Miten sä jaksat?

13.05.2022

Pysähdymme ”Miten sä jaksat?” -kysymyksen äärelle usein harvinaissairaiden lasten vanhempien ryhmässä perheiden vertaistapaamisissa. Kysymys on aivan erityisen tärkeä, mutta mitä siihen oikeastaan voi vastata?

Sanna Kalmari.

Osa harvinaissairaiden lasten vanhemmista ei ole koskaan kuullut ammattilaisen kysyvän vanhempien jaksamisesta, vaikka juuri sitä kysymystä joltain lukuisista lapsen asioita hoitavista ammattilaisista joskus kipeästi toivoisi. Osalta on joskus kysytty. Se on aiheuttanut välittömän itkuun purskahduksen, jota kysymyksen kysyjä ei juuri siinä tilanteessa ollut valmis vastaanottamaan. Sen jälkeen on tuntunut helpommalta vastata, että ”ihan hyvin kiitos”. Osalta on kysytty kyllästymiseen asti ja kysymys on alkanut tuntua vain ohimennen heitetyltä small talkilta.

Mutta mitä tapahtuu, jos kysymykseen vastaakin, että väsymys ja huoli on niin suurta, että ei jaksa? Moni vanhempi kokee, ettei se ole mahdollista. On vain jaksettava, sillä muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Näinhän se ei saisi olla, mutta tarinoita jakaneet vanhemmat eivät taatusti ole kokemuksensa kanssa yksin. Pelkäämmekö me ammattilaisina kysyä, koska tiedämme, ettei ratkaisua ole ainakaan heti tarjota? Vai voisiko ollakin?

Kysymys on yhtä tärkeä myös läheisen esittämänä. Joskus käy tosin niin, että läheistä suojellaksemme valitsemme helpoimman tien ja sanomme kaiken olevan hyvin. Toisinaan myös läheiset pelkäävät vastausta ja jättävät kokonaan kysymättä. Ajaudumme kierteeseen, jossa kaikki vähän varovat ja yrittävät jaksaa ja lopulta sekin kuormittaa. Itseltä tuon kysymyksen kysyminen vasta vaikeaa onkin, sillä omalle mielelle on kovin vaikea valehdella.

Työssäni usein painotan vanhemmille, ettei aina tarvitse jaksaa. Viime aikoina olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, miltä se kuulostaa silloin, kun oikeasti tuntuu siltä, että on pakko jaksaa. Rakkaus lapseen tuo vanhemmalle usein valtavat voimat, joiden avulla jaksaa usein yli sen elämän pahimmankin skenaarion. Silti samaan aikaan voi tuntea olevansa aivan rikki.

Miten sä jaksat? Jos uskallamme kysyä ammattilaisina, läheisinä, vertaisina ja itse itseltämme, annamme luvan monenlaisille totuuksille. Myös sille, ettei aina jaksa. Joskus ratkaisu voi olla se, että vastuu lapsesta siirtyy hetkeksi muualle, joskus paljon pienemmät arjen avut. Hyvin usein myös itkukohtaus, raivohuuto, halaus tai vaikka viiden minuutin hiljaisuus auttavat taas vähän eteenpäin, eikä muuta tarvitakaan. Monet kokevat, että vertainen on juuri se, joka uskaltaa kysyä ja jolle toisaalta riittää vastaukseksi vain syvä huokaus, tietty katse tai viinilasin nosto. Tätä uskallusta me kaikki voisimme lisätä.

Miten sä jaksat? Jos uskallamme kysyä tätä ammattilaisina, läheisinä, vertaisina ja itse itseltämme, annamme luvan monenlaisille totuuksille. Myös sille, ettei aina jaksa.

Kirjoittaja työskentelee vertaistoiminnan koordinaattorina, Harvinaiskeskus Noriossa.

*Harvinaiskeskus Norion keskustelutuki-palvelu tarjoaa harvinaissairaiden lasten vanhemmille ja muille läheisille mahdollisuuden tunteiden, ajatusten ja jaksamisen käsittelyyn ammattilaisen kanssa. Vertaistukipalvelu taas tarjoaa mahdollisuuden vertaisten tapaamiseen ja auttaa vertaisen löytämisessä.