Kovaa peliä hoivakodeissa

11.02.2019

Viime päivien uutisoinnit niin Esperi Caren kuin Attendon hoivakotien toiminnan räikeistä puutteista ovat saaneet toivomaan, että uutiset olisivat vain pahaa unta. Ehkä aikaistettu aprillipäivä, huono pila? Mutta ei, tilanne on nyt toden totta aivan käsillä.

Tanja Laatikainen.
Tanja Laatikainen.

Viikonloppuna saimme jälleen kaksi uutta uutista. Attendon Alavudella sijaitseva ikäihmisten hoivakoti Pelimanni suljettiin vain kuukauden toiminnassa olemisen jälkeen. Tässä lienee jo kyse jonkun asteisesta käänteisestä ennätyksestä? Sulkupäätökseen johti aluehallintoviraston toteuttama yllätyskäynti, jonka perusteella hoivakoti oli todettu turvattomaksi. Sunnuntaina 10.2. uutisoitiin, että Esperi Caren vammaisille ihmisille tarkoitettu Yhteiselon yksikkö suljetaan osittain toistaiseksi.  Sulkumääräykseen johti Helsingin kaupungin tekemä yllätyskäynti, joka oli tehty omaisilta tulleiden vihjeiden perusteella.

Kun toiminnan keskeyttämiseen johtaa valvontakäynti, kysymys herää, miten pahasti asiat ovatkaan olleet rempallaan? #eimyytävänä #YKvammaissopimus #mikätekeekodin

Kokonaisuuden suurimpia kärsijöitä ovat asiakkaat. Hoivayhtiöiden johtajat ovat julkisuudessa pahoitelleet tilannetta, mutta yhtään suoraa anteeksipyyntöä asiakkaille ja heidän läheisilleen en ole nähnyt. Tämä on hyvin surullinen tilanne, koska palvelut ovat olemassa juuri asiakkaita varten.

Poliittisessa keskustelussa on viime päivinä korostunut valvonnan lisäämisen tarve. Myös rikostutkinnan tarvetta selvitetään. Nämä keinot tuntuvat laastarin laittamiselta avohaavan päälle. Toisaalta kun tilanne on päästetty näin huonoksi, jostain päästä sen purkaminen on aloitettava.

YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen noudattaminen maassamme on hyvin ontuvaa, vaikka kyseessä on velvoittava laki, joka turvaa monet eri palvelut kuten asumisen. Ensin väännettiin vuodet vuosien päälle, että sopimus saatiin Suomessa ratifioitua. Toivottavasti sen noudattaminen ei olisi yhtä tuskallinen tie kuin sopimuksen aikaan saaminen.

Tukiliitossa on valmisteltu vaalisivusto, joka on osoittautunut viime päivien uutisointien perusteella viiltävän ajankohtaiseksi. #tukiliittovaikuttaa #YKvammaissopimus #eduskuntavaalit2019 #vaalilupaus #mikätekeekodin

Sivustolla voit tutustua vaalitavoitteisiimme, jotka pohjautuvat YK:n vammaisten oikeuksien sopimukseen. Ensimmäinen tavoitteemme on: asumisen palvelut ja osallisuus on turvattava. Voit myös antaa vaalilupauksen, jolla voit sitoutua tavoitteisiimme.

 

Kirjoittaja on Tukiliiton perhetyön suunnittelija, joka on aiemmissa töissään tarkastellut myös ikäihmisten palveluita.