontaan tulee viikoittain puheluita asiakkailta, joille uusi lainsäädäntö antaisi huomattavasti nykyistä vankemman selkänojan vaatia oikeuksia ja palveluita. Moni hyötyisi esimerkiksi lapsen asumisen tukea koskevasta nimenomaisesta sääntelystä, joka turvaisi avun ja tuen perheen kotiin tarvittaessa ympärivuorokautisesti, jotta myös vammaiset lapset voisivat asua yhdessä perheensä kanssa siten kuin YK:n vammaissopimus yleiskommentteineen edellyttää. Hallitus luonnehtii 15 kuukauden mittaista viivästystä suhteellisen lyhyeksi ajaksi, mutta monessa lakineuvontaan soittavassa perheessä odotusaika tuntuu suhteettoman pitkältä. Mikään ei olisi estänyt hallitusta seuraamaan tavalliseen tapaan lain vaikutuksia ja tekemään myöhemmin siihen tarvittaviksi osoittautuvia muutoksia sen sijaan, että se päätti jättää monet perheet tyhjän päälle.
Kuluva politiikan syksy on osoittanut, että hallitusohjelmaneuvotteluissa ja budjettipöydissä istuneet ihmiset eivät ymmärrä, mitä pakko tarkoittaa monille kehitysvammaisille ja vastaavaa tukea tarvitseville ihmisille sekä heidän perheilleen.
Kun lapsi valvoo vammansa vuoksi kaikki yöt, vanhempien olisi pakko nukkua. Lyhytaikaista hoitoa ei kuitenkaan ole tarjolla esimerkiksi autismikirjon lapsille ja nuorille, sillä sosiaalisen toimintakyvyn rajoitteet eivät nykylainsäädännön oloissa useinkaan käytännössä oikeuta vammaispalveluihin. Sopivaa lyhytaikaisen hoidon palvelua on usein vaikea saada myös kehitysvammaiselle lapselle tai nuorelle, koska 1970-luvulta olevassa kehitysvammalaissa ei säädetä siitä tarpeeksi vahvasti.
Kun nuori on sijoitettu lastensuojelun toimenpiteenä kodin ulkopuolelle, vaikka palveluntarve johtuu vammasta, hänelle olisi pakko löytää kodin ulkopuolinen asumisratkaisu vammaispalveluna, jotta vammaisen lapsen oikeudet toteutuisivat. Lapsen asumisen tuen säännösten voimaantuloa joudutaan kuitenkin odottamaan toista vuotta – edellyttäen, ettei säännöksen sisältöön enää kosketa.
Kun vammaisen lapsen omaishoitajan asumistukea ja työttömyysturvaa leikataan ja työttömyysturvan lapsikorotus poistuu, hänen olisi pakko mennä töihin perheen toimeentulon turvaamiseksi. Töihin meneminen ei ole kuitenkaan mahdollista, jos lapsi tarvitsee vammansa vuoksi aikuisen läsnäoloa ja tukea koko ajan.
Pakko on yhtä suuri kuin välttämättömyys. Poliittinen päätös on valinta, jolle on aina olemassa vaihtoehtoja. Euroopan sosiaalisen peruskirjan valvontakäytännössä on painotettu, että sinänsä hyväksyttävissäkin olevat perusoikeuksien heikennykset tulee kohdistaa muihin kuin yhteiskunnan vähäosaisimpiin. Hallitus on valinnut toimia vastoin tätä periaatetta. Pakosta näissä valinnoissa ei ole kyse.
*
Tukiliiton ajankohtaisuutinen vammaispalvelulain voimaantulon siirtämisestä.
Hallitusohjelmaneuvotteluissa ja budjettipöydissä istuneet eivät ymmärrä, mitä pakko tarkoittaa monille kehitysvammaisille ja vastaavaa tukea tarvitseville ihmisille sekä heidän perheilleen. #pakko #arvot #vammaispalvelulaki #sosiaaliturva