Mitä tekee kokemustoimija?

02.05.2025

Kokemustoimijuus on esimerkiksi muille puhumista sekä
omista kokemuksista, kuten sairaudesta kertomista muille.
Kokemustoimija kertoo asioita ääneen niin,
että oma näkemys tulee ilmi.
Jos on kokenut haastavia tilanteita,
esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä,
oman kokemuksen jakaminen voi antaa vertaistukea muille.

Kokemustoimijana oleminen merkitsee montaa eri asiaa.
Se tarkoittaa muun muassa sydämellä toimimista,
hyvää palkkaa sekä tärkeää ja erilaista roolia.

“Kokemustoimijana saa kerrottua muille
esimerkiksi vammaisuudesta, pyörätuolin käytöstä sekä
tietokoneen katseenohjauksesta”, Marko kertoo.

Kokemustoimija kertoo asioita ääneen niin,
että oma näkemys tulee ilmi.

Yksi esimerkki kokemustoimijana olemisesta on elävä kirjasto.
Elävä kirjasto tarkoittaa henkilön lainaamista kuten kirjaston kirjaa.
Tällöin kuuntelijat saavat kuunnella lainatun henkilön tarinoita elämästä.

Elävässä kirjastossa kokemustoimijan kanssa voi keskustella erilaisista aiheista.
Aiheita on ollut esimerkiksi vammaisten henkilöiden palveluiden kehittäminen,
liikkumisen apuvälineet arkeni tukena, kokemustoimijan tärkein työkaluni,
omat kokemukseni vammaisena henkilönä parisuhteessa sekä
miten kehitysvammaisuus vaikuttaa elämääni.

Kokemustoimijakoulutukseen on silloin tällöin auki haku.
Silloin toimintaan pystyy hakemaan.
Kaikki halukkaat eivät valitettavasti aina mahdu mukaan,
sillä halukkaita on useita.
Myös Tukiliiton työntekijä voi pyytää henkilöä mukaan toimintaan.

“Minua suututtaa ja tekee surulliseksi esimerkiksi määrärahojen vähentäminen.
Ilman Tukiliiton ja kokemustoimijuuden kaltaista toimintaa,
vammaisten ihmisten palvelut ja opiskelumahdollisuudet vähenevät.
Samalla on hankala elää vapaasti”, Sanna tuumaa.

Marko jatkaa, että päivätoimintaan ei pääse mukaan niin paljon kuin haluaisi.
Videokokousten ja etämahdollisuuden myötä toimintaan pystyy osallistumaan helpommin.

”Kokemustoimijuus on tuonut muun muassa uusia ystäviä ja kavereita,
mukavia pitäjiä ja tapahtumiin osallistumisen mahdollisuuden”, Mika miettii.
Tapahtumia on sekä etänä verkon välityksellä että paikan päällä.

Nette jatkaa, että hänen on joskus helpompi osallistua keskusteluun etänä lähitapaamisen sijaan.
Aleksin mielestä taas kasvokkain tapaaminen on mielekkäämpää.

Ylipäätään kokemustoimijuus on antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin tapahtumiin.

”Haluaisin vaikuttaa siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua
jonkinlaiseen toimintaan vapaa-ajallaan”, Nette sanoo.

Mika lisää, että lisää uusia kokemustoimijoita voisi kouluttaa.
Myös nykyisten kokemustoimijoiden ryhmäytyminen
koetaan tärkeänä ja merkityksellisenä.

“Haluaisin kokemustoimijana osallistua lehdistötilaisuuteen,
haastatteluun ja vierailla esimerkiksi koulussa”, Aleksi sanoo.

Kokemustoimijuus tarkoittaa muun muassa sydämellä toimimista,
hyvää palkkaa sekä tärkeää ja erilaista roolia.

Blogiteksti on kirjoitettu yhdessä Itä-Suomen alueen kokemustoimijoiden kanssa,
heidän yhteisen keskustelunsa ja kokemustensa pohjalta.
Tekstin on koostanut Itä-Suomen Työelämä omaksi -hankkeessa
opetusharjoittelussa keväällä 2025 olleet kotitaloustieteen opiskelijat
Riina Kokko ja Miro Matero.